Pia Valkonen

Äiti kirjoittaa

su 18.12.2016

Herään näköjään kotonakin Vietnamin ajassa kello kymmenen. Olen istunut tässä jo kohta viisi tuntia. Maria on herännyt ja juttelee Jonin kanssa. Matti ja Anna nukkuvat. Kissat ja koira on ruokittu. Pyykit odottavat viikkaamistaan.

Eilen istua tökötettiin Railin kanssa kirjallisuustutkimusluennoilla Kuopiossa. Illalla koetin pysyä hereillä, kun Matti oli biologisten jälkeläistensä ja Marian kanssa Iisalmessa keilaamassa, ja selailla mieltä siitä, minkä kirjallisuustutkimusteorian valitsisin ja vääntäisin niihin loppuluvut lempi-inhokkini Michel Misogyyni Houellebecqin Maastosta ja kartasta. Meidän tulee valita jokin tekstinpätkä, novelli tai runo ja runnoa se kahdella tutkimusteorialla.

Queer-teoriaan emme eilen ehtineet ja psykoanalyysikin jäi maininnan tasolle. Pitää tyytyä siihen, mistä on kirjallisuutta suomeksi. Niinpä varasin siunatusta Rutakosta Eero Tarastin Johdatusta semiotiikkaan sekä Satu Aapon toimittaman artikkelikokoelman Strukturalismia, semiotiikkaa, poetiikkaa.

Tämä on jotain niin ylimaallisen ihanata, ettei sanotuksi saa. Eksyin juuri Laakson graduun Äidin ääni - kuka puhuu?

Tässä lainaus Laakson käyttämästä lainauksesta: "Jonakin hellepäivänä viime kesänä olin juuri muodostanut mielessäni lauseen ja asettanut sormeni kirjoituskoneen näppäimille, kun ovikello pirahti. Pitelin lauseestani kiinni ja juoksin avaamaan. Maila Pylkkönen, Virheitä (1965)

Lähestyminen

Mietin tässä, miksi osin ärsyynnyin Anja Snellmanin Lähestymisestä. Kirja oli tärkeä sen vuoksi, että se tuotti ääntä nuoren narkkarimiehen puolesta. Mutta samalla juuri se, puolesta, oli hieman ärsyttävää. Lähestymisessä psykoterapeutti tarkkailee vuonna 1995 syntynyttä Ile Zorbas Ojasta, joka oli jonkin kertomusversion perusteella saanut alkunsa kreetalaisen lomaparatiisin rannalla.

Zorbaksen äiti oli sammunut ranta-aallokolle ja kreetalainen rantavahti oli hänet siinä raiskannut.

Samoihin aikoihin psykoterapeutin oma Mare Merensilmä saa myös alkunsa kreetalaisrannalla elokuisen tähtitaivaan alla tai jotain yhtä imelätä. Ärsyynnyin Snellmanin tavasta käyttää kieltä. Lirpunlärpynlullullulluuu. Ymmärrän toki, että psykoterapeutin oman perhe-elämän kuvauksen piti muodostaa irvokas kontrasti Ile Zorbas Ojasen alaluokkaiselle ryysyläisbrutalismille, mutta silti.

Hypähtelin yli, kun kahden etuoikeutetun penskan letit olivat veikeästi pompahdelleet mielestäni ihan tarpeeksi.

Ile Zorbas Ojanen elää lyhyen, mutta painajaismaisen elämän. Mare Merensilmä, imelästä, kreetansinisestä ja vaahtokarkinroosasta rakkaudesta alkunsa saanut vehnäkakun murunen kuolee heti alkuunsa. Hän on pelkkä keskenmeno.

Sekin otti aivooni, että kirjailijan piti synnyttää Ile Zorbas Ojanen seinätapetiksi omalle Mare Merensilmälleen ja äidin tuskalleen välittömästi päättyneestä elämästä. En tullut surulliseksi, vaan alkoi suunnattomasti raivostuttaa. Mietin, mikä Anja Snellmanin teksteistä puuttuu. Niistä puuttuu raivo. Niistä puuttuu hullu nainen ullakolla. Kyllähän hillitty psykoterapeutti käy hieman kierimässä kreetalaisen saaren hiekassa tuskissaan, mutta melko mietoahan oli kuvaus, höttösurua, menee kaupaksi, ei järkytä liikaa lukijoita.

Kaikki Snellmanin taidokkaissa ammattilaiskirjoissa on niin kontrolloitua ja säädeltyä. Psykoterapeutin omassa perheessä ei lennä virtsa, ei paska, ei sperma eivätkä muutkaan eritteet. Paitsi niillä toisilla, potilailla, terapoitavilla. Todella ärsyttävää. No, Snellmanin kirjan avulla koulutettu hyvinvoiva kirjallisuudenkuluttajaväki saa nähdä, että on niitä toisiakin, köyhiä, rumia, jotka paikkaavat huumevälinepussinsa ilmastointiteipillä.

Lopussa kirjassa oli kuitenkin sympaattinen kohta ja ihana toivo. Ile Zorbas Ojasen tyttökaveri puikahtaa psykoterapeutin ovesta sisään pitkäjalkaisena ja laihana kuin flamingo.

"Voinks mäki muute ruveta käymää sun luona? Vaik kesällä, tai joskus?" (Anja Snellman Lähestyminen s. 136)

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi