
Jossa on Maria Suutalan kirjoittama juttu
ke 26.4.2017
"Kyllä kirkon pitää valita missä porukoissa se seisoo. Evankeliumi on ilosanoma köyhille, ei rikkaille." Tämän löysin Kai Sadinmaan haastattelusta Ylen sivuilta. Eilen aamulla katsoin Markku Lehmuskallion, Anastasia Lapsuin ja Johannes Lehmuskallion dokumentin Pyhä. Olin sen jälkeen koko päivän aivan sfääreissä - varsinkin kun anivarhain aamulla heti kello seitsemältä Pyry jyngersi taluttaa minut Kunnanrannan pellon taakse jäälle.
Linnut pitivät sulassa kokoustaan. Aurinko paistoi ja oli vielä kahdeksan astetta pakkasta. Niin kaunista. Illaksi tuuli kääntyi purevaksi ja epäystävälliseksi ja nyt tulee räntää. Maisema näyttää joulukortista lainatulta ja Pyry on kuin likainen lattiarätti. Päätin laiminlyödä siivouksen kesäkuuhun asti. Ovat nämä kirjallisuusopinnot.
Eilen Hoijakan Satu soitti, että Osuuskaupassa on Sielun peili ja siinä Maria Suutalan kirjoitus pohjoisruotsalaisesta metsäluostaristaan. Jotain sellaista voisi perustaa tänne Ylä-Savoonkin. Sitten kun.
Eilen illalla televisiouutisissa vilahti Suomen itsenäisyyden juhlaraha. Juhlarahassa valkoinen teloittaja ampuu punikkisotavankeja. Mielenkiintoista, ajattelin, kun näin kuvan. Niinhän se meni. Tuli itsenäisyys, jälkeen sisällissota ja sen jälkeen lahtarit teloittivat hävinneen osapuolen. Eikö porvarin silmä kestä sellaisen katsomista?
Tosin juhlarahan teksti oli camp-huumoria, tässähän tulee ihan pissa housuun, kun tätä lukee: "Suomen itsenäisyyden tarinan saavutusten ja voitettujen vaikeuksien kautta kertovan rahasarjan."
Kulkaa kaikki entiset ja nykyiset punikit? Meillä on Suomen historiassa kunnia olla voitettuja vaikeuksia!!!! Me kävimme Lahdessa Fellmanin pellolla punavankeina Kaisa Salmen taidetoksessa. Kyllä pani ajattelemaan.
Tänä aamuna panin Ylen aamutelkkarin kiinni saman tien. Susanna Ukkola imeläpussi leuan alla ensin esitteli, että studiossa on muun muassa Li Andersson ja lopuksi maireasti kuin perhepiirissä: "... Ja Sampo Terho.....!" Ajattelin, että katsotaan nyt sitten, mutta ei kait se nauta kaikkien persujen kanssa naimisissa ole !?
Sitten Antti Kurvinen (kepuliini) alkoi täysin valheellisen jargonin: "Kyllähän se aikaa vie, kun Suomen uudistamista pitää jatkaa...." Tapahtui Ein ulb-ilmiö. Läimäsin telkkarin salamannopeasti kiinni. Kepulaiset ovat vajonneet kokoomuksen tasolle. No, vähän aikaa kepu vaikuttikin sympaattiselta. Ja ovat panneet nuoren miehen valehtelemaan. Uudistaminen, nauran kuset tenaan liristen. Kunnat aletaan alas ja julkiset palvelut myydään ylikansallisille firmoille, jeejeejeppujee.
Kohta ollaan täällä Ylä-Savossa kuin alkuperäisväestö Kanadan Attawapiskatissa. Kiitos kepu, kun teette nyt kaiken kökköömyslaisesti!
Tässä Kai Sadinmaalta lisää tekstiä, jota lukiessa tuntuu kuin pihan lehtikuusten neulaset riipiytyisivät katolle, vaikuttavaa tekstiä, huh sentään:
https://kaisadinmaa.wordpress.com/2016/12/14/luuserit-asennetta-perkele/
Robert M. Pirsig on kuollut
Ärräpäiden lukeva toveri Oiva Hevonen kertoi meille, että Zen ja moottoripyörän kunnostus -kirjan kirjoittaja Robert M. Pirsig on kuollut. Vastasin näin:
AAAAAAAARGGGGHHHHHHHH, Zen ja moottoripyörän kunnossapito olisi ollut Kuopion kirjaston kierrätyshyllyssä pari viikkoa sitten, kun kävin tsekkaamassa, mitä siellä on.
En ottanut, koska pelkäsin, etten saa luettua Rikosta ja rangaistusta, josta mulla piti olla kesäyliopiston kirjallisuuden perusopiskelijoiden nettilukupiiriesitelmä, mutta ei ollut, koska mun kuulokkeet ja mikki eivät ottaneet yhteyttä läppäriini.
Olisin kertonut muun muassa Raskolnikovin sukasta. Se oli ikään kuin likaisen häpeän ja kivuliaan huonon omantunnon kiteymä. Raskolnikov koetti tuhota todistusaineistoa, kätki muun muassa ryöstösaaliin, mutta se perhanan verinen sukka aina ponnahti esiin.
Ajatelkaa. Voiko vastenmielisempää olla kuin köyhän miehen likaa tihkuva sukka, jossa veritahroja? Jostain syystä meidän talon lähellä olevan rautatieylikäytävän alle on päätynyt musta miesten halpatuontanto-Puma-sukka. Varmaan meiltä pyykkinarulta. Oravat muuten ovat käyttäneet meidän pyykkinarun anteja pesänrakennuksessa. Kerran katsottiin, mitä ihmettä roikkuu pihavaahteramme linnunpöntön suuaukosta. Se oli Matin musta sukka ja menossa pehmukkeeksi pönttöön!
Pia
Kai Sadinmaan blogimerkinnästä otin tähän: "Oy Suomi Ab ei ole mikään köyhien ikuinen ilmaispäivä Linnanmäellä. Se tulee sulkemaan ulkopuolelle jokaisen turhan ja tehottoman yksilön. He ovat vain rasite, kuluerä, joka näkyy vientituotteen hinnassa, ja siksi meillä ei kauppa käy."
Kun ihmiset kysyvät, mitä nykyään teen, vastaan, että joo, meillä on miehen kanssa Suomen paskin raksafirma, joka maksaa työntekijöilleen TES:n mukaiset ja koettaa muutenkin olla työväkeä kusettamatta. Mutta paskimpaan ranking-sakkiin sitä sillä tavalla joutuu. Me ollaan tehottomia, koska ei kikytetä, eikä muutakaan kyykkyhyppelyä käsketä työlästemme tehdä. Emmekä etenkään tehokkuusloikkakilvoitteluta työväkeämme. Kaiketi pitäisi. Asiakkaat saavat pierrä verta laskujamme maksaessa.
Anteeksi, alkoi niin vituttaa kepun Antti Kurvinen Ylen propaganda-teeveetä vilkaistessa.
Kai Sadinmaata vielä siivu tähän: "Koko kansa on pelkkä valtava kustannuserä ja talouden elpymisen este. Jotta me voisimme pelastaa hyvinvointivaltion, meidän on tuhottava se, koko julkinen sektori, terveydenhuolto, yliopistot, koululaitos, vanhustenhoito, lasten päivähoito. Meidän on vietävä leipä teidän ja teidän lastenne suista, maksettava teille palkkaa jolla ei tule toimeen ja yksityistettävä viimeinenkin tiili valtion omistuksesta ja julkiselta sektorilta."
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]