Pia Valkonen

Elämä voi päättyä, milloin vain

pe 7.10.2016

Kello on puoli kahdeksan aamulla. Kohta lähden kauppaan ostamaan makkaraa Rythin Pentin metsäkurssilaisille Laavulla ei voi olla, jos ei paista makkaraa. Ainakin minä näen nälkää, jos pitää olla koko aamupäivä ulkona ja pelkän nokipannukahvin varassa. Sitä paitsi tänään mennään taas tukka putkella. En edes tiedä, missä välissä olisi lounas.

Iltapäivällä olisi nimittäin Siilinjärven Info-kirjakaupassa kirjakauppiaan 60-vuotispäivät, kirjoja eurolla sekä Antti Heikkinen. Siitä pitäisi lähteä saman tien Kuopion kesäyliopistoon kirjallisuushistoriaa lukemaan. Matti Pulkkisen muistoseuran puheenjohtaja sai minut semmoiseen hankkeeseen, josta olin uskaltanut etäisesti vain vähän haaveilla. Ei se nyt ihan yleistä teologiaa ole, mitä haluan kyllä jatkaa siitä, mihin ennen Marian ja Annan syntymää jäin.

Kirjallisuustieteen lukemista en uskaltanut täällä paljon hehkuttaa, sillä ei ollut varmaa, tuleeko ryhmä ja alkaako opetus. Kaksikuusen kansalaisopisto huhuili taannoin vuosia peräjälkeen yleisen teologian ryhmää ja minä olin aivan täpinöissäni. Ryhmää ei kuitenkaan tullut.

Hain eilen Markku Eskelisen Raukoilla rajoilla Iisalmesta ja samaan aikaan, kun teimme lähtöä pihasta, oli lapinlahtelainen ikääntynyt nainen jäänyt junan alle autolla Nerkoolla Paavolantien tasoristeyksessä. Hälytysajoneuvoja tuli takaa - ne kääntyivät Nerkoon risteyksestä - ja vitostiellä vastaan. Koska Iisalmesta tuli ambulanssi ilman hälyjä, päättelimme, että on myöhäistä. Junan alle jäänyt ei ole enää hengissä.

Pelkäsimme, että junan alle on jäänyt Annan ikätoveri vaikka mopolla. Tai joku peltoautopoika on tehnyt itsarin.

Annan vuoksi piti käydä katsomassa onnettomuuspaikkaa Iisalmesta palatessa. Kohta on vuosi Annan kolarista. Varmaankin kaikki vapaat tilataksit oli hälytetty viemään matkustajia eteenpäin. Taksit odottivat Iisalmen puoleisella levikkeellä ilmeisesti lupaa saapua paikalle. Ilta meni onnettomuutta miettiessä ja Annakin oli vaitonainen. Paavolantien vartioimatonta tasoristeystä on koetettu sulkea, mutta kyläläiset ovat halunneet sen säilyttää.

Eilinen onnettomuus toi senkin takauman, että Järvelässä luokkakaverin molemmat vanhemmat jäivät junan alle aamulla mennessään Koskisen sahalle töihin. Se taisi olla 1970-luvun puolta. Ikään kuin eivät olisi tuhansia ja taas tuhansia kertoja ylittäneet junarataa samalta kotitieltä.

Luin Asta Lepän Sinä et hävinnyttä uudelleen jonkin matkaa. Riipaisevaa kuvausta. En tiedä, kykenenkö lukemaan sitä toiseen kertaan loppuun. Luin sen juuri ennen Leonidin kuolemaa ja pari vuotta ennen Annan kolaria.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi