Pia Valkonen

Vietnam-matkakertomusta

Hajanaisia huomioita kirjoitettuna paluuiltayön
jälkeisenä perjantaina ja sykäisty ulos joskus

Lauantaina opiskelen kirjallisuusteorioita,
silloin varmaan lähetän aamulla tän jutun

la 17.12.2016

"Lenin-setä asuu Venäjällä
ja sieltä on pitkä matka Vietnamiin
mutta minusta vain tuntuu että
Lenin-setä asuu yhtä lähellä kuin setä Ho-Chi-Minh.

Leninillä on niin suuri otsa
että siihen mahtuu koko maa ja taivaskin
ja Lenin-setä hymyilee ja silmät tuikkivat
ja hän nauraa niinkuin setä Ho-Chi-Minh.

Lenin-setä asuu Venäjällä
minä kutsun hänet kylään tänne Vietnamiin.
Hän rakastaa meitä
ja meille hän on aivan yhtä kultainen kuin setä Ho-Chi-Minh.

Minä olen pikku pioneeri
ja vähäinen on vielä minun voimani
mutta pienikin voi taistella
rauhan puolesta kuin Lenin ja setä Ho-Chi-Minh
rauhan puolesta kuin Lenin ja setä Ho-Chi-Minh"

(Matti Rossin suomennos vietnamilaisesta lastenlaulusta "Nguyễn Hồng Kiên")

Olihan se Vietnam vähän randommaa ainakin 16-vuotiaalle nuorelle neidolle, joka olisi toivonut lomaltaan vanhenevan äitinsä kanssa ennen kaikkea aurinkoa ja rusketusta. Oli monsuunisadekauden viimeiset viikot ja kunnon auringonpaiste oli ainoastaan viimeisenä päivänä.

Minä nyt olen tyytyväinen, vaikka sataisi pieniä kiviä, jos on tarpeeksi luettavaa, ei tarvitse laittaa ruokaa ja saa olla lapsen seurassa 24/7. Lapsihan kohta muuttaa pois kotoa eikä taatusti halua pitää meihin mitään yhteyttä. Sellainenkin tuli sanottua yhtenä suurena äidinmurhailtana, jolloin konflikti räjähti siitä, että syliini istahti ravintola Forestin kellanpunainen kissa.

Kissatyttönen ilmeisesti haistoi, että leikattu Osku-kolli, jolle kuitenkin on jäänyt merkkailutaipumus, oli joskus kussut pyhäpaidalleni. Väenväkisin kissa istui syliini ja maukui. Annan mielestä minun ei olisi pitänyt viestiä kissalle mitään positiivista ja ilmeisesti jotenkin alitajuisesti kutsuin sitä. Mutta kun se muistutti kissanruumiinrakenteeltaan meidän siiamilaista Pikku Kissaa, jolla ei muuten koskaan ollut nimeä. Ja oli seurallinen. Tämä narttunen tosin ihan liian seurallinen.

Annalta paloi pinna, sillä edellisiltana olin ottanut illan ajaksi huostaan mielestäni vähän yksinäisen oloisen maailmanmatkailijan, ja se ja seurankipeä kissatyttö oli Annalle liikaa. Hän katkaisi jo etukäteen välit kanssani tulevaisuuden aikuisuudessaan.

Gardners

Illalla jatkolennolla Helsingistä nauratti, kun lentoisäntä toivotti meidät matkustelijat tervetulleiksi Kuopioon. Matkustelijat. Hyvä termi. Aurinkomatkojen järjestämällä turisti-illallisella tunnustin reilusti olevani turisti ja kannattavani sitä, että me luontoa ja kulttuuria kuluttavat ulkomaanelävät olemme tungetut rajatulle alueelle, josta voimme poistua ainoastaan satunnaisesti vähän nuuhkimaan kohdemaamme "todellista" elämää.

Toisaalta eläväthän ne lukuisat turistipalvelijatkin ihan todellista elämää siinä juuri silmiemme edessä. Ihastuin vietnamilaiseen tehoryhmään, joka nyppi hotelli Sunny Beachin pihanurmella olleiden prerafaeliittistisvaikutteisien pikku patsaiden juurelta rikkaruohot, katkoi amppelissa rönsyävien kultaköynnösten oksia ja pudotteli palmuista kookospähkinät.

Tehojoukko silpoi ja käsitteli pähkinänköllikät suoraan pihanurmella. Osa niistä varmaankin tuli rantaeläjien juoma-astioiksi, jossa juoma oli valmiina kätevässä ja ekologisessa pakkauksessaan. Minä olin haltioissani Vietnamista, sillä kauniisti kivetyn hotellipolun reunoilla kasvoi tuntemaani ruukkukukkaa, joka minulla tosin ei koskaan kuki, mutta onpa pysynyt hengissä kuitenkin, ja bungalovimme kuistilla roikkui kultaköynnöstä. Leonidin istuttama kultaköynnös pukkaa nyt meilläkin pituutta. Pitäisi osoittaa sille reitti sisäkattoa pitkin.

Sanoin valmisillallisilla, että haluaisin ryhtyä puutarhuriksi. Minut voisi kutsua johonkin yksityispihaan vaikka taistelemaan piharatamoa vastaan. Pöydänpään sympaattinen pariskunta sanoi, että voikukalle kyllä pärjää vaikka roundupilla, mutta piharatamoon ei tepsi mikään.

Nyt muuten tajusin, että Aurinkomatkat järjestää Phan Thietissä mukavasti toisena matkailtana yhteisillallisen halukkaille. Sehän on oiva keino ryhmäytyä ja solmia kontakteja. Vietnam on niin outo maa, että jotenkin siellä ainakin tällaiset tottumattomat tarvitsevat enemmän oppaan opastusta ja kokeneimpien maailmanmatkaajien vinkkejä.

Ilman Loimaan Pulkkisia en olisi tajunnut edes sitä, että aamiaisella ruokaa on kahdessa salissa. Onnistuin ensimmäisenä aamuna tulemaan aamiaissaliin takaovesta ja olisin tyytynyt siihen, mitä ympyrän muotoisessa aamiaistilassa oli juuri takaosan puoleisessa osastossa. Sekin olisi ollut riittävää, mutta mukavan tuo oli syödä salaattia, kurkkua ja kirsikkatomaattejakin sekä olla tietoinen siitä, että aamiaisella olisi saattanut paistattaa itselleen munakkaan, jos haluaa.

Pulkkiset opastivat kädestä pitäen, että tästä kohtaa saa jogurttia, tästä hedelmiä ja tässä on aamiaisen paistopiste. Muutenkin oli helpottavaa vaihtaa heidän kanssaan päivän kuulumiset. Pulkkisen täti kysyi joka päivä, kuinka Anna voi. Se tuntui kivalta.

Matkustelijan tuliaiset

Nuori Johanna, joka illallisti ryhmäytymisruokailussa vastapäätäni ja oli liikkeellä yksinään, ehkä hän oli enemmänkin matkailija kuin tyhmähkö turisti, huomautti, että turistin ja matkailijan välillä on ero. Turisteja olimme me ja matkailija on sellainen, joka kulkee omia reittejään. Eilisen Kalakukko-airwaysin lentoisäntä (stuertti? miespuolinen lentoemo = lentoisi?) käytti kuitenkin minulle uutta termiä: matkustelija.

Matkustelijoita taisi olla Kalakukkolentsikassa rusketuksesta päätellen muitakin ja muistakin maista kuin me ja siilinjärveläinen pariskunta Vietnamista. Vietnamin-matkustelijat taitavat kaikki olla jotenkin erityissympaattisia. Moni heistä, joihin tutustuimme, oli käynyt Kuubassa. Sekin kertoo mielestäni jollain lailla ennakkoluulottomuudesta tai ainakin siitä, että tahtoo käsitellä ennakkoluulojaan.

Nyt taas pari tuolia keittiön pöydän päälle - lattia odottaa luuttuamistaan - ja pyykkikoneellisen vaihto.

Siunattu tämä päivä, jonka raivasin vain käytännön asioille. Tuliaiset järjestän myös eri ryhmiin. Jotkut lähetän postissa ja jotkut vien postilaatikkoon. Tuliaisten tuominen on muudan matkani päähuvi. Minusta on mukava ajatella itselleni tärkeitä ihmisiä matkalla. En oikeasti hanki tuliaisia sen vuoksi, että haluaisin leveillä matkastani. Eri ihmiset tulevat vain mieleeni joskus oudoissa kohtaa ja haluan kertoa heille, että ajattelen heitä kaukanakin.

Ei jatkunut kirjoitus. Piti pyykätä loppuun ja imuroida keittiön lattia sekä valmistella lähetyksiä. Tänään lauantaina Kuopiossa kirjallisuudenteoriaa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi