Pia Valkonen

Piispanpolku 10 osa tsiljoonayksi lopussa, sitä ennen

Globalisaatio vai globaalikapitalismi

Toisaalta - yksi ja sama, millä sitä paskaa kutsutaan

pe 6.1.2017

Iloista venäläisten turistien joulua! Meinaamme tänään lähteä näyttämään vävypojalle venäläisiä uusrikkaita Tahkolla. Nilsiän Tahko on absurdi ihmemaa, jossa pitää vuosittain käydä katsomassa venäläisiä upporikkaita ja ylemmän keskiluokan suomalaisia kuin marakatteja Korkeasaaressa. On siellä suomalaisiakin ökyjä, jotka testosteronihurmoksessaan tanssivat pöydillä after skissä.

Olin havaitsevinani samankaltaista hilpeää huvittuneisuutta vietnamilaisessa puutarhurissa, joka nyppi kuivuneita lehtiä kultaköynnöksestä Sunny Beachin -hotellimökkimme terassilta. Kyllä meille tyhmille, kömpelöille ja punakoille turisteille saa nauraa!

Kansalaispuolueen asiantuntija Timo Isosaari oli taas eilen kirjoittanut hyvän kirjoituksen.

http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228960-elakelaiset-ovat-ekologista-ongelmajatetta

Kirjoitus koski sitä, kuinka globaalikapitalismissa menee resursseja haukan perseeseen. Isosaari käyttää sanaa globalisaatio, ihan jees, minä puhuisin mieluummin globaalikapitalismista, mutta siitä olen samaa mieltä, että on siirryttävä takaisin lokalisaatioon, vaikka se jättäisi Kallion urbaanin sinivihreän Luovan Luokan ilman keskieurooppalaista nieriää, maltalaisia katkarapuja tai salaattia tuontiravunpyrstöistä.

Isosaari kirjoittaa, kuinka Amerikassa nimenomaan eläkeläisillä on nyt töitä: "Yhdysvalloissa on viime vuodet ollut trendi, missä työllisyys on kasvanut eniten 65-75-vuotiaiden keskuudessa. Samalla kokoaikaiset tuotannolliset työpaikat ovat vähentyneet radikaalisti ja Obaman kausilla syntyneistä uusista työpaikoista 94 % on ollut osa-aikaisia tai tilapäisiä. Tämä ei ole suinkaan kaikki vapaaehtoista, vaan väestön ikääntyminen on viemässä pohjan eläkejärjestelmiltä, jolloin seniorit joutuvat tekemään aina vaan enemmän työtä kattaakseen eläketulon ulottumattomiin karkaavat elinkustannukset.

Meillähän on aivan samat oireet ilmassa ja eläkeikää viedään työikäisiltä karkuun. On aivan naurettava ajatus, että tätä epäsuhtaa korjattaisiin maahanmuuttoa lisäämällä, kun kyseessä on selvä järjestelmävika."

Joku valopää sanoi, että onhan meillä kuitenkin paremmin kuin Saarijärven Paavon aikaan, kun leipään piti leipoa pettua. Antti Ukkonen -niminen vakikommentoija kuitenkin huomasi: "Se johtuu siitä, että Saarijärven Paavo on vähän yksinkertainen juntti, joka päästyään petun äärestä betonihäkkiin todennäköisesti väistämättä syrjäytyy suurien kulttuurierojen takia, ajautuu kaikenlaisiin ongelmiin, sairastuu lyhyessä ajassa elintasosairauksiin, masennukseen ja kuolee pois. Saattaapa senkin lyhyehkön ajan olla jopa onnettomampi ja päämäärättömämpi kuin pettua sekoitellessaan."

Laittamattomasti sanottu.

Vävy tuli puurolle. Piti pestä varhaisaamun kattila ja panna ihan perinteinen kaurapuuro tulelle. Värkkäsin myös hedelmäsalaatin. Marian on facessa paikalla, mutta vielä ei tuvasta kuulu kutsua. Voin kirjoittaa vielä.

Minä Isosaaren merkintää lukiessa mietin, että ehkä sitten joskus, kun olen eläkeiässä ja eläkettä ei ole kertynyt, kelpaisin vihdoinkin työmarkkinoille. Timo Isosaaren kanssa kerran puhelimessa puhuttiin (kun tämä puhui minua ympäri IPUun) ja Isosaari kertoi, kuinka suuri osa Suomen nuorista korkeasti koulutetuista valioyksilöistä harkitsee muuttoa ulkomaille. Minä olin vähän kerettiläinen ja ajattelin, että menkööt mokomat omnipotentit, saammehan me vähemmän erinomaiset vihdoin mahdollisuuden tehdä muutakin kuin nuolla näiden Superkykyjen kengänpohjia toisen luokan kansalaisina.

Demarien sähköposti-Demokraatti on tehnyt lööppiotsikon Saku Timosen, uuninpankopojan, blogista. Tässä siivu Saku Timosen erinomaisesta merkinnästä: "On tekeillä vallankaappaus, jolla eduskunta syrjäytetään ylimmän budjettivallan käyttäjänä. Valtion omaisuus yhtiöitetään ja yksityistetään, jonka jälkeen ministerit ja liike-elämän hallitusammattilaiset päättävät tärkeimmistä asioista eli rahankäytöstä. Eduskunnasta ollaan tekemässä keskustelukerho, jossa vaahdotaan sosiaalisen median tavoin maahanmuutosta, tasa-arvoisesta avioliitosta, abortista, eutanasiasta, pakkoruotsista ja  milloin mistäkin mieliä kuohuttavasta aiheesta."

http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/12/29/mita-taalla-on-tekeilla/

Horror-hallituksen hankkeet ovat sitä tavaraa, että mieluummin puuhastelen miettiä ontologisia ongelmia kuin seuraan valtamediaa.  Wittgensteinin ja aistikokemusen pohtiminen on oikeasti rentouttavaa sen sijaan, että olisi koko ajan todellisuudentajuinen. Todellisuudentajuinen ihminen joutuu tiedostamaan, että Sipilä-Berner-yhtiövalta -bermudankolmioon häviävät viimeisetkin suomalaisten veroeurot. Eikä tämä paholaisen parivaljakko ole mitään oikeita kepulaisia. Sipilä-Berner on loistava kokoomuksen juoni Suomen ahtamiseksi kapitalismin saatanalliseen myllyyn. Kokoomus pesee kätensä eikä sille buuata. Sipilälle buuataan ääneen jo. Buuavatko urbaanit Sipilälle oikeasti nyt sen takia, että mies on vastuussa kaikesta tästä paskasta, joka niskaan sataa - muun muassa viidensadan päivän vähennykestä - vai sen takia, että kaupunkilaiset periaattessa inhoavat kepua? Miksei inhalle Stubbille buuattu? Niinistöstä puhumattakaan. Kokoomuslainenhan presidenttikin on, vaikkei kyllä pahinta laatua. Eikä Kataiselle etenkään.

Persut ovat hallituksessa mukana vain hämäyksen vuoksi. Persuilta hallituksen silmänkääntäjät saavat kansalle sirkushuveja, kuten Saku Timonen blogissaan on huomannut.

Pienyrittäjät

Aamulla, kun heräsin jo kello 6.10, ensimmäisenä tyhjensin keittiön roskaosaston. Otin hajonneesta jääkaapista, joka toimii nyt roskapussikaappina (Vilma-kissan aikaan se oli Vilman ruokintakaappi, kun Osku ei antanut pienen ja hennon narttukissan syödä kissojen ruokintapaikalla), Minna Suurosen paperikassin ja tein siitä muoviraaka-ainepakkauskassin.

Ajattelin samalla, että näistä kaltaisistani itsepäisistä pienyrittäjistä pidän. Me yritämme, yritämme, yritämme ja yritämme, vaikka se ei olekaan kannattavaa ja vaikka joskus toimeksiantajiemme suunnalta kuuluu vinkunaa. Itsepintaisesti me maksamme TES:n mukaista palkkaa työläisillemme, vaikka kilpailijamme kusettavat halpatyöläisillä, vuokratyöläisillä ja virolaisilla.

Me koetamme maksaa laskumme, vaikka joskus viipeellä.

Olen niin iloinen Minna Suurosen takista, että alan jo säästää seuraavaa varten. Tai ehkä säästän suurosmekkoon. Tein Minna Suurosesta, hatuntekijästä, parikin juttua vajaa kymmenen vuotta sitten ja nyt iloitsen siitä, että edes yksi käsityöyrittäjä heistä, jotka jutuissani esiintyivät, on edelleen yrittäjänä. Jutun teon jälkeen ostin Minna Suurosen kännykkäpussin ja sellaisen pikkupussukan, jolla nyt korvaan Matti ja Liisa -lehdestä läksiäislahjana saamani Marimekko-kassin.

Se palveli hyvin yli kymmenen vuoden ajan. Kassi tuli tiensä päähän Vietnamissa, mutta toin sen vielä kuitenkin kotiin. Pesin kassin ja toivoin sen vielä elpyvän, mutta pesukone söikin kankaan loppuun. Jos minussa olisi yhtään käsillä tekijän virkaa, olisin keksinyt jotain kassin suuaukon päärmeelle. Jonkin paikkaussysteemin.

Oikeastaan. Nyt harmittaa. Olisin voinut viedä Marimerkko-kassin, se oli yksinkertaisuudessaan nerokas, täkäläiseen ompeluliikkeeseen rekonstruoitavaksi.

Annakin on muuten vähitellen alkanut miettiä, mitä vaatekaappiinsa Matkuksen riistofirmoista sulloo.

Ortodoksisuus

Blogissa onnistuu hieman heikosti teema-reema -kirjoittaminen. Teema-reema -vaihteluhan on karkeasti ottaen sellaista, että teemalla ensin määritetään, mistä puhutaan ja esitellään asia, reema on sitten uusi asia. Yksinkertainen esimerkki on teema-reema-teema-reema -vaihtelusta on kappale:

"Turun yliopistossa voi opiskella lääketiedettä. Sitä pyrkii joka vuosi opiskelemaan satoja nuoria. He ovat kotoisin eri puolilta Suomea."

Turun yliopisto on ensimmäisen lauseen teema, lääketiede sen reema. Sitä seuraavassa lauseessa viittaa lääketieteen opintoihin  edellisessä lauseessa, siksi sitä onkin tässä teema. Reema toisessa lauseessa ovat nuoret. Nuoret ovat jo tuttu, esitelty asia kappaleen viimeisessä lauseessa, siitä voi käyttää pronominia he. He on teema ja reema on eri puolilta Suomea.

 ttp://webcgi.oulu.fi/oykk/abc/tekstinhuolto/tekstin_rakenne/informaatiorakenne/

Näköjään Anneli Kauppinen ja Leena Laurinen ovat kirjoittaneet tekstioppikirjan, joka on johdatus ajattelun ja kielen yhteistyöhön. Mainiota!

Jos nyt joku eksyy tähän merkintään kylmiltään, kerron, että uuden vuoden aaton aattona matkustimme nuorimmaisen kanssa Kuopioon ostamaan lukion historian kirjaa, joka olisi uuden opetussuunnitelman mukainen. On ollut kaikenlaisia sekaannuksia lukion ekan luokan kirjoissa pitkin syksyä ja niinpä saimme vastauksen, että kirja ilmestyy vasta 12. tammikuuta. Käteeni ja samalla mieleeni koko alkuvuodeksi tarttui Jaakko Heinimäen toimittama kirja Piispanpolku 10.

Piispanpolku 10:ssä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat kertovat omasta hengellisestä tiestään. Pitää ottaa lause kirjan takakansitekstistä, sillä alunperin hahmottelemani lause "Kymmenen luterilaista piispaa kertoo siitä, miten heistä tuli piispa" ei vain taivu tähän. Siis kymmenen jotain piispaa kertoo siitä, miten jostain muista tyypeistä (heistä) tuli piispa. Lukusana kymmenen tekee lauseesta pöljän ja he tuntuu viittaavan joihinkin muihin.

Entäs tämä: Kaikki kymmenen piispaa kertovat siitä, kuinka heistä tuli piispa. Siinä olisi verbi monikosssa, mutta silti - ikään kuin he eivät olisikaan juuri ne kymmenen piispaa, josta on kyse.

Ortodoksisuus on minulle niin vaikea asia, että pitää kääntää kaikki kivet, jotta löytyisi jokin harhapolku asian väistämiseen. Ystäväni on tänään käynyt Varkauden Kristuksen taivaaseen astumisen muistolle pyhitetty kirkossa teofanian palveluksessa. (Kait tänään on teofania?). Ihanata, olen mukana hengessä, vaikka olenkin tämän päivää kirjoittanut merkintää, selvittänyt cdshopin saloja nuorelle parille, pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja lukenut puoli lukua Eero Tarastin Johdatusta semiotiikkaan.

Pitipä läntätä ortodoksisuus väliotsikkoon. Suurin piirtein kaikki tämänvuotiset merkintäni olen kirjoittanut Piispanpolku 10:stä enkä ole päässyt Kuopion piispaa Jari Jolkkosta pidemmmälle, vaikka tämä on kirjan viimeisen tekstin kirjoittaja, virkaiältään nuorin kun on.

Jari Jolkkonen käsittelee kirjoituksessaan myös sitä, miksi ei ole ortodoksipappi. Hänen sisarensa Nina on koulutettu ortodoksikanttori ja ikonikonservaattori. Sisarusten molemman puolen ukit ovat ortodokseja. Vaikka Jolkkonen on tiedostanut ortodoksisen kirkon teologian kauneuden. Ensin tulee Pyhä Liturgia ja sitten tulevat vasta sanat - oppi ja moraali.

Jolkkonen ottaa esille ranskalais-venäläisen emigranttiteologin Paul Evdokimovin. Minä koetin taas juosta ympäri taloa etsimässä Geroges Florovskin Venäläisen teologian tiet -teosta, jonka ortodoksinen kummini ja sisareni Paula minulle joskus lähetti. En löytänyt. Nyt pelkään pahasti, että olen sen suutuspäissäni pannut kierrätyspussiin. Kuinka olen saattanut tehdä niin?

Florovski muistaakseni kirjoitti samoin sanoin teoksensa esipuheessa. Saattoi muuten olla, että hän siteerasi Paul Evdokimovia.

Joka tapauksessa teoksen esittelyteksti netissä kertoo seuraavaa: "Florovski arvostelee kirpeästi venäläisen teologian läntisiä vaikutteita ja puolustaa patristista traditiota. Traditio merkitsee luovaa, elävää kokemusta ja kirkon kriittistä henkeä. Hän ei epäröi hylätä teologisia näkökantoja eikä tuomita henkilöitä, joiden kanssa on eri mieltä."

Hm, patristinen traditio. Ei oikein puhuttele nyt. Hm. Asiayhteydestä on metropoliitta Ambrosius kirjoittanut Ortodoksiviestin pääkirjoituksen vuonna 2013. Metropoliitta siteeraa edesmennyttä ortodoksista arkkipiispaa Johannesta, joka on sanonut, että ortodoksista kirkkoa Suomessa ihaillaan enemmän kuin ymmärretään.

Metropoliitta oli sitä mieltä, että asia saattoi olla niin 1970-luvulla, mutta 2000-luvulla ortodoksinen kirkko säteilee eksoottisuutta, pääsiäisen tuoksua ja lämpöä. Lämpöä? Kamoon tyypit, ei pidä paikkansa. Lämpö on Suomen ortodoksisen kirkon hallinnollisesta järjestelmästä kaukana. Eksoottinen suitsukkeen tuoksu toki on edelleen totta, mutta ihmisten välit tulehtuneet ja matkan varrella on paljon paljon tärkeämpiäkin ortodoksisia hallintoruumiita kuin minä. Tai mitä jos metropoliitta on hirmuinen ironisti?

Luen nyt metropoliitan artikkelin Ortodoksiviestistä.

Metropoliitta Ambrosius kirjoittaa: "Seuraava sukupolvi, Georges Florovski ja Vladimir Lossky reagoivat vahvasti ”modernismia” vastaan. He 1900-luvulla halusivat vapauttaa ortodoksisen teologian läntisestä ´vankeudesta´. Tilalle he toivat uuspatristisen synteesin, joka pyrki elvyttämään vanhan- ja keskiajan kirkkoisien ajattelun ratkaisuksi nykyajan tarpeisiin ja ongelmiin. Heidän opetuksensa hengessä Kristus-keskeisyys, valoisa ihmiskuva sekä usko ihmisen hengellisen kasvun mahdollisuuksiin alkoi taas elävöittää kirkkoa."

Uuspatristinen synteesi kuulostaa justiinsa siltä. En tulkitse sitä valoisaksi ihmiskuvaksi. Valoisa mieskuva se saattaa kyllä olla. Maria haluaa vessan ja kohta nuori pari haluaa välipalaa. Kirjoitus keskeytyy.

Artikkelinsa lopuksi metropoliitta sanoo: "Samalla meidän kaikkien olisi korkea aika nähdä, etteivät kirkkoja erottavat raja-aidat enää läheskään samalla tavalla kuin ennen kulje kirkkokuntien välillä, vaan enenevässä määrin niiden sisällä. Siksi Suomessakin meidän tulisi yhdessä ryhtyä pohtimaan esimerkiksi kysymyksiä inhimillisestä seksuaalisuudesta, naisen asemasta ja muista isoista periaatteellisista kysymyksistä."

Teologiset erot

Jaakko Heinimäki kirjoittaa alkusanoissa, että Piispanpolku 10:n tarkka lukija voi havaita luterilaisten piispojen kirjoituksissa hienovaraisia teologisia painotuseroja. Kyllä! Vaikka Vartija-lehden kriitikot arvostelivat Jari Jolkkosta siitä, että hän verhoaa oman konservatiivisuutensa jälkiliberalismi-termin taakse, Jolkkonen kuitenkin mainitsee ekoteologian ja feministiteologian. Jolkkonen oli toisiksi rohkein kirjoittaja ja ehdottomasti hauskin, jotenkin asenteiltaan dynaamisin ja mielestäni hänen jälkiliberalisminsa oli jotenkin mukavaa kompromissia hiippakunnassa, johon sisältyy Kaavin jarimutalaiset, vilpittömiä hekin lajissaan. Onkohan koko kirkkoherra Mutaa enää olemassakaan?

Porvoon piispa Björn Vikström ehkä rohkein, arkkipiispa Kari Mäkisen teksti oli koskettavin, Turun piispan Kaarlo Kallialan teksti Wittgensteineineen ja Simone Weil -lainauksiensa kanssa yllättävin.

Björn Vikströmin tekstiä luin siinä vaiheessa, kun olin jo melkein kaikki seurakunnan poikakerholaiset, levolle laskeudun Luojani -iltarukous- ja jouluevankeliumin lukijat, rippikoulupojat ja isoset kahlannut enkä odottanut kirjalta enää mitään. Sähköistyin, kun Vikström mainitsi salatuiksi kyvyikseen sämpylöiden ja limppujen leipomisen. Se oli jotain, jota muilla ei ollut ja ennakoi, että Piispanpolku 10:ssä saattaisi olla vielä jotain edellä kelaamatonta.

Vikstromin esikuvana on systemaattinen teologi Gustav Wingren. Wingrenin perusväittämä on Vikströmin otsikko "Ensin ihminen, sitten kristitty". Wingrenin mukaan on olemassa kaikkia koskeva yhteinen luonnollinen laki ja eettisissä kysymyksissä olemme kaikki samalla tasolla. Ajatus antaa mahdollisuuden vuoropuheluun erilaisten uskonnollisten ja ideologisten vakaumusten välillä eikä edes luterilaisilla kristityillä olisi sen mukaan eettisissä kysymyksissä erityistä, ilmestyksenomaista tietoa.

Vikström-Wingreniläinen ajattelu taitaa olla kirjan laajinta ja laveinta. Vikström nimittäin lisää länsimaisiin humaaneihin valistusmiesmiesmieskuvioon vielä postkolonialismin sekä feminismin. Hän kirjoittaa: "Korkeamman kristillisen profiilin ei tarvitse merkitä rajanvetoa heitä kohtaan, jotka eivät jaa uskoamme. Yhdelläkään kristillisellä kirkolla ei ole monopolia Jumalan läsnäoloon. Maailma on kokonaan Jumalan maailma, ja Jumala vaikuttaa lakkaamatta ihmisten kautta ja huolimatta meistä ihmisistä. Minne menemmekin ja mitä teemmekin, Jumala on ´aina jo siellä´." (Piispanpolku 10, toim. Jaakko Heinimäki, s. 192)

Tällaista jotain olen kaivannutkin. Universalismia, joka ei sulje pois muslimeja, buddhalaisia, hinduja, taolaisia, new age -hörhöjä, sielunvaeltajia, spiritistejä (niin pösilöitä kuin he mielestäni ovatkin) tai julkijumalattomia. Kaikki pelastuvat, kuuletteko?! Sitä paitsi, jos tapahtuu niin monimutkaisesti kuin Jehovan todistajat ilmestyskirjaa tulkitsevat, että ensin on erilaisia kausia ja lopussa kaikilta kysytään vielä kerran, uskotko, täytyy olla melkoinen tampio, joka siinä vaiheessa vielä sanoisi, että en usko.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi