Pia Valkonen

Humiseva harju

ma 6.3.2017

Nyt alkoi paistaa aurinko. Pahus, tekisi mieleni ulos. Pitää kuitenkin laskuttaa.

Ei kun ei tee mieli ulos. Tekisi mieleni jatkaa Emily Brontën Humiseva harjun lukemista ja käydä läpi kirjallisuustieteen perusteiden luentomuistiinpanot sekä lukea loppuun Williams Raymondin Marxismi, kulttuuri ja kirjallisuus.

Myönnettävä on, että Humiseva harju on ensimmäisellä lukukerralla pyyhkinyt totaalisesti yli. Aloitin sen elokuussa 2014 matkalla Pietariin viettämään Leonidin kuoleman kaksivuotispäivää ja ilmeisesti olen kirjan päässyt loppuun, mutta kylläpä on kirja hämäräksi mieleen jäänyt. Ilmeisesti Emilyn sisaren Anne Brontën Wildfell hallin asukas jäi kaivertamaan enemmän. Luin sen heinäkuussa 2014 Humisevan harjun alle.

Olin Wildfell hallin asukkaan lukenut joskus tosi pienenä tyttönä ja vaikutelmat tulivat uudelleen. Romaani on tarkka kuvaus alkoholismista ja sen eri vaiheista. Anne Brontë on siihen ilmeisesti tallentanut kokemuksensa veljensä ongelmista.

Piirtelin äsken itselleni muistikirjaan kaavioita siitä, kuka on Humisevassa harjussa kenenkin veli ja kuka sisko ja kuka hitto on Heathcliffe. Myös lapsiin kohdistuva väkivalta mietityttää kirjassa. Jostain syystä ei päällimmäinen sävy kirjassa kuitenkaan minulle ole synkkyys. Minusta romaani on terävä ja vähän emansipatorinenkin. Se on himean luokkanousukirja ja aavistuksen verran luokkataistelukirja. Kirjan kertojiin kuuluva taloudenhoitajatar rouva Dean on älykäs, lukenut ja pohtivainen.

En selviytyisi kirjallisuusopinnoista ilman ryhmän tukea. Yleisen kirjallisuuden tuntemus on oivallisesti rytmitetty niin, että käsittelemme aikajärjestyksessä noin kahden viikon välein jonkin maailmankirjallisuuden klassikoista. Onneksi ensimmäisenä oli Homeroksen Kuningas Oidipus. Sen lukeminen etenkin Otto Mannisen käännöksenä oli kuin olisi työntänyt tikkuja kynnen alle.

Kuningas Oidipuksen jälkeen kirjat käyvät koko ajan mielenkiintoisemmiksi. Välissä oli paha paikka, Baudelairin Pahan kukat, mutta nyt pakollinen runokokoelmakin on selätetty.

Pakko alkaa laskuttaa. Olisin vääntänyt viikkolaskun jo aikaa sitten, mutta työtietokoneesta joku oli vienyt hiiren. Koetin yläkerran konevanhuksen irtohiirtä, mutta se oli tahmea kuin kinuskiklöntti asfaltilla. Sitten pompin ylösalas yläkerrasta alas ja taas ylös,. kunnes soitin kiljuvan puhelun Matille, että on tämä yhtä hellllllllllllllllllllllvettiä.

Vaihdoin työtietokoneeseen irtohiiren- ja samalla näppikset. Hiiri on nyt ärhäkkä, mutta näppikset jotenkin ahtaat. Ranteet tulevat kipeäksi ja näppisääni on sellainen töpö töpö töpö. En saa näihin tarpeellista apinan kirjoitusdraivia.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi