Vastakaanon

ma 29.5.2017

Tänä päivänä yht´äkkiä kuin salaman herättämänä nousin lenkkimakkaravoileivän äärestä ja kävelin tuvan vanhan ompelukoneen ääreen, se on Matin äidin ja muistuttaa ompelukonetta, joka oli meillä Huuhkaalan kotona vessan pikku pöytänä ja päällä äidin oranssi virkkausteelmä, määrittämätön suorakaiteen muotoinen esitys, virkkaajan käsiala tarkkaa, kaunista ja virheetöntä.

Kaivoin ompelukoneen päältä esille kirjallisuusanalyysiin liityvän runokokoelman Vastakaanon. Tästä se lähtee! Matka kohti kirjallisuusanalyysikurssin lopputyötä.

Eilen istuin kirjailja Gerry Birgit Ilvesheimon kanssa ortodoksisessa kirkkomuseossa Riisassa jälleenrakennusajan pyhäkköjä esittelevän multivisioesityksen äärellä ja tunsin valtavaa ikävää. "Ylistä Herraa minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on hänen pyhää nimeään." Riisan kaupasta löysin minulta puuttuvat Arkkipiispa Leon runokirjat: Metsätähti ja mies joka metsään lähti, Selfie ja Auringolla sen ollessa korkeimmalla. Ostin myös nipun tuohuksia.

Keskustelumme eilisellä Kuopion-matkalla lainehti Joensuun kaupunginteatterista, alkemistien viisasten kiven kautta Marja-Liisa Vartion ja Essi Renvallin väliseen yhteyteen. No niin ja nyt googlasin Marja-Liisa Vartiota ja Essi Renvallia suoraan ortodoksiselle Simeon ja Hanna -blogisivustolle. Kenenpä oli essee Essi Renvallista sivuilla - essessä mainittiin, että Essi Renvall oli maalannut Riisassa esillä olevan maalauksen Marja-Liisa Vartion sisäisestä maailmasta? Essee oli "minun" (Aamun Koittoni) Esko Karppaseni!

Esko Karppasen ja Liisa Enwaldin esseekirja Auringon tanssi, pimeän pidot odottaa sitä, että pääsen omista kirjallisuusperusteiden esseistäni. Luen kuitenkin tänä iltana Karppasen tekstin Kylvätöissä, elopellolla - pääsiäisateria ja puutarhuri. Siinä näyttää olevan jotain Camus´n Meursaultista Sivullisessa. Camus´n Sivullinen oli kolmanneksi suurin kärsimys yleisen kirjallisuuden tuntemuksen lukupiirissä. Ensimmäiseksi kauhein kärsimys oli Kuningas Oidipus Otto Mannisen käännöksenä ja toiseksi hirvein Frans Kafkan Oikeusjuttu. Ei minusta tullut Kafkan ystävää kirjallisuuskurssillakaan, vaikka lasten biologinen isä luki Kafkan koottuja hiirenkorville, ei ku kissankäpälille, ei kun koirankorville.

Huomenna on yleisen kirjallisuuden tuntemuksen etätentti. Sen jälkeen alan purkaa estetiikkan tehtävää, teen uuden kirjallisuusteorialopputyön ja alan vähitellen tosiaan lukea kirjallisuusanalyysikirjoja.

Lauantaina oli Matti Pulkkisseuran kokous. Kokouksessa oli erinomainen ja lyyrinen (meinasin kirjoittaa, että luurinen) kirjailija-runoilija-mystikko Jouni Tossavaisen alustus Matti Pulkkisesta sekä yhtä aikaa Eino Säisästä ja itsestään Tossavaisesta. Nurmes-talon luentoluokan takaosaan istuutui myös esseisti Matti Mäkelä, joka on kuulema väitöskirjankin tehnyt.

Me Railin kanssa tuijotimme heeboa ällistyneesti. Mitä vittttt......ua? tunnustan ajatelleeni. Survoin kuitenkin läppärini töpseliä monipistorasiaa vain itsekseni omiani sadatellen.

Mäkelä lausui kahvipöydässä maagisia sanoja: Jumalan teatteri ja taidetta. Istuin esseistin viereen ihan kutsumatta, sillä halusin tietää. Joku on ilmeisesti suostunut näkemään minun sukupolveni. Teemu Mäestäkin oli puhe ja Mäkelän väikkärin otsikko ”Kun häpeästä tuli kunniaa ja provokaatio. Näkökulmia tabuja rikkovaan taiteeseen.”

Siltala Kustannus on julkaissut väikkärin kovissa kansissa nimellä ”Tämä ei ole taidetta”, Tabujen rikkominen kissantaposta mustaan marsalkkaan”. Taisi nyt Ilmajoki läjähtää taas päin naamaa, sillä jostain - ehkä jopa Ilmajoen joulu -kokoelmista - olin jo aiemmin tullut tietoon, että Matti Mäkelä on Ilmajoelta lähtöisin. Pitääkö minun matkustaa myöhemmin kesällä Ilmajoen ABC:lle lukemaan Mäkelän tutkimusta?

Tekisi mieli kyllä vielä tutkailla Seinäjoen Apilan akustiikkaa uutissalissa estetiikan tehtävää varten. Uutissalin akustiikkareliefi meni minulta täysin ohi, sillä vilkuilin koko ajan toisella silmällä, joko Pyry Kasper etelävenäjännatsivartiokoira kiskaisi kirjaston vastapäätä kasvavan kuusen nurin leijonanvoimillaan.

Koetan tässä nyt sanoa sitä, että ihan vitun sama, olivatko Jumalan teatteri tai Sex and Death taidetta. Meidän sukupolvestamme vain tuntui juuri siltä, kun uusliberalistit olivat juuri kusseet kaiken poliittisen työkaluston päälle. Meillä ei ollut enää käytössämme sanoja yhteiskunta-analyysiin. Oli vain reaktio.

Matti Mäkelä on Suomenmaan kolumnisti. Hän on kirjoittanut: "Edistyksen kieli on vasem­mis­to­laisen retoriikan hallussa. Tilanne on hassu, koska juuri vasemmiston aatepohja on jo kuopatussa sosialismissa."

No imbesillikin tiesi jo Jumalan teatterin vuonna 1987, että sosialismi on kuopattu ja että kommunistit syövät pikkulapsia aamiaisekseen.