Pia Valkonen

Jyrki Lehtola oli eilen
Arto Nybergin haastateltavana

Ensi vuonna! Sisällissota 100!

ma 13.3.2017

Vietin eilen illalla hiljaisen hetken television ääressä.

Koetin epätoivoisesti saada selvää siitä, mitä toinen Sianhoito-oppaan kirjoittaja Jyrki Lehtola sanoi. Vaikeaa se oli, yhtä vaikeaa kuin 1980-luvun lopulla Tampereen yliopiston käytävillä tai liepeillä. Tosin en tiedä, kävikö Lehtola koskaan itse verstaalla vai oliko vain kirjoilla.

Moni yliopistosta koskaan valmistumaan vaivautunut poika on liitänyt urallaan kuin Tapio Rautavaaran keihäs. Citius, altius, fortius. Eikä aina edes ole tarvittu keskenkään jääneitä yliopisto-opintoja. Kysykää vaikka Matti ja Liisa -lehden päätoimittajan oppitaustaa.

Jyrki Lehtolan pikkutakkinen oikeistopunkkarin hahmo eli öisin ja hän oli aina esillä Tampereen dekadentissa yöelämässä - etenkin Doris-nimisessä kapakassa, jonne myös katosi hyvä ystävättäreni. Menetin ystävättäreni Jyrki Lehtolalle sekä tulevalle kirjailijalle Päivi Alasalmelle enkä ole toipunut menetyksestä vieläkään.

Tunsin hyistä vihaa ja märännyttä suuttumusta eilistä Arto Nyberg -haastateltavaa kohtaan, vaikka olin juuri lukenut hänen parisuhdehaastattelunsa ET-lehdestä. ET-lehden juttu oli niin sympaattinen! Antaessaan haastattelun Lehtola ei pelännyt katu-uskottavuutensa puolesta ja pointsit hänelle siitä, että alleviivasi puolisonsa, taiteilija, Anna Tuorin olevan itseään lahjakkaampi.

Ah, tämähän on aivan ihanata, tällaiset sanat tulisi asettaa jokaiseen avio- ja parisuhdeliittoon lakisääteisiksi ja näihin tulisi sitouttaa aviomiehet jo vihkikaavassa: "Tunnen usein ylpeyttä vaimostani. Hän on äärimmäisen älykäs, jaksaa keskustella ja perustella." (ET 8.3.2017 5/2017 s.13)

Haastattelun kirjoittaja Kristiina Dragon oli ollut railakkaalla päällä saatuaan harvinaisen haastattelun ja kirjoitti, että Lehtola on valtakunnan vittuilija. Heti jutun alkuun. Olin ihan, että herramujee ja -pieksut. Illallisessa Nybergissä Lehtola mussutti kuin eläkeläinen, joka oli unohtanut tekohampaansa kotiin, mutta siivu tekstistä, jossa Lehtola oli mennyt Hjallis Harkimon, kotikutoisen oligarkkimme nahkoihin, oli huima.

Palvelutyöväenluokka

Muistan vuosia sitten lukeneeni - ehkä se oli Kodin Kuvalehti - Harkimoiden palvelijattaresta. Joku työväenluokan täti-ihminen oli omistanut koko elämänsä Harkimoiden henkilökohtaiseen palvelemiseen niin kuin sisäkkönä tai jonain sellaisena. Ihan jees, juttu oli osa projektia, jolla kansaa suostutellaan uusille urille. Tehtaista essumekkoisiksi sisäköiksi ja henkilökohtaisiksi putkiasentajiksi, joilla on aina puhtaan valkeat hansikkaat.

(Puhu tällaiselle mussukkaväelle nyt sitten jotain prekaaritietoisuudesta tai työväenluokan tietoisuudesta. Taistelusta on varmaan aivan turha mitään mainitakaan.)

Ei voi muuta kuin toivoa, että Harkimot ovat maksaneet palvelijamumetsinsa eläkemaksut. Tai voihan se olla, että rikas kokoomusperhe on palvelijattarelle samalla sosiaali- ja vanhuudenturva. Jospa vaikka mummeli on jäänyt johonkin Harkimon palatsin olohuoneeseen kiikkumaan kiikkustuolissa ja keittelemään kahvia. Semmoiseksi palkkamummoksi, kun mami-Lettu-Leenakin (kök.) on lähtenyt lätkimään talosta jo aikapäiviä sitten.

Toivottavasti keinutuolipalkkalainen ei pilaa Harkimoiden kalliita lattiapaneeleita pissaamalla ohi vaippojen. Onkohan Harkimo muuten eduskunnassa mummoeutanasian puolesta? Arvelen, että on. Sehän olisi luontaista kokoomuslaisille.

Minua kuule, Lehtola,
vituttaa ihan oikeasti

Ja työväenluokkaa kans´

Ehkä minun ongelmani on, että olen oikeasti, rehellisesti ja vilpittömästi vittuuntunut suomalaiseen uusliberalismiin. Jyrki Lehtola mussutti eilen televisiossa (oliko heppu punaviinipäissään, kun artikulaatio oli niin sössöistä?), että hän vain huvikseen karnevalisoi. Ei hän oikeasti ole vihainen. Voi kuule, Jyrki, täällä sun opiskelukaveri on ihan vitun vitun vitun vihainen.

Myös suomalainen työväenluokka on vittuuntunut ja kohdistaa vihansa nyt pakolaisiin, jotka kaiken muun hyvän lisäksi saavat käännytyspäätöksen. Jyrki Lehtolan kaltaiset karnevalisoijat muokkaavat maaperää otolliseksi fasismille. Ja sen vallassahan rahvas nyt on, vaikka kuinka Timo Soini (persu-pj.) on koettanut vihan vuota padota.

Naurattaa muuten valtamedian kolumnisto. Kuin papukaijat polittiset kommentaattorit toistavat, kuinka Timo Soinia tulee ikävä. Nojaa, en tiedä, onko meloniomenalippahattu -tyhjäjargon sittenkään sen vähemmän fasistisempaa kuin Jussi Halla-ahon islamofobinen kansankiihotus. Parempiosaiset pysyvät ghetoissaan, kun köyhät ja köyhtyvät potkivat toisiaan rintaan ja aivot mäjähtävät mössöksi asfaltille. Ei se porvarikaupunginosassaan konkreettisesti koske Jyrki Lehtolaa, kuten ei Jussi Halla-ahoakaan Kruunuhaassaan.

Lehtola oli kyllä ihan melko terävä siinä kohtaa, kun arvosteli muita tyhjänpuhujia. Erotin Lehtolan vähän mussuttavasta puhetavasta (vai oliko typpi unohtanut tekohampaat hammasmukiin?), että hän irvuilee Tony Dunderfeltin tai Mikael Jungnerin (Töölön demokraatti, joka on jättänyt sosiaalin taakseen jo omnipotentti-iässä noin 2,5-vuotiaana) kaltaisille "asiantuntijoille".

Muistan minäkin käyneeni aina välillä lukemassa Mikael Jungnerin blogia ja nauraneeni katketakseni, kun Jungner neuvoo isällisesti yrityksiä olemaan "ketteriä". Se on vain aavistuksen verran parempi neuvo kuin Tuomas Enbuskelta; hänhän kehotti meitä yrittäjiä "tekemään vähemmän ja ajattelemaan enemmän".

Tuomas Enbuske ammentaa viisautensa Laajasalon kristillisen kansanopiston opintojensa pohjalta, aivan huippua! Hänen artikkelinsa Ajatusten alennusmyynti - yhdeksän helpointa hokemaa taloudesta löytyy tästä linkistä:

http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2012/06/Ajatusten-alennusmyynti.pdf

Yrittäjä, älä enää
yritä,
ala ajatella!

Tämä on ihan huippuhuvittava kohta Tuomas Enbusken pamfletissa:

"Usein ahkeruus johtaa todennäköisemmin hyvään tulokseen,mutta on olemassa myös pölhöahkeruutta. Jopa suomalaisissa
yrittäjien sankaritarinoissa korostetaan aina ahkeruutta ja kamalaa raatamista.Oikeasti hyvä yrittäjä käyttää enemmän aivojaan kuin raataa kuin sekopää. Tärkeintä on keksiä jotain toisten ihmisten elämää parantavaa. Eikä lyödä päätään seinään." (s. 42)

Pitää vain keksiä hyvä tuote ja a vot!

"On yksi tapa rikastua. Keksiä jotain, josta ihmiset ovat valmiita maksamaan niin paljon, että maksavat siitä vapaaehtoisesti." (s. 46) "Mutta yhdenkään firman kasvua ei kannata tukea ilman, että sen kasvuun todella on syy. Eli oikeasti niin hyvä tuote, että sijoittajat uskovat siihen vapaaehtoisesti." (s.63)

"Ymmärrän sen, että aseita tai tupakkaa ei saa myydä kenelle tahansa. Mutta miten virkamies voi tietää minua paremmin, moneltako tarvitsen kinkkupakettia." (s. 48)

Pitää vain keksiä niin ihana kinkkupaketti, että Enbuske on valmis maksamaan siitä työläisen palkan sekä vielä lisää siitä, että työläinen on töissä yöllä. Taitaa tulla niin kallista eines, että ei edes hyvätuloisella toimittajalla sellaiseen ole punaviinipäissään varaa. Ei hätää, koska Enbusken on saatava kinkkupakettinsa myös yöllä, romautetaan kinkkukaupan myyjän palkka.

Näin kinkkukaupan myyjän palkka on kohta niin alhaalla, että myyjällä ei ole varaa edes oman kauppansa kinkkupakettiin. Hän kurjistuu, ottaa toisen työn, väsyy, hakkaa akkansa ja lapsensa, lapset otetaan huostaan, akka lähtee, myyjä alkaa juoda ja kaivella keskiluokan asuinalueen roskiksia ja aiheuttaa parempiosaisen toimittaja Tuomas Enbusken tai juristi Kristiina Kouroksen näkökenttään esteettisen haitan.

Ei kauaa tarvitse keskiluokan kärvistellä. Pian hänen asuinalueensa roskisdyykkari on vainaa!

Köyhä on ruma
ja hän myös haisee

Juristi Kristiina Kouros teki näköhavainnon suomalaisesta köyhästä jo 22. helmikuuta 2008. Hänen kolumninsa Savon Sanomissa on jättänyt sieluuni jäljen, joka ei lähde:

"Sama iäkäs mies kulkee pitkin katuamme päivittäin. Aamuisin yhteen suuntaan, ja pari tuntia myöhemmin toiseen. Suuri vatsa röllöttää näkösällä jättäen nuhjuisen pusakan sivuosaan. Paidanliepeet lepattavat huolimattomasti, henkselit roikkuvat kuluneissa polvitaipeissa ja sepalus on auki. .... Usein hän kusee johonkin porttikäytävään tai talonkulmaan." (Savon Sanomat 22.2.2008 Kristiina Kouroksen kolumni Pitääkö kiinni vai päästääkö menemään?"

Seuraavassa kappaleessa Kouros kirjoittaa köyhän hajusta. Köyhä on kuulema "sanalla sanoen" epämiellyttävä. (Tässä vaiheessa, kun luen kolumnia, minun tekisi niin mieleni kusta Kouroksen vihersmoothieen.) Tyydyn olemaan vain muuten epämiellyttävä ja ylistän, kuinka Kristiina Kouros (joskus vihr. loik. kok.) päätyy aivan huimiin sfääreihin kolumnissaan. Hän luotaa tulevaisuuteen, jossa ehkä löydetään "hyvinvointigeeni" tai joitakin biologisia mekanismeja tai selityksiä sille, miksi jotkut pystyvät vastoinkäymisistä ja onnettomista lähtökohdista huolimatta hallitsemaan, jos ei elämäänsä, niin ainakin elämänasennettaan. Jes, jes, jes!

Suomen yrittäjillä oli joku idiootti Asennetta-kampanja. Hyvä, että en oksentanut, kun näin jotain älykääpiöitä tarroja.

Köyhyys on geeneissä. Sillä olisi niin helppoa vapaassa markkinataloudessa olla menestyjä. Sen kun keksii ihmisten elämää helpottavan tuotteen ja ryhtyy yrittäjäksi. Ei tarvitse edes raataa, sehän on turhaa, kunhan vain ajattelee. Miksi Kristiina Kouroksen kotikadulla taapertava ruma ja pahanhajuinen köyhä ei vain keksi menestystuotetta?

"Taloustieteilijä Friedrich von Hayek on todennut, että Marx oli oikeassa väittäessään kapitalismin luoneen proletariaatin. Yksinkertaisesti siksi, että jatkuvan vaurastumisen takia ihmiskunnalla oli yhtäkkiä niin paljon resursseja, että jopa köyhät jäivät eloon. Kapitalismi siis synnytti köyhien luokan, koska se piti köyhät ensimmäistä kertaa ihmisen historiassa elossa. Aiemmin ihmiset kuolivat suunnilleen siinä iässä, kun nykyään aletaan harkita yliopistosta valmistumista. (Tuomas Enbuske Ajatusten alennusmyynti s. 32)

Nyt ollaankin sitten jo tilanteessa ennen Marxia. Suomessa köyhät miehet kuolevat noin 12 vuotta aikaisemmin kuin hyvätuloiset. Tuomas Enbuske vain ei ole vielä käsittänyt, mihin on johtanut hänen ihana, vapaa länsimainen markkinataloutensa, jossa jokainen voi olla niin rikas kuin vain haluaa, kunhan on kyvykäs ja "keksii" menestystuotteita, joista ihmiset haluavat maksaa.

Tuomas Enbuske on avautunut Gloriaan omista terapioistaan: "Mun on helppo olla ihmisille mukava, koska en hae heiltä hyväksyntää."

https://www.gloria.fi/artikkeli/ihmiset/tuomas_enbuske_lapsuudessa_alkaneesta_terapiastaan_vuonna_2013_koko_elamani_ajan

Ajatusten alennusmyynnissä Enbusken pikku hännäntypykkä heiluu kuin hellyttävällä koiranpennulla esimerkiksi pamfletin rahoittajataholle Elinkeinoelämän valtuuskunnalle. Enbuskeko ei hae hyväksyntää? Niin....?

Enbuskella on neurooseja. Hän ei esimerkiksi voi käsitellä laskujaan:

”En pysty avaamaan kirjekuoria. Lähetän kaikki laskut avaamattomina kirjanpitäjälleni, joka hoitaa ne. Mulla ei ole aavistustakaan, paljonko tililläni on rahaa. Kirjanpitäjäni pitää huolta, että sitä on tarpeeksi. Olen ulkoistanut kaiken, mihin en itse pysty. Teen vain sitä, mitä osaan.”

Köyhilläkin pitäisi olla omat kirjanpitäjänsä, kun laskujen avaaminen ahdistaa niin. Ai niin! Onhan meillä edunvalvojat!

”Aloin tehdä ihan mielettömästi töitä ja tienata tosi paljon rahaa. Mulla pettymysten sietäminen liittyy voimakkaasti taloudelliseen turvallisuuteen ja sen hakemiseen ulkoisilla keinoilla.”

Kun Enbuske sain esikoisensa, hän alkoi pelätä. Ilmeisesti köyhyyttä. Enbuske ei halua tulla pahanhajuiseksi eikä olla Kouroksen tapaisten kokoomuslaisten silmissä epämiellyttävä. Voi voi, hänellä on rintalastassa möykky: entä jos hänellä ei olekaan hyvinvointigeeniä?

Pitää tunnustaa. Olen kurkkuani myöten täynnä Suomi 100 -vuotta. Tämä ei ole ollut isänmaani enää vuosiin. Lisäksi uusliberaalit "vapauksillaan" ja "demokratioillaan" ovat paskoneet äidinkielenikin. Odotan kuumeisesti, että ensi vuonna näkyvästi vietetään Sisällissota 100 -muistovuotta.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi