Kaikki kulttuurit

su 8.1.2017

Nuori pari kujertelee tuvassa. Tänään vien lapsukaiset Ilmajoelle. Emme toissapäivänä ehtineet Tahkolle turisteja ihmettelemään. Jotenkin päivä vain sujahti. Mattikin oli tietokoneella ja vasta ihan illalla irtosi tähän maailmaan. Rästitöitä teki, kun oli pakkaspäivät.

Eilen siivosimme joulun pois. Joulukuusi oli meidän tämän talon historian upein. Matti haki sen omalta pihalta. Pesin monta vessa, monta lavuaaria ja monta wc-istuinta. Vaihdoin vessaharjat ja uudet puhdistusaineet, kun ei ollut enää kuin pieniä liruja kahdessa wc-ankassa. Tunnen itseni hyväksi ihmiseksi. Kannattaa siivota harvoin niin näkee eron.

Tiedonantajassa oli mielenkiintoinen haastattelu turkulais-venäläisestä runoilijasta Susinukke Kosolasta ts. Daniil Kozlovista. Jos jonkun runokirjan ostaisin, ostaisin Susinukke Kosolan Avaruuskissojen seikkailun. Tosin Tapani Kinnusen Tappajamummokin kuulostaisi joltain. Se löytyy kymmenen vuotta vanhasta kokoelmasta nimeltä Englantilainen keittiö.

Eero Tarastin Johdatusta semiotiikkaan pitää lukea hitaasti, puoli lukua korkeintaan kerrallaan. Muuten en ymmärrä siitä mitään. Nyt on meneillään kohta se, jossa Tarastin ja muiden semiotikkojen mukaan, jokaisessa kulttuurissa on lapsielementti. Ja jokainen kulttuuri erottaa helpommin lapsielementit juuri naapurikulttuurissa.

Vieläkö ennen Marian aamutoimia ehtisin lukea Janne Saarikiven LP-artikkelin Venäjästä?

"Elämäni rajan takana"

Aluksi Janne Saarikiven Long Play -artikkelia Elämäni rajan takana ajattelin, että jaa, jaa, jaa, jaa taas tällainen Stalinin leirit -tyyppi, joka juuttuu sivukaupaksi 1930-luvun Neuvostoliittoon. Huoh, tuumailin ja menin taas googlaamaan, minä vuonna Taisto Huuskoselta julkaistiin Laps´ Suomen -kirja. Wikipedia tietää Laps´ Suomen julkaistun vuonna 1979.

Kirja ilmestyi isän kirjastoon ja minä myös luin sen tuoreeltaan vaille rippikouluikäisenä ja erikseen kehottamatta. Luinhan holocaust-kirjallisuuttakin. Meillä kotona kumpikin totuus oli esillä eikä esimerksi lättähatulla Hennalan ohitse junaillessa äiti koskaan jättänyt sanomatta, että Suomen sisällissodan jälkeen punikit suljettiin. Hennalan vankileireille.

Maalaisliittolaisten köttien kuului olla köyhien puolella, näin ymmärsin.

Janne Saarikivi paransi LP-artikkelinsa loppua kohti tekstiään kuin sika juoksuaan: "Jo muutaman kymmenen kilometriä rajan takana huomaan, miten askeliin ja käden liikkeisiin kuin huomaamatta hiipii erilainen, hieman röyhkeämpi ja railakkaampi rytmi: olen vapaa, valmis pitämään hauskaa, olemaan, mikä olen. Olemaan se henkilö, jota Suomessa pidetään liiallisena, meluisana ja kohtuuttomana. Michel Foucault, joka tutki kurin historiaa, kuvasi maailmanhistorian, jossa rangaistukset muuttuivat äärimmäisen brutaaleista mitättömiksi samalla kun ihmiset oppivat rankaisemaan itse itseään ja elämään porvarillisten käytöstapojen mukaan."

Minullakin on aina Venäjällä ja venäläisten kanssa samanlainen olo kuin Janne Saarikivellä. Olen Suomessa liian meluisa ja kohtuuton.

Sota

Artikkelinsa lopussa Janne Saarikivi toistaa sitä samaa valtamediatuubaa, jota meille on työnnetty jo vuosikaudet. Että me ihan varmaan joudutaan Venäjän kanssa sotaan ja ihan varmasti meidän tulee liittyä Natoon (tämä kait Saarikiven viesti on). Aivan kuin nämä spinnarit haluaisivat sotaa. Haluavat varmaan, että Nato-haukat taputtavat otsalle: kuinka rohkeaa, kuinka konventionaalinen viesti, jatka vain samalla tavalla, Janne-pieni.

Pettymys, pettymys, tyyppi oli pettymys, vaikka keskivaiheella ja loppupuolella artikkelia oli kauniita ja osuvasti ilmaistuja asioita.