Pia Valkonen

Apua, apua, Seinäjoki, Lapua

Ihan tiloissa

ti 23.5.2017

Terveisiä Seinäjoen uudesta kirjastosta, lähdettiin tänään klo 5.15 ajamaan tänne. Perheemme oltermannilla on Sedussa (Seinäjoen amis) opetushallituksen joku ammattitutkintosemppa. Se on restaurointialan tutkintotoimikunnassa ja jotain ammattitutkinto-ammattiopetusasiaa ne siellä tänään miettii, minä lähdin siivestämään estetiikan tehtävää. Meinasin tehdä estetiikan lopputehtäväksi sellaisen melko vapaamuotoisen kirjoituksen "Tiloissa". Olen kirjoituksessani Seinäjoen uudessa kirjastossa (tämä on Suomen IHANIN!), Alvar Aallon suunittelemassa maakuntakirjastossa (menen sinne kohta viemään kierrätyskirjoja, täältä on maanalainen käytävä sinne), kohta lähdetään Pyryn kanssa Ilmajoelle (haluan hyvästellä Ilmajoen ABC:n, sielläkin olen "Tiloissa" ja iltapäivällä palaan tähän arkkitehtoniseen kokonaisuuteen, kun Lakeuden risti avautuu yleisölle klo 14-18. Me ollaan Matin kanssa siellä vihityt 28.5.2004. Kohta tulee 13 vuotta täyteen.

Kuljetin äsken narussa Pyryä varmaan sata kilsaa, kun koetin etsiä varjoa. Onneksi tossa pihalla on kuusi. Kokonaista kolme kuusta koko hehtaarin pihalla. Etelä-Pohjanmaa on tämmönen. Pyry on jossain ihme metallihäkkyrässä kiinni kuusen juurella. Makaa poloinen ihan hipihiljaa. Minä näen sen koko ajan tosta isosta ikkunasta. Toivottavasti se ei riuhdo jotain systeemiä irti mult´juurineen, kun sillä on niin kovat voimat. Toistaiseksi koira on ollut ihan rauhallinen.

Hih, se näyttää ihan valppaalta vartiokoiralta, mikä se oikeasti onkin.

Huomenna tosiaan olisi taidevartti. Saas nähdä, onko musta lähtijäksi tän reissun jälkeen, mutta voi ollakin, että on.

Koska mulla on mennyt koko viikko tätä sisko- ja sukulaisetsolmua potiessa, ajattelin, että panen tähän vielä torstain. Kirjoitan (jos pää torstaina toimii, eilen esim. ei toiminut, itkeminen ei tee mulle muuta kuin sekaisen pään) pitkän tekstin ja lähetän konfliktin osapuolille. Se on mun viimeinen teko asian eteen. Sitten saa olla ja jokainen elää sen jälkeen omaa elämäänsä ilman  aiheuttamaani kiusaa:)

Perjantaina alan vähitellen palata kirjallisuusteorioiden pariin ja aloitan tehtävien teon kirjallisuusteoriatehtävän uudelleentekemisestä. Meinasin vielä ainakin omassa päässäni kokkeeks vaan pilkkoa oman tekstin Vinkkejä perhe- ja sukujuhlieen semioottis-jälkisssttrruukturalistisen kirjallisuusteorian kellarissa eiku varjossa.

Ajattelin jossain näistä "Tiloista" lukea estetiikan klassikkoa John Ruskinia, mutta en tiedä. Keskittyminen on vaikeaa, kun toisella silmällä katson koko ajan, mitä koira tekee. Nyt tuli joku Pertti Arajärven näköinen hopeapartaveikko kirjastoon.

Pitää lopettaa. Teen tästä samalla merkinnän. Siksi tämä viestin on vähän virallisen kuuloinen. Viime yönä muuten kello 1.30 tuli sellainen syvä rintakehästä lähtevä itkunpoikanen, ihan pieni itku, joka tuli syvältä ja suoraan hylätystä lapsesta. Unen ja valveen (nukuin kello 10-21 ja sitten Matti herätti mut, kun tuli yläkertaan ja valvoin jonnekin vaille 2:een asti). Outo juttu, ihan kuin olisi joku tulppa lähtenyt rintakehästä. Se oli sellainen itku, joka vei pois päänsäryn ja rentoutti. Unen ja valveen rajamailla olin yht´äkkiä Immolan kartanossa yläkasarmilla, semmoiseksi sanottiin toista työläisperheiden asuintaloa, toinen oli alakasarmi. Olin keittiössä ja itkin ihan hillittömästi. Se oli osin epätoivoista hylätyn lapsen itkua, mutta myös raivoa. Muistan samoilta ajoilta, kun lähdettiin kesällä vuokra-autolla Puumalaan kesälomareissulle ja äiti sekä isä meinasivat jättää mun tuttipullon kotiin. Istuin takapenkillä ja huusin suoraa kurkkua. Auto kääntyi takaisin ja tuttipullo haettiin. Muistan ajatelleeni, että vittttjat täähän toimii! Tätä ei ole mulle kerrottu, muistan sen itse.

Sen sijaan se on mulle kerrottu muisto, että lastenhoitaja oli repinyt hiuksia päästäni. Itkin viime yönä sen lapsen syvää itkua. (En ollut helppo lapsi, vaan hirmu vaativa ja kovaääninen, synnytyslaitoksen pahin huutaja, sanoi äiti, onkohan tämä meitin äitin narraatio, väliäkö hällä, sillä se on pelastava kertomus). Sen jälkeen äiti antoi hoitajalle potkut ja otti minut mukaan navetalle. Lastenhoitajan pahoinpitelystä minulla ei ole omia muistoja, vain äidin kertoma - ja isän, sen sijaan navettatöistä on ihanat muistot. Äiti kertoi aina, kuinka limainen vasikka valui päälleni maitokärryistä. Sitä en itse muista. Muistikuva lienee sen perusteella, että asia on minulle moneen kertaan kerrottu. Sen sijaan sen muistan, kuinka kartanon navetan vintin lattian läpi tuli ylisille ajetun traktorin rengas ja muistan, kuinka eläinlääkäri sahasi vasikan lehmän sisälle kappaleiksi sellaisilla pitkillä vaijereilla. Ne ovat omia muistojani ja ensimmäiset lapsuudestani. Eivät ollenkaan ahdistavia, vaan muistan, kuinka olin ponteva, kun sain olla äidin mukana!

Pia

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi