J’Accuse…! ranskaa, suom. ”Minä syytän”

ke 24.5.2017

Aluksi tähän tekstari Marialta, vaikeasti cp-vammaiselta tyttäreltäni:

"Elämä on liian lyhyt tekemään liian tarkkaan mietittyjä ratkaisuja ja liian pitkälle mietittyjä, mutta lopulta juosten kustuja, systeemejä. Joten ota riskejä, poikkea normeista, naura, hymyile, huuda, kilju, hypi, pompi, tee asioita, joita et ole koskaan tehnyt ja ennen kaikkea asioita - tee asioita, joita et ole koskaan tehnyt ja ennen kaikkea asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi! Kiitos."

Tänään tuli Matti ja Liisa -lehti. Kylläpä oli raikas ja nuorekas. Nuoria saadaan lukemaan lehteä juuri site, että lehdessä nuoret ihmiset ovat esillä. Noora Knapp on hyvä toimittaja ja hyvä valokuvaaja, eikä tämä ole pelkästään minun mielipiteeni, vaan tällaisen lausunnon antoi meillä vielä asuva nuori ihminen, joka harvoin jos koskaan ottaa sanomalehteä edes käteensä.

Tämä oli hampurilaispalautteen päällysosa. Nyt pihviin.

Lapinlahtelaisia kulttuuri-ilmiöitä

Viime numeron jutusta Matti Valkosesta oltermanni tekisi mieleni ottaa päätoimittajaa ja hänen armasta alaistaan kädestä, kutsua meille kahville ja kysyä, miten meni, noin niin kuin omasta mielestä?

En kommentoinut juttua millään lailla, kun se ilmestyi ja kaikki varmaan ajattelivat, että mjaah, se muija on niin kateellinen miehelleen, ettei voi edes aviomiehestä tehtyä juttua kommentoida.

Niin olenkin! Olen aivan vitun kateellinen siitä, että Matti pääsee esille. Minä hankin Kino Siréniin elokuvat, suunnittelin rahoituksen, maksoin tappiot perheen rahapussista, jonka sisällön arviointi on minun päänsärkyni, ja muutenkin elin sen typerän elokuvatoiminnan kanssa reikä mahanpohjassa vuodesta 2006 vuoteen 2012. Mikäpä oli tulos? Matti ja muut Kino Sirénin miehet olivat joka jumalan lehtijutussa ja nojasivat rennosti elokuvakoneeseen. Keräsivät niin sanotusti pointsit ja aplodit.

Olen myös aivan vitun vihainen Matti ja Liisa -lehdelle, että se ei millään lailla ole kiinnostunut esimerkiksi Matti Pulkkisen muistoseurasta, jonka minä olen perustanut. Minä olen perustanut - luitte aivan oikein! Minä. Minä perustin seuran sen jälkeen, kun olin ensin vuosia puhunut eri puolille ja eri tahoille epätoivoisesti, että Pulkkisen elämäkerta pitäisi kirjoittaa.

Tästä eteenpäin kerron tapauksen, jonka olen kertonut ainakin kolme kertaa blogissani, mutta huvittelen sillä itse aina vain. Itse asiassa kertomus pitäisi tallentaa Pulkkisen elämäkertakirjurille Pentti Straniukselle, mutta en vain saa aikaan lähettää sitä hänelle. Kuinkahan monta kertaa minä kertomusta vielä täällä pyörittelen?

Matti Pulkkisen muistoseura ry

Ilmeisesti Matti ja Liisa -lehti suuressa sovinnaisuudessaan ei voi ajatellakaan jutun tekemistä Matti Pulkkisen muistoseurasta, kun kirjailija Lapinlahdella eläessään onnistui alkoholisoitumaan ja saamaan afaasian ja kirjailijan vaimo ilmeisesti onnistui pelottelemaan koko Lapinlahden henkihieveriin sen jälkeen, kun järjestin Lapinlahden hautausmaalle kirjailijan haudalle hänen kirjailijatovereidensa kunniakäynnin.

Vaimohan oli sitä mieltä, että kirjailijan hauta on perikunnan omaisuutta eikä sinne kenelläkään ole asiaa. Koska kirjailija Simo Hämäläinen on järkevä ja lämmin ihminen, päätimme hänen kanssaan, että viemme kukat muualle haudattujen muistomerkille. Niin teimmekin, muualle haudattujen muistomerkillä pidettiin kauniita ja koskettavia puheita ja paikkakunnan lahjakas naivisti Mikko Valtonen nojasi hautausmaan aidan toisella puolella sijaitsevaan puuhun Jeesuksen näköisenä ja jeesuksenkännissä.

Onneksi runoilija-kirjailija Liisa Laukkarinen ei ole sen enempää järkevä kuin kovin lämminhenkinenkään, kylmä hän ei ole, ehkä oikeimmat sanat häntä kuvaamaan olisivat kipakka ja navakka. Liisa Laukkarinen tempaisi käteensä tyhjässä viinipullossa olleet horsmat muualle haudattujen muistomerkiltä ja sanoi, että nyt sinä, Pia, lähdet näyttämään, missä Matin hauta oikeasti on!

Eihän siinä sitten mitä(ään), kuten isälläni oli tapana sanoa. Lähdin näyttämään hautapaikan, sillä olin sen vähän aikaa sitten etsinyt. Koska haudalla ei silloin vielä ollut muuta muistomerkkiä kuin jokin kuivettunut pikkuinen oksanpätkä, olin tehnyt merkin sen takana olevan männyn runkoon. Pelkäsin kyllä, että kirjailijan entisvaimo, josta kirjailija niin kauniisti aina puhui, teologi kun on ja uskonnon opettajien didaktikko, lähettää Lapinlahden hautausmaalle salaman halkaisemaan minut kahtia.

En tullut salaman lyödyksi ja episodin jälkeen kirjailijat lähtivät Matin opastamana Luovaan Puuhun. Olin minä pyytänyt tilaisuuteen myös Lapinlahden silloisen sivistyslautakunnan puheenjohtajan, mutta tämä ei tullut. En ollut silloin varma, oliko tämä sivistyslautakunnan persupuheenjohtaja eläessään lukenut yhtään kirjaa, mutta nyt vähän aikaa sitten tuli selitys, miksi postmodernit romaanit eivät häneen kolahtaneet. Hän kyllä lukee. Dekkareita.

Tunnen vain yhden dekkarihifistin, jolta riittää aivotoimintaa kaunokirjallisuudelle.

Kirjailjat ja taiteilija menivät Luovaan Puuhun, jota emännöi vielä Raija Weißenberg. Kirjailija tykkäsi istuskennella Luovassa Puussa ja tykkäsi paikan emännästä, siksi minä valitsin muistelotilaisuuden pitopaikaksi Luovan Puun. Minä en Luovaan Puuhun enää päässyt, sillä minun piti mennä kotiin omaista hoitamaan.

En siinä kovin paljoa menettänyt, sillä muistelotilaisuudessa naivisti oli puhunut lähinnä omasta peniksestään ja  sivistyneen kultturelli tunnelma oli hieman jäätynyt. Minä toki googlailin sillä aikaa netistä tietoa bentsodiatsepiinivieroituksesta. Pääsin kuitenkin seuraamaan myöhemmin illalla puoleksitoista tunniksi mielenkiintoista kulttuurikeskustelua Jaskan Pubituuriin, jossa kirjailija aina tapasi irtautua arjesta.

Jaska Miettinen kävi kertomassa kirjailijakollegoille Jouni Tossavainen ja Keijo Siekkinen, kuinka aina silloin, kun Matti Pulkkinen sai tarpeekseen Nummen vanhusten rivitalojen virsiä veisaavista mummeloista, tuli Pubituuriin, otti Iisalmen Sanomat ja Savon Sanomat eteensä sekä tilasi tuopin ja sanoi afaatikojen tapaan superhuolellisesti ääntäen: "N_y_t   m_i_n_ä   i_r_t_a_u_d_u_n  a_r_j_e_s_t_a!"

Iisalmen Sanomiin sentään kelpasi juttu Matti Pulkkisen muisteloseminaarista Lapinlahden kirjastolla. Matti ja Liisa -lehdessä ei Matti Pulkkisesta ole hänen kuolemaansa seuranneiden nekrologien jälkeen ollut hiiren hipsaustakaan. Ehkä se vain on niin väärin, että se olen minä, joka olen ideoinut Matti Pulkkisen muistoseura ry:n. Ehkä toimijan olisi pitänyt olla joku muu.

Kiitän Luojaa siitä, että pudotti taivaasta muistoseuralle puheenjohtajan. Raili Miettinen on rukousvastaus. Soisalon Seutu on haastatellut häntä Matti Pulkkisen muistoseurasta, vaikka kirjailija ei millään lailla Leppävirtaan liitykään. No, ehkä on vain maailmankaikkeuden kannalta oikein ja kohtuullista, että Matti ja Liisa ei sitten noteeraa millään lailla kirjailijan muistoseuraa.

Matti Pulkkisen muistoseuran vuosikokous on Matti Pulkkisen syntymä-Nurmeksessa ensi lauantaina. Nurmeksen kaupunki maksaa viulut. Kuulitteko te? Nurmeksen kaupunki on ottanut Matti Pulkkisen osaksi Suomi 100-kulttuuriohjelmaansa. Lapinlahden kunnassa tänne haudattua heeboa nimeltä Matti Pulkkinen kukaan ei edes tunne.

Tässä tilaisuuden mainos:

Matti Pulkkisen muistoseura ry:n vuosikokous ja seminaari pidetään 27.5.2017 Nurmes-talon Kaisan kammarissa, Kötsintie 2, 75500 Nurmes, Ohjelma: klo 13.00 Seminaari, MATTI PULKKINEN - Finlandia-ehdokkaasta "jokseenkin tuntemattomaksi" tekijäksi, jonka "elämäkerta ei kiinnosta kirjakauppayleisöä" – Kirjailija Jouni Tossavainen

MATTI PULKKISEN tekeillä oleva elämäkerta – Tutkija, kirjailija Pentti Stranius vastaa Jouni Tossavaiselle, että so vitun what? (No ei vastaa, minä keksin ton äsken.)

Vituttaa.

Niin mitäs minun pitikään? Ai niin. Olen koettanut unohtaa Matti ja Liisa -lehden jutun Matti Valkosesta oltermanni, sillä tyhmempi ei huomaa mitään eikä viisas virka mittään. Silti. On ihan pakko. Totuuden nimissä. Päätoimittaja, sinä olet vastuussa siitä, mitä lehdessä on. Oltermanni-juttu oli huonon johtamisen, toisin sanoen ilmeisesti olemattoman johtamisen tulos.

Matti Valkonen oltermanniksi

Kun aviomieheni valittiin valtakunnallisen Restaurointikillan puheenjohtajaksi, olin vähän, että mnjaah, nytkö sitten seuraavat vuodet syynä kotoapoissaoloon on restaurointikilta. Ärrrrrsytää, tästä puuttuu tee. Sitten vähän innostuin ja tein jälleen yhdistysrekisteriin muutokset restaurointikillan uusista nimenkirjoittajista.

Lehdistötiedotteesta sanoin rakentavasti, että tee vain itte omat tiedottees. Niin kuin Matti tekikin. Jos hän on jotain kolmetoistavuotisen avioliittomme aikana oppinut, on hän oppinut tekemään lehdistötiedotteita. Lähetti tiedotteen omasta sähköpostistaan. Minä vain tarkastin tiedotteen kieliasun.

Vieläkään eivät yhdys sanat välttämättä tule kirjoitettua oikein eivätkä pilkut ole paikoillaan, mutta se ei kerro ihmisestä itse asiassa yhtään mitään. Se kertoo lähinnä koulutustaustasta ja sitä myötä paljon esimerkiksi luokkaeroista. Savon Sanomat julkaisi pikku jutun valinnasta niin hienolla paikalla, että me emme löytäneet sitä ennen kuin noin viidennellä lehden läpiselauskerralla, kiitos siitä.

Kun Matin ja Liisan toimittaja soitti haastattelun teosta, hypimme tasajalkaa ilosta. Onhan se paikallislehtikin noteerannut lehdistötiedotteen. Minä keitin haastatteluhetkeä varten kahvin ja katoin pöydän koreaksi. Poistuin kuitenkin paikalta hyvissä ajoin, sillä pelkäsin, että saan toimittajan raivostumaan tarjoamalle tälle kahvia tai teetä ja pullaa.

Haastatteluhetkessä oli jotain omituista. Toimittaja oli tullut kymmenen minuuttia myöhässä sovitusta ajasta. Se ei ole mitenkään dramaattista, mutta sitten toimittajalla oli saman tien kiire pois. Haastattelua kesti 35 minuuttia ja Matin puheet menivät suoraan nauhuriin.

Siinä juuri pointti! Haastattelu oli purettu kansatieteilijän tarkkuudella suoraan nauhalta. Ongelman jutussa kuitenkin on esimerkiksi se, että aviomieheni puhuu vahvaa savon murretta, mutta toimittaja oli jättänyt murteen kokonaan pois. Otetaanpa lause: "Mutta tämä kilta on nyt tarkoitettu lähinnä ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon suorittaneille. Eli restaurointikisälleille tai restaurointimestareille."

Suomen kielessä ei ole määräistä artikkelia vrt. tämä kilta ja selittäviä eli-lauseita laskin jutussa olevan ainakin kaksin kappalein. En jaksa edes käydä kaikkia suorien lainausten töräyksiä jutusta läpi.

"kyllähän sitä voi olla puhekielinen kirjoituksissaan mutta jotenkin olen ajatellut että lehtitekstiä vielä toimitetaan voihan se tosin olla niin että oltermannista kertova juttu enteilee tietokoneiden tuloa toimitukseen toimittajan tehtävä jatkossa olisikin vain tuoda haastattelupaikalle nauhuri ja panna se päälle nauhoituksen ajaksi toimittaja voi poistua johonkin muuhun jutuntekokohteeseen ja paluumatkalla hän vain palaa takaisin sulkemaan nauhurin ja lähtee sitten viemään nauhan toimitukseen purettavaksi jossa raakapurettu haastattelumateriaali syötetään ensin google-kääntäjään jossa se käännetään ensin hindiksi ja sitten hindistä takaisin suomen kielelle ja mikael jungner voida olla oikea sija päätteet ja suomi kieli turha taivutus syy hylätä liian monimutkainen."

Joku nyt Matin ja Liisan toimituksessa voisi selittää, mitä tarkoitti kuvateksti: "Valkonen sai itselleen Kajaanin kirkon harjakoristeen osan, joista osa jouduttiin uusimaan täysin. Työhistoria erilaisista restaurointikohteista lähinnä Savossa on uuvuttavan pitkä."

Voihan se olla, että toimittaja on todella vain jättänyt nauhan toimitukseen raakapurettavaksi. Mutta silti? Muutenkin oli haastattelijapoloisesta, jota lähinnä käy sääliksi, sellainen fiilis, että nyt eivät ihan täpöllä olleet hänen ajatuksensa mukana edes haastattelun aikana. Sain jo ihmetteleviä tekstareita aviomieheni faktalaatikosta. Minulle tekstaroitiin, onko Matti taas vaihtanut perhettä, kun hänen perheeseensä kuuluu (nimetön) vaimo (ehkä toimittaja ei vain osannut rajata, kuinka monta vaimoa tai naista Matin perheeseen kuuluu). Entä tämä: edellisestä liitosta kaksi aikuista lasta? Ihmettelevässä tekstarissa kysyttiin myös, miksi Annaa ja Mariaa ei mainittu perheenjäseninä.

Tuli sellainen kuva, että nykyajan uudelleen muotoutuvat perheet ovat konventionaalisen perhekäsityksen ihmisille jotenkin liikaa. Ja lisäksi! Olisihan toimittaja nyt voinut tässä kohtaa edes kuunnella, mitä haastateltava piipittää.

Onneksi minä en ollut mukana haastattelua seuraamassa. Olisin voinut alkaa luetella, että Matin perheeseen oikeasti kuuluu ykkösvaimo, joka on lasten biologinen äiti, hän myös on ollut sellainen enemmän niin kuin perinteinen vaimo, Matin perheeseen kuuluu nainen, joka asuu hänen kanssaan samassa osoitteessa, tämähän on todellinen toveriavioliitto, ja jonka kanssa hän on myös vihitty, eräänlainen vaimo numero kaksi, epävaimo, koska tekee aina vituttaa!!!!! huudoin kotitöitä, mutta tekee kuitenkin lopulta siinä vaiheessa, kun sukat tarttuvat lattiaan, lisäksi ovat lapset biologiset ja Anna sekä Maria. Perheeseen kuuluu myös kummallinen määrä ovella jaanaavia jatuja ja tappaja-Ollikaisia sekä kyllä vielä Juho Antikainenkin, jonka haudalle käymme yhdessä ain´ jouluisin panemassa kynttilän, aitta-Pentti oli ehdottomasti perheenjäsen, sekä erilaisia muusia sekä muita kummallisuuksia. Annan ja Marian biologisen isän hahmo kummittelee yhä talossa, hän oli niin mahtava ego, ettei hevillä poistun tästä maailmasta.

Hampurilaisrakenteen alaosa ovat sitten päätoimittajan nätit hiukset. Ne ovat oikeasti nätit eikä niistä voi ajatellakaan mitään sellaista, mikä purkaisi sovinnaisia sukupuolijaotteluita. Ne eivät valitettavasti ole yhtään hinttimäiset.