Pia Valkonen

Piispanpolku 10

Erilaisia teologisia painotuksia, joita sitten ei löydykään tästä merkinnästä

kun ei kirjoittaja ehtiny niihi

ti 3.1.2017

Kuopion piispa Jari Jolkkonen kirjoitti Piispanpolku 10.ssä hieman vistosti amerikkalaisperäisistä teologeista, joiden mukaan esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemusessa oli kyse Jeesuksen lähipiirin mielenliikkeistä. Käsittääkseni tähän viittasi entinen piispa Wille Riekkinen, kun hän sanoi - muistaakseni Kuopion kesäyliopiston eksegettiikan luennolla, jonka hän meille Kari Kuulan eksegetiikkaopetuslapsille piti yhden kappaleen verran  -, että ainoa, mikä on takuuvarmaa on Tyhjän Haudan äärellä ihmettelijöiden kokemus. Siis mielen liikekö?

Enkö olekaan kristittynä jotain, mikäli olen taipuvainen ajattelemaan näin? Olen myös taipuvainen ajattelemaan, kuten ruotsalainen homo, Jonas Gardell, kirjassaan Jeesuksesta, kaunokirjaili, että Jeshua Nasaretilainen ei itsekään oikein tiennyt, mitä oli. Jonas Gardellin korvissa oli aina jotenkin särähtänyt se, kuinka Jeshua kysyi opetuslapsiltaan: "Kuka minä olen?"

"Jeesus ja hänen opetuslapsensa lähtivät Filippoksen Kesarean ympärillä oleviin kyliin. Matkalla hän kysyi opetuslapsilta: Kuka minä ihmisten mielestä olen? He vastasivat: Toisten mielestä sinä olet Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, toisten mielestä joku profeetoista.Entä te? kysyi Jeesus. Kuka minä teidän mielestänne olen?´Pietari vastasi hänelle: Sinä olet Messias.Jeesus varoitti heitä ankarasti kertomasta hänestä kenellekään." (Mat. 827-31)

Jos oikein muistan, enkä nyt tässä aamusella keittiön pöydän ääressä ehdi asiaa tarkistaa Gardellin kirjasta, joka Luojalle Kiitos, löytyy tämän talon kirjahyllystä, Jeshua Gardellin mukaan saattoi kysyä kysymyksen aivan tosissaan - ilman retorista tarkoitusta. Monty Pythonin Brianin elämä viittaa samaan. Brianin elämä on muuten paras uskonnollinen elokuva, jonka tiedän.

En tosin ole nähnyt sen lisäksi kuin osia joistain Corsesen Viimeisistä kiusauksista. Elokuva on minulle nykyään aivan liian manipulatiivinen taidemuoto. En kestä vaikutelmia, jotka tulevat montaa eri kanavaa pitkin. Televisiosarjojakin katson nykyään mielelläni ilman ääntä. Mikäli ei ole tekstitystä, ei sitten ole tekstitystä.

Esimerkiksi indieleffalta ilman tekstitystä vaikuttanut amerikkalainen elokuva, jota Anna katseli Vietnamin-lentokoneessa, oli ihan tarpeeksi koskettava viereiseltä penkiltä aina välillä vilkaistuna. Siinä isä vei laumaa lapsia pitkin Amerikan-valtateitä ja lopussa perhe nosti äidin ruumiin roviolle jonnekin järven rantaan ja tuikkasi tuleen. En varmaankaan olisi kyennyt katsomaan sitä äänien kanssa ja etenkään äänen sekä tekstityksen kanssa.

Captain Fantastic

(Keskustelimme Annan kanssa juuri tekstarilla hammaslääkäriajasta. Sain samalla kysyttyä, mikä oli leffan nimi: Se on Captain fantastic. Elokuva puhuttelee ilmeisesti kasvattamisen vaikeudesta. Perheen isä on päättänyt kasvattaa lapsikatraansa metsässä ja vasta, kun perheen äiti kuolee, hän joutuu saattamaan pentunsa sivilisaation pariin.

Mietin elokuvaa Annan ja minun Vietnamin-matkan jälkeen. Emme taida esimerkiksi täysraittiina Matin kanssa kasvattaa Annaa ja Mariaa tähän maailmaan. No, ainakin tuli eilisessä teehetkikeskusteluissa Marian ja Jonin kyläpaikassa annettua juomisen seurauksista suht´ realistinen kuva; jos kiskoo viinaa kaksin käsin vuosien ajan ja joutuu niin sanotuksi sellaiseen ... piiriin, voi tipahtaa sohvalta lattialle ja kuolla vasta monen päivän päästä sydänkohtaukseen.

Samalla saattaa olla, että lähipiiri on sillä aikaa ostanut luottokortit tappiinsa, tuhkannut lemmikkikoirat ja siirtänyt kupattavan yhteisön jäsenen autot rosvojen nimiin. Sellaista voi sattua, ihan elävässä elämässä ja ylemmästä keskiluokasta pahasti pudonneelle. Kaikki viinapirun takia. Viinapirun takia en suosittelisi ostamaan edes sitä ensimmäistä ihanata siideripullollista, mutta voinhan olla väärässä. Ehkä nykykulttuuri niin vaatii.)

Olenko kristitty ollenkaan?
Vai kristityksi kasvatettu?
Siis olenko sitä pohjimmiltani?

En voi sanoa aivan täsmälleen ja tarkasti, että mielestäni Jeesus oli tai ei ollut inkarnoitunut Jumala. Sen vain voin sanoa, että ortodoksiteologi Kallistos Ware pikkuruisessa kirjassaan Ortodoksinen tie kirjoitti ....... asiasta hyvin.....

Jaakko Heinimäen Piispanpolku 10 ..... Vävy kömpi ylös. Pitää panna puuro liedelle. Kohta morsiankin varmasti haluaa nousta.... Kirjoitus jatkunee joskus.

Jatkuu...

Jostain syystä en nyt löytänyt kumpaakaan Jonas Gardelliani. En sen enempää Jumalasta kuin Jeesuksestakaan, mutta voi olla, että joulukuusi on juuri Gardellin Teologia ja Venäjä -hyllyn edessä. Sen sijaan Kallistos Waren Ortodoksinen tie oli omalla tutulla paikallaan, vaikka Waren Sisäinen valtakunta olikin siitä erillään.

Kallistos Ware kirjoittaa, että Jeesus Kristus oli Jumalan inkarnaatio ja että Jeesuksen syntiinlankeemusta kokematon luontonsa luotiin Jumalan kuvaksi ja kykeneväksi yhteyteen hänen kanssaan. Jos on Jumalan inkarnaatio eikö se tarkoita sitä, että on olemalla Se eikä vain luotu Jumalan kuvaksi ja kykeneväksi yhteyteen hänen kanssaan.

Hankalaa, hankalaa.

Etsin kohta kohdan, jossa Ware puhui siitä, että Jumalan oli tultava ihmiseksi sen vuoksi, että Jumala halusi oppia, mitä on kärsimys. Se oli koskettava tekstikohta. Nyt kun etsin sitä, jäin tuijottamaan Waren selostuksia kirkolliskokouksista. Perhana, pitänee kerrata, sillä kolminaisuusoppi on minulle hankala, epäselvä ja teoreettinen.

Siksi aina en yhdy nikealais-konstantinopolilaiseen uskontunnustukseen. En tahdo tiedostamattani julistaa mitään tai ketään heresiaan. Jos joku onkin harhaoppinen, tahdon tietää, millä perusteilla. Ja tahdon vapautta ilmaista mielipiteeni, jos tuntuu siltä, että jotkut kristinuskon historiassa ovat työnnetyt syrjään epäreiluin perustein.

Minusta kirkkojohtajien varmaankin paljonkin vallanhaluisten julistusten legitimointi Pyhällä Hengellä on aika limboa. Semminkin kun Michel de Montaignen esseistä ehdin vilkaista, että kirkolliskokousten yhteydessä "harhaoppisiksi" julistetut saattoivat nopeasti menettää henkensä. Voittajaosapuoli käytti maaliinsa pääsyyn kyseenalaisia keinoja, esimerkiksi myrkkyä.

Lapinlahden luterilaisen seurakunnan pastori Juha Heikkilä tarjosi helpotusta reformaatioluennollaan, joista juuri sen reformaatioluennon missasin Kelan uupuneiden kuntoutukseni vuoksi. Heikkilä pitää enemmän yksinkertaisesta apostolisesta uskontunnustuksesta:

"Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän."

Minä tunnustin pitkään ainoastaan sosiologi Antti Eskolan kaunista ja selkeätä lausetta: "Minä uskon." Olen pitkällä matkalla kohti edes apostolista uskontunnustusta tai vähän varioitua versiota (korvaisin neitsyt-sanan Jumalansynnyttäjällä, en korostaisi neitsyyttä, sillä koko sana on käännösvirhe, kyseessä on nuori nainen, näin olen auliisti antanut itseni ymmärtää ja ehkä poistaisin lauseenpätkän: astui alas tuonelaan.)

Tässä vaiheessa uskontunnustukseni kuuluu: "Minä uskon. Jeesus Kristuskin on ollut historiallinen henkilö. Koko maailmankaikkeus on Pyhä Seurakunta, Kristuksen ruumis. Me olemme kaikki yhtä, samasta alkuräjähdyksestä peräisin."

(Kirjallisuushistoriaopettajamme Panu Hämeenaho sanoi vastustamattomasti yhden hyvän käskyn: "Koska olemme kaikki samaa alkuperää, Jos lyöt toista, se on vähän kuin löisit itseäsi, joten älä ainakaan tapa." )

Ai, niin, eihän meillä universalisteilla, jotka todellakin rukoilemme ortodoksisen liturgian Suuren Ektenian sanoin Kaiken Yhdentymistä, ole seurakuntaa. Hm. Sittenhän kaikki seurakunnat voivat olla yhtä aikaa meidän seurakuntiamme. Röyhkeästi katsomme oikeudeksemme hengailla kaikissa piireissä. Olen meitä nähnyt joitakuita Lapinlahden Luovassa Puussa. Esimerkiksi Anna-Liisa Landénin sellaiseksi olin tunnistavinani. Onko siinä jotain pahaa? Perusteluksi ei käy, että joku sanoo, että sellainen ei käy. I scream, You scream, we all scream, Ice cream.

PS. Ne Jolkkosen esille ottamat teologiset teoriasuuntaukset, joista kaikki tuntuivat aivan äärimmäisen mielenkiintoiselta, ovat: ...... Jatkan tästä joskus, nyt työtietokoneelle.....

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi