Tavalliset pikku pihajuhlat

Ja Kolme miestä veneessä

ti 7.2.2017

Pakkaspäivä raksatyömaalta. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja houkuttelen miehen hiihtämään, kun kerrankaan ei häivy talosta heti puolen seitsemän jälkeen aamulla. Vähän se vingahtelee, että ei kait me sinne Hukkasuolle ja ihanko perille asti Maaselkään, siellähän on varmaan kolmekymmentä astetta pakkasta.

Mitä kireämpi pakkanen, sitä korkeampi paine ja sitä parempi mieli meikäläisellä. Tosin eilen oli ihan liian ohuesti yllä ja hampaani kalisivat vielä senkin jälkeen, kun olimme tulleet Iisalmesta Ongelmaäiti ja tytär riitelevät autossa kovaäänisesti, kunnes tytär saa K-Sittarista valmisruokaa -matkalta.

Luin illalla hatarasti Jerome K. Jeromen Kolme miestä veneessä. Se oli joutilaisuuden ylistys ja siinä poloinen työväenluokka vain joutui raatamaan. Lipuipa kolme yläluokkaan kuuluvaa miestä vastaan köyhän aviottoman lapsen synnyttäneen naisen ruumis. Nainen ei ollut kestänyt työtaakkaa, jolla sai vain jokusen shillinkiä päivässä tienattua, ja oli hukuttautunut jokeen.

Sillä lailla. Lemmikkieläinkuvaukset kirjassa olivat kuitenkin hyvin hauskoja. Luen kirjaa torstaiksi Lapinlahden kirjaston kirjallisuuspiiriin.

Joku oululainen äärioikeistolainen Rättäli tai Räyrinki tai Rääpyttäjä uhkailee minua ällöttävän julkeaa julkikommaria sähköpostilla. Kyllähän tämä marxilainen maailma kääntyisi ihan toiselle syrjälle, jos kyseinen heppuli paukauttaisi minut hengiltä. Ihan hirveä lovi taistelevan marxilaisen työväenluokan riveihin tulisi!!!! Voi voi.

Liane Moriartyn Tavalliset pikku pihajuhlat ei ole ihan niin kepeä kuin odotin. Tarvitsen Voltairen ja Cervantesin välissä jotain muuta. Itse asiassa uusin Moriarty on aika vakava. Saas nähdä, onko kirjailijan kolmas suomennettu teos yhtä myyntimenestys kuin kaksi edellistä. Moriarty on aivan mainio keskiluokan kuvaaja. Hänen tekstinsä on pistävää ja terävää, mutta kuitenkin rakastavaa ja lämmintä. En mitään niin inhoa muuta kuin nihilististä tai ihmisvihaista kaikki mikä ei ole paskaa, on kusta -tekstiä.