Ukraina - viaton karitsa?

ke 15.3.2017

Kylläpä eilen pelkät sanat Agnus dei saivat aikaan raivarin. Tunsin vahvasti karitsademagogian pohjavirran, semanttisen tason. Karitsa pelkkänä sanana on symbolista ylätasoa, mutta sen alapuolella muhivat hirmuiset voimat. Meidät koetetaan tehdä lammasmaisiksi sanoilla! Olen vihainen! Sanan mahti, sanan miekka, sanan kesyttömyys: ".. mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä."  (Jaakobin kirje 3:8)

Eikä ole. Vitut se itsessään mitään myrkkyä täynnään ole. Sana on vain väline, instrumentti. Minähän se tässä ärsytän omia raivohormonireseptoreitani kaikenmaailman karitsoin ja sannigrahnlapsosin. Strukturalistien mielestä sanat sinänsä ovat puhtoisia ja erityistiä konnotaatioita kantamattomia kuin eilen munitut munat. Minäkin joskus voisin miettiä, mistä reaktioni tulevat.

Karitsa-sanana on ihan kelpo uskonnolliseen taivuttelupuheeseen. Olkaa seurakunnan jäsenet karitsoita, pysykään hiljaa, menkää sinne, mihin paimen käskee, älkää ajatelko itse ja maksakaa vaiti kirkollisveronne. Ihan sama muuten siinä tapauksessa, käykö kukaan Pyhäköissä. Hiljaiset ja vaivattomat maksumiehet ovat ne, joita systeemi kaipaa.

Karitsa paistina

Olen kasvanut kirjaimellisesti lampaiden keskellä. Äitini oli raivoraitis körtti, mutta koska äiti pakotti minutkin asumaan maaseudulla, vahinkoa tuli yhtä paljon kuin siitä, että mude olisi kasvattanut minua punaviinipäissään. Luin toissa maanantain Maaseudun Tulevaisuuden vasta tänä aamuna. Siinä oli Mikko Kärnän kolumni vastauksena Tuomas Enbusken kirjoitukseen Iltalehdessä. Enbuske on hyvä sanankäyttäjä. Ehkä myös muu maailma alkaa pikku hiljaa huomata, että mies on muuten täysi pösilö. Naurattaa vieläkin Enbusken Gloria-haastattelu. Hän kun ei halua miellyttää ketään. Niinpä. Maalaisia ja kepua saa kyllä haukkua, mutta kenellekään ei Ylessä, ei edes Stillerille, tule mieleen nousta kokoomusta vastaan.

Eilen Ylellä oli kokoomuspäivä. Tovereiden kanssa kysyimme Ärräpäissä toisiltamme, tuleeko Ylessä vielä joskus kokoomukseton päivä. Sain ULB-reaktion heti aamulla. Kuuntelin Sanni Pikku Lapsusta (kök.bambin poikanen) nanosekunnin. Heti alkoi tyhjä jargon: Nannnannannanannaannaaaa. Läimäisin kakea sulkeakseni lempi-inhokkini suun.

(Tiedättehän vitsin: "DDR:ssä keksittiin uusi ajan mittayksikkö. Yksi Ulb tarkoittaa sitä aikaa, joka kuluu radion sulkemiseen siitä, kun radiossa sanotaan: "Seuraavaksi puhuu SED:n puoluejohtaja Walter Ulb..." )

Mikko Kärnästä oli ihan hyvä juttu Suomen Kuvalehdessä, mutten oikein tajunnut, mihin kontekstiin haastattelu liittyy. Nyt ymmärrän. Suomen Kuvalehti haluaa lukijoita myös maalta. Se on hyvä! Hesari on meidät jo menettänyt. Mutta nyt asiaan.

Kyllähän lampaat tyhmiä eläimiä ovat, sen muistan. Karitsat ovat ihania ja erityisesti kiinnyin mustiin karitsoihin. Nehän ne ensimmäisenä syksyllä lähtivät teurasautoon. Hoidin myös karitsoita, joita emouuhi jostain syystä alkoi hylkiä. Emme koskaan keksineet, mikä hylkimisen aiheuttaa.

Lehmien joukossa ilmeisesti on enemmän persoonallisuuksia. Ehkä se johtuu siitä, että ihminen antoi lehmän pitää sarvensa. Lampaiden voima on joukossa ja siinä, ettei eksy mihinkään. Jos lehmä lähti omille teilleen lehmälaumasta, se saattoi aina survaista suden hengiltä omilla aseillaan. Sitä paitsi lehmän domestikaatio taitaa liittyä myöhempään aikaan kuin lampaiden.

Ihmisellä oli varmaan lypsylehmien kehittämisen aikaan enemmän keinoja lehmien suojelemiseksi pedoilta. Vähän persoonallisempikin nauta saattoi mennä joukossa, kunhan lypsi hyvin, arvelen. Kuten eilen kirjoitin, juutalainen historioitsija Yuval Noah Harari kirjassaan Sapiens - ihmisen lyhyt historia, kertoi ihmisen nimenomaan jalostaneen lampaista lammasmaisia. Ihmisen on helpompi paimentaa laumaa, jolla ei ole sen kummempia pyyteitä kuin saada syömistä nenänsä eteen ja herkkyys pelätä uhkia.

Vuohet ovat karaistuneet vuoristossa. En oikein edes uskalla katsoa luontodokumenttia, jossa jokin uhkarohkea vuohipukki kiipeää pystysuoraa vuorenrinnettä ylös.

Tuotannon helppous ja tuotantoeläinten menneisyyden karistaminen häiritsemästä voisi olla päämäärä. Siinä mielessä karitsankyljys tai pääsiäispaisti, jolla ei ole aivoja ja joka on kasvatettu laboratoriossa pelkästä solusta, voisi olla ihan jees. Nythän me lihansyöjät joudumme tosiaan unohtamaan aktiivisesti, että syömme pihviä, jolla on joskus ollut otsatukka tai joka on joskus katsonut äitiään syvälle silmiin.

Karitsa tarrassa

Varhaislapsuudestani inho tyhmiä karitsoita kohtaan ei tule. Se tulee vasta pyhäkoulusta, johon jouduin liian vanhana. Olimme käymässä vanhimman sisareni luona ja ilmeisesti minussa eli pieni antropologi, kun kerta halusin sisareni vanhimman tyttären kanssa pyhäkouluun.

Olin semmoiseen liian vanha. Pyhäkoulutäti lässytti niin, että muistan sessiosta vain epämääräisen kuvotuksen tunteen. Ja ne karitsatarrat. Juuri karitsatarrat, jotka hempeällä Sanni Grahn-Lässysen kokoomusäänellä liimattiin kunkin omaan pyhäkouluvihkoseen ja johonkin taululle. Voi Kiesus.

Samanlaisen rokotuksen sain valistaviin Teemu-kirjoihin. Niitä ammattikasvattajaisosiskoni tarjoili minulle myös liian vanhana. Kun sain Teemu-kirjat, olin ilmeisesti jo lukenut sisarusteni vanhoja oppikoulun lukukirjoja, joissa oli monimutkaisia ja pitkiä kertomuksia, novelleja ja moniselitteisiä taruja.

Teemu-kirjat ovat ihan hyviä, en sitä sano, mutta ne pitää ajoittaa oikein. Kävi kuitenkin niin, että kun omat tyttäreni olivat Teemu-kirjaiässä, niitä kyllä heille luin, mutta samalla kiristelin hampaitani. Samaan tapaan, kun lukiessani heille Eric Hillin Puppe-kirjoja. Eric Hill pitäisi hirttää munistaan. Ei tällaisilla lauseilla saa lasta saastuttaa edes siinä vaiheessa, kun lapsi on sikiönä äidin vatsassa: "Puppe katsoi palloa. Pallo pomppi hyvin."

Sikiön kuuloaistihan toimii.

Teppo Kulmala siunattu Jung-mies

Kirjallisuuskeskustelen Uskon Sisareni kanssa:

"....Saisi muuten Kulmala panna Tuupovaara-kirjoilleen jotkut erottavat yläotsikot. Eihän noista Erkkikään ota selvää, mikä on mikä: ykkönen, kakkonen, kolmonen, nelonen. Ja perkele jo on tulossa vitonen, kun olen vasta nelosen alussa.

Tää nelonen on selvästi alitajunta-Tuupovaara. Se tupakan polton lopettaminen on saanut Kulmalan liskoaivot kuplimaan. Ihanata! Jotenkin ne sen kirjailijakaverit ovat pettymys. Vastetta ei tule kuin Markulta, se on se Utö-mies, joka sai minut seuraamaan Uton tapahtumia nettikameralla. Laiva lipuu oikealle. Hitaasti. Sitten merenkäyntiä. Laiva lipuu vasemmalle monen tunnin päästä ja päälle merenkäyntiä. Kaitpa kirjailijatoverit ovat niin omissa alitajunnoissaan, etteivät ehdi pohtia Kulmalan kanssa asioita.

Räkäpallo! Haluaisin lukea Kulmalaa sekä Auringon leikkiä ja pimeän pohdintaa (Liisa Enwald ja Esko Toveri Karppanen, kirja ei edistynyt Terry Eagletonin vuoksi yhtään eilen illalla, sitä paitsi käytiin lapsen kanssa Iisalmen K-Sittarissa, kuten uhkasin) ja pitäisi lukea Frankenstein, kirjallisuusteoriakirjoja ja Jaakobin kirjeen kolme käännöstä ties kuinka monta kertaa (tarkistan heti tämän blogimerkinnän jälkeen, että siellä ei piile yhtään karitsaa), pitäisi myös lukea Lapinlahden kirjaston kirjallisuuspiiriä varten Johannes Saraspään Ministerivierailu, joka on miesnaturalistinen kertomus vanhainkodin osastolta. Ihan jees, mutta miksi miesmiesmiesmiehet kirjoittavat niin sävyttömästi, kolkosti, tylsästi? Öööök."

Aijoo, Teppo Kulmala ei ole miesmiesmiesmies-kirjoittaja. Hänessä asuu siunattu anima. Ehkä siksi Kulmala oli niin nyreä, kun  joskus arvosteli Savon Sanomiin John Irvingin Minä olen monta. Ja nyt sitten Tuupovaara nelosessa hän itse sanoo olevansa monta. Höh.

Äsken murskasin yhden myyntimiehen. Kuka käskee sähköpostitella minulle, kun olen jossain strukturalismin, semiotiikan, poetiikan ja psykoanalyysin välimaastossa. Meidän firmalle tarjosi joku vatipää mainostilaa elektronisissa suurtauluissa. Vastasin äreästi näin:

"Hei, ei kiitos, olenkin aikonut valittaa digitaalisista suurtauluista ympäristöviranomaisille. Ne saattavat aiheuttaa ojaanajoja sekä epilepsiakohtauksia.

terveisin
Pia Valkonen
Lapiomies Oy"

Töitähän sekin vatipääraukka vain tekee, mutta minusta pitäisi alkaa jo erotella tässä länsimaisessa vapaassa markkinataloudessa, joka ei johta muuhun kuin ekologiseen ja yhteiskunnalliseen tuhoon, mitkä ammatit ovat hyödyllisiä ja mitkä oikeasti tuhoisia. Jättäisin jäljelle vain perustoimialat, kuten maatalouden, rakentamisen, joitain kulutushyödykkeitä tulee olla ja jonkinlaiset tietsikat kaikilla.

Yhteisesti hoidettaisiin työvoiman uusintaminen ja mummot kunniallisella saattohoidolla hautaan. Ei mitään kokoomuksen eutanasialakialoitteita. Eutanasia-asiassa joudun olemaan samaa mieltä katolisen persuisän Timo Soinin kanssa.

Nyt nopeasti rykäisen vastauksen teologi-Venäjä-tutkija Arto Luukkaiselle blogini luonnoksiin. Julkaisen sen huomenna enkä kirjoittele tänne heti aamusta. Huomenna opiskelen. Tänään maksan firman laskut. Ja itsellekin jopa vähän palkkaa. Palkanlasku oli kyllä viime viikolla, mutta eihän sitä yrittäjä aina palkkaa voi saada.

Vastaukseni Arto Luukkaselle voisi olla otsikoltaan joko lyhyesti Nato tai sitten Ukraina - viaton karitsa.