Pia Valkonen

Kielestä,

ei ku amerikkalaisista keilailjoista

to 4.1.2017

Aivot kuumuvat. Aloitin hieman vilkuilemaan Wittgensteinia. En tältä mitään muuta tiedä kuin lauseen: "Siitä mistä ei voi puhua täytyy vaieta" (Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen). Yleensä kuitenkin olen itse noudattanut koko ajan jotain antiwittgensteinilaista periaatetta. Ei kun huutamaan kitapurjeet levällään vaikka mistä sellaisesta, josta ei voisi oikeastaan puhua. Ja varmaankin röyhkeästi vastoin parempaa tietoa, totta kai.

Wittgensteinin lausetta netistä haroessani etenin analyyttisestä filosofiasta uuspragmatismiin, mikä tuntui kiintoisalta, ja päädyin sellaiseen amerikkalaiseen filosofiin kuin Hilary Putnam. Putnamia wikipedia sanoo uskonnollisesti suuntautuneeksi ajattelijaksi. Hän kuulema edellytti uskovaiselta uskon arvioimista käytännön ja kokemuksen valossa ja sitoutumista kommunikaation periaatteeseen, valmiutta keskustella kaikista käsityksistä, joita väittää tosiksi. Ah, ihanata! Tällaistakin voi olla!

Etenkin tämä on kiintoisaa. Putnam kuulostaa tutulta nimeltä. Varmaankin Vartija-lehdessä on häneen viitattu. Vai sekoitanko Putnamit nyt keskenään? On olemassa amerikkalainen Robert D. Putnam, joka on kirjoittanut sosiaalisesta pääomasta. Hän on tutkimuksessaan joskus ammoin verrannut Etelä- ja Pohjois-Italiassa toteutettua paikallishallinnon uudistusta. Koska Pohjois-Italia oli jotenkin paremmin "sivilisoitunut" ja ihmiset luottivat toisiinsa, hallinnon uudistus onnnistui.

Jotenkin Kiteen punikki tuntuu inhoavan sanaa sosiaalinen pääoma ja etenkin termiä voimauttaminen. Pitää tutkailla, miksi. Ilmeisesti punikki on pirun tarkka ja terävä bourdieulainen. Italian jälkeen Putnam, se Robert, tutki koto-Amerikkaansa ja havaitsi, että sosiaalinen pääoma on Amerikassa romahtanut.

http://kans.jyu.fi/sanasto/sanat-kansio/robert-d-putnam-2013-sosiaalisen-paaoman-puolestapuhuja

Bowling alone, yksinkeilailijat

Putnam ottaa esimerkin amerikkalaisista keilailijoista. Amerikkalaisten keilaajien määrä kasvoi 10 prosenttia. Samalla keilailuklubien jäsenmäärä laski 40 prosenttia. Amerikkalainen vapaa-aikakin on privatisoitunutta. Voiko tässä yhteydessä käyttää myös sanaa atomisoitunut? Ja sitä paitsi, kuka on keksinyt termin kulttuurinen ja yhteiskunnallinen atomisaatio? Puristaisin kättä kiitokseksi, jos keksijä olisi nyt tässä keittiön pöydän luona.

Nuoren parin puuro kiehuu. Tuvan ovien takaa kuuluu taas kujerrusta. Ehtinen kirjoittaa jokusen kappaleen.

Robert D. Putnamista kertovan nettiartikkelin mukaan Tocqueville jo oli huomannut, että ihmiset käpertyvät koteihinsa, pieniin lähiyhteisöihinsä ja unohtavat yhteistyön merkityksen. Hyvä kaikupohja fasismille muuten! Mikäs se nyt olikaan se heppu, joka puhui tolkun immeisistä, ihmisistä, jotka haluavat vain elää rauhassa? Tolkun immeisethän ne Saksassakin natsit valtaan nostivat. Katsokaa nyt Herran Nimessä Shoah.

Kenestä tahansa voi tulla keskitysleirin kapo.

Tolkun immeiset eivät marssi mamuvastaisissa miekkareissa eivätkä potki vasemmistoanarkisteja rintaan, mutta eivät myöskään puolusta ketään poljettua konkreettisesti. Tolkun immeiset panevat oven kiinni, sytyttävät tulen takkaan ja äänestävät aina kokoomuksen valtaan. Ovat sovinnaisia, keskinkertaisia, hajuttomia ja mauttomia. Itse asiassa. Inhoan heitä. Ei minulla ole tolkun immeisille mitään sanomista.

Kiteen punikki varmaan sanoisi tässä kohtaa minulle, että luepa nyt, tyttö, Hannah Arendtin Totalitarismin synty. En lue, kun meinaan teologiaa kirjallisuusteorian kautta itselleni selvittää, vaikka olenkin taas varmaan korviani myöten sosiologiassa.

Tai kyllä minä joskus sen luen. Luen, luen, luen. Juu. Juu. Onkohan Ylä-Savon subcomandante Marcos sen lukenut? Jännä huomio. Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen Timo Isosaari (ent. kok., ent. IPU) on kirjoittanut nyt monta merkintää www.uusisuomi.fi:hin. Ihan kuin olisin siitä innostunut minäkin kirjoittamaan. Myös Heikki Patomäki uudisti uuden vuoden aaton aattona synkät yksinpuhelunsa. Vasemmistoliitossa ei hänkään ole paljoa parannusta pannut merkille.

Helsingissä vassut ja vihreät etenevät. Se on hyvä, mutta meillä maalaisvasemmistolaisilla ei siinä oikein ole sijaa. Helsingissä ovat identiteettipoliitikot. Siellä sellaiseen hifistelyyn on vielä varaa. Missä muuten viipyy Marko Varajärven kirja, vassujen entisen puoluesihteerin, jota Tampereen-puoluekokouksessa äänestin minäkin ja sitten petyin, kun Varajärvi vain hehkutti parisuhdettaan ihan kuin hänen aivoissaan ei olisi ollut muuta kuin lisääntyishormonia?

En silloin tiennyt, että puoluejohtajan ja -sihteerin välit olivat jäätyneet tyystin.

Jostain olin lukevinani, että demareiden puoluejohtajaehdokkaat aloittavat kiertueensa Kuopiosta lauantaina. Matti oli kauhuissaan, kiinnostavatko demarit nyt. Ei demarit sinänsä, vaan Timo Harakka, joka luonnehtii itseään uuden ajan sosialistiksi. Supershell-sosialismi varmaan on sellaista hyvin pukeutuneen ylemmän keskiluokan simpsettisosialismia, mutta edes joku sanoo sanan sosialismi. Joku olisi ääneen sosialisti!

Mutta hei, toverit. Onko Robert D. Putnam sellainen amerikkalainen vähän sinne päin sosialisti? Semmoinen sosialisti, jota Pohjoismaiden demariassa ei sosialistiksi tunnistettaisi, jotain keskustapuolueen vasemmalta siiveltä. Meinaan, kun Putnamilla on tällainen kirja: Putnam, Robert D., and Lewis Feldstein; with Don Cohen.(2003.) Better Together: Restoring the American Community. Simon & Schuster.

Heput sanoo otsikossa, että Better together, eikös sekin ole jo jotain. Ihan pikkuruisen niin kuin Timo Harakan dandysosialismi. Minä sitä paitsi puristin Harakalta joskus taannoin Kuopion Tiedon janossa itselleni omistuskirjoituksen Harakan kirjaan. Ja siinä sanotaan, että taisteluterveisin.

Emme kuitenkaan pääse Kuopioon lauantaina, sillä pitää siivota ja heivata joulukuusi ulos.

Uskonnollisuuden privatisoituminen

Privatisoitumisesta sain aasinsillan takaisin Piispanpolku 10:een. Kuopion piispa Jari Jolkkonen, jonka kirjoituksesta Jaakko Heinimäen toimittamassa kirjassa aloitan nyt - onkohan tämä kuudes vai seitsemäs merkintä - ties kuinka monennen merkintäni, viittaa aina välillä omaan ortodoksiseen taustaansa.

Jari Jolkkosen ..... Maria haluaa herätä. Puuro pitää elvyttää. Jatkan joskus.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi