Pia Valkonen

Emotionaalinen kapitalismi

Richard Sennet, Zygmunt Bauman, Slavoj Žižek

ke 22.2.2017

Olen taivaassa. Luen Svend Brinkmannin Pysy lujana - elämä ilman self-helpiä. Olen löytänyt kirjasta kaikki mussukkani, joita rakastan lujasti, varmasti ja ikuisesti. Löysin kirjasta Richard Sennetin, Zygmunt Baumanin ja Slavoj Žižekin.

Jeee!

Se, mistä olen erityisesti kärsinyt kahden viime vuosikymmenen ajan, on ollut emotionaalinen kapitalismi. Itse asiassa olen ollut oikeilla jäljillä, sillä Suomen sosiaalifoorumissa Helsingissä vuonna 2008 tai 2009 olin alustajana aiheesta: Otetaan kapitalismi pois korvien välistä.

Jo alustuksessani sanoin, että nykyinen terapiamössö vain työntää kapitalismin syvemmälle ja syvemmmälle ihmisparan mieleen. Me emme enää paranna maailmaa, vaan tongimme omia napanöyhtiämme. Tiedän sen, sillä olen itse varmasti ollut ensimmäisenä tonkimassa omia napanöyhtiäni ja tehnyt aina niin kuin sydän sanoo. Tunnetuin seurauksin.

Kun olemme sairastuneet emotionaaliseen kapitalismiin, käy lopulta niin kuin Marian, esikoiseni, kummille, joka putosi uravuorelta. Ei hänelle sen kummempaa varmasti tullut kuin keski-ikä, mutta toimittajan työhön jossain vaiheessa alkoivat kelvata ainoastaan kivat Ylä-Savon neidot ja miehet, joiden mielessä ei ole sen kummempaa kuin, onko tukka hyvin ja näkyykö kello. Ei muuta ominaisuutta vaadittu kuin se, että on kiva ja mieluummin nuori sekä kiva.

Kärttyiset ämmät pantiin muihin puuhiin tai työttömyysputkeen.

Kun koetin artikuloida tätä Marian, esikoiseni, kummille, hän huusi minulle, että tämä on hänen henkilökohtainen tragediansa, älä tee tästä poliittista kysymystä. Niinpä niin. Sepä se. Emotionaalinen kapitalismi oli mennyt hänen korviensa väliin ja missä hän tällä hetkellä on - lahjakas, uuttera ja älykäs ihminen? Ilmeisesti Helsingin Hesperian sairaalaassa. Puhelimensa ei hälytä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi