Decamerone eteni vähäsen

ti 24.1.2017

Eilinen ilta meni kirjallisuusopintojen suhteen munille tai oikeastaan reisille. Jouduin tutun mustan mielialan valtaan ja erosin dramaattisesti Vasemmisto- ja avioliitosta. Liityin SKP:hen, IPU:un, Feministiseen puolueeseen, Marxilaiseen työväenliittoon ja Vihreään Puolueeseen. Haukuin kaikki ja pari vielä lisää.

Etenkin Decamerone tympi. Pari kertomusta luin iltamyöhällä. Tuntuu, että Boccaccion ajatukset pyörivät yhden ja saman ympärillä: aviorikos tai sen, miten rakastavaiset saisivat toisensa. Aina jossain on pelottava isä, joka seivästää rakkaan tyttärensä rakastetun. Mikä ihmeen oidipusjuttu Boccaciolla oikein on? Miksi aina rankaiseva isä vai oliko sellainen ylhäisöpiireissä kovinkin tavallista? Vai kuvaako Boccaccio romanttisen rakkaus- ja avioliittokäsityksen alkumetrejä? Oliko se nyt niin, että keskiajalla avioliitot vielä solmittiin taloudellisina liittoina ja samalla järjesteltiin sukujen omaisuuksia? Mitä tähän sanoi historioitsija Jukka Korpela?

Mitä järkeä muuten on romanttisessa rakkauskäsityksessä? Tai on siinä varmaan sellainen järki, että vaaleanpunaiset silmälasit päässä puolisot sitoutuvat ensin tekemään "sitä" kuin kanit lisääntymistarkoituksessa, vaikka juuri ne vaaleanpunaiset silmälasit koettavat höpistä bylsijöiden korviin semmoista, että "sitä" harrastetaan ihan vain "sen" itsensä takia - ilmeisesti juuri vaaleanpunaiset silmälasit tai ja sitten pitämään huolta "sen" hedelmistä.

Karl Ove Knausgårdin Talvessa oli oiva essee seksistä. Se liittyi juuri tähän asiakokonaisuuteen. Knausgård ei kuvaa ollenkaan seksiä. Hän kuvaa ainoastaan seksin seurauksia, monia lapsiaan - ja hyvin kuvaakin. Ihan kuin nainen olisi Taisteluni kirjoittanut. Siri Hustvedt on asiaa Knausgårdilta kysynytkin ja puhunut siitä, miksi Knausgård ei mainitse esikuvikseen naiskirjailijoita, vaikka kirjoittaa kuin nainen. Ja siksi varmaan Taisteluni osat ovat niin suosittuja. Ne ovat suosittuja, siksi, että kirjailija on mies. Naisesta olisi sanottu, että mitä kuukautiskirjallisuutta tämä on. Ja sitten jos nainen olisi teksteissään kaivellut krapulakakkaansa, olisi sanottu, että hyi olkoon. Tosin en minä halua lukea miehenkään kirjoittamia krapulakakkakuvauksia. Enkä Aila Meriluodon vanhuuden päiväkirjoja toiseen kertaan, vanhusalkoholismin kuvauksiahan ne ovat.

Boccacciolla moni toinen tarina päättyy siten, että rakastavaiset saavat toisensa ja elävät elämänsä tai ainakin vuosia jossain Välimeren Iivan Tiirassa onnellisina. Boccaccio kuvaa aina yläluokkaa. Palvelusväki tekee Decameronessa palveluksia, kuten viekkaan, mutta uskollisen ja siveän aviovaimon palvelijatar. Tämä on ruma kuin teeren perse ja sen vuoksi aviovaimoon rakastunut sinnikäs aviorikosmies

Kahden lempikehyksensä sisään Boccaccio kyllä on leiponut herkkupaloja 2000-luvun lukijan varalle. Vai ovatko rakkaus, seksi, aviorikos, julma kohtalo ja romanttinen draama vain keinoja saada keskiaikainen lukija tekstin äärelle? Jotta kirjailija saisi sanoa jotain vakavampaa? Edes jossain kohtaa.

Vähän siihen tapaan, kun Jari Tervo on pannut kasaan tendenssiromaaninsa Layla. Tulkoon tämä nyt tässä sadanteen kertaan. taas. Minä hyvää hyvyyttäni arvelin, että Jari Tervo itse asiassa haluaisi kirjoittaa suomalaisesta köyhästä naisesta, joka koettaa prostituution avulla saada takaisin huostaanotetun tyttärensä, mutta eihän sellaista kukaan lue. Pitää olla mamuja ja karmeita mamunaiskohtaloita (jotta saataisiin kansa islamofobiseksi, juu). Layla oli kaavamainen: on juonenpätkien kehittelyä, hiipivää tunnelmaa ja ennen seestymistä kliimaksi. En edes enää muista, mikä kliimaksi oli, mutta jotain verta ja suolenpätkiä se taisi olla.

Niin kuin Pirjo Hassisen Populassa ja niin kuin valitettavasti myös Taiye Selasin romaanissa Ghana ikuisesti. Selasin kunniaksi on sanottava, että paha, joka varjosti hajonneen perheen jäsenten elämää, oli tapahtunut kaukana menneisyydessä ja kliimaksi oli piilotettu useiden kerronnan kerrosten alle. Selasilla oli sata kertaa parempi ja kiehtovampi tapa rakentaa romaaninsa kuin meidän kotoisten ammattikirjailijoiden.

Toivottavasti Jari Tervo ei ainakaan kirjoittanut Laylaan moraliteettia. Katsokaa kaikki, suomalainen köyhä nainen itse omalla päihdeongelmallaan aiheutti äpäränsä huostaanoton. Ja halpa rinnastus kurdityttöön, joka joutuu ihmiskaupan uhriksi, sormella osoittaen, että tässä on oikea ongelma eikä päihdeongelma. Toivotaan, että Tervolla kuitenkin olisi edes jotain sosiaalista omaatuntoa eikä vain sellaista julkisuussosiaalista omaatuntoa, jossa hän on nyt kansainvälisten ihmisoikeuksien vankka puolustaja ja josta hän saanee paremmalta väeltä pääntaputuksia.

Jari Tervohan oksensi, että suomalaiset rasistit ovat roskasakkia. Sepä tässä auttaakin asiaa kovasti, että jo tähän mennessä moneen kertaan lähiöihinsä ja maalle alkoholisoitumaan unohdetut kansalaiset poljetaan vieläkin syvemmälle suohon. Antti Heikkisen Matkamies maan on tässä mielessä tärkeä kirja, vaikkakin siinä oli mielestäni hieman pikaisesti kokoon kyhätyn merkkejä. Jotkut kohdat tuntuivat Heikkisen romaanissa juosten kustuilta, mutta rapatessa roiskuu!

Juoksen nyt lukiolla oppilashuoltotyöryhmään, jonne olen ilokseni päässyt lukiolaisen vanhemman edustajana. Jatkan ehkä iltapäivällä, sillä tänään pidän Decamerone-päivän ja teen kaikkea sellaista, mikä nyt on mielen päällä ja psyykkaan itseni laskemaan huomenna palkat ajatuksen kera. Keskittyen kerrankin varsinaiseen työhöni.

Tänään se on mahdotonta, sillä keskellä päivää on tämä palaveri. Toinen sukseni on muurautunut Sergeihin sisään. Eilen tarvoin liisterissä neljä kilometriä ja yön aikana taivaalta satanut liisteri oli liimannut Sergein takaosan ovet kiinni. Pitäisi kuumalla vedellä ja glykolilla ne availla, mutta en taida viitsiä.

Hiihtämään

Olipa mukava palaveri. Olisi tosin mukava päästä tekemään jotain konkreettistakin. Aurinko paistaa ja on huisin kylmä. Taidan kuitenkin murtautua Sergeihin. Eilen lukemistani Decameronen kertomuksista sellainen havainto, että kaavamaisten tarinoiden sisältä saattaa löytyä mielenkiintoisia kohtiakin.

Muudan nuoren naisen kosija, joka joutui maanpakoon, pääsikin uudessa kotimaassaan kuninkaan sotilasasiantuntijaksi. 

Hän neuvoi kuningasta siinä, miten oma osapuoli saisi ase-edun. Jos jousipyssyistä tehtäisiin ohutjousisia, voisi oma osapuoli kerätä vastapuolen ampumat nuolet ja käyttää niitä omissa jousipyssyissään, mutta vastapuoli ei voisi käyttää ohutjousisten jousipyssyjen nuolia hyväkseen, sillä nuolissa olisi niin pieni se väkänen siellä hännässä. Termiä en tiedä. En tosissaan tiedä, olivatko jousipyssyt käytössä vielä keskiajan taisteluissa vai oliko kohta Boccaccion pila, mutta ajatukseni kulkivat ISIS:iin ja siihen, että Lähi-Idässä ISIS taistelee nyt USA:lta peräisin olevilla aseilla.

Shit happens. Mitäs USA meni sekaantumaan esimerkiksi Irakin asioihin? Libyassakaan ei taida oikein hyvin mennä, kun karrrrrrmea diktaattori Gaddafi tapettiin. Libya lienee Afrikan vaarallisimpia valtioita tällä hetkellä ja sieltä laivataan afrikkalaisia Välimeren hukutusaltaaseen koko ajan.