Pia Valkonen

Puctum

Kapitalismin ylivoimaisuus

to 27.10.2016

Lehdessä tulee aina olla virhe. Virhe on punctum, josta lukija pääse sisälle lehteen. Tai no, joku Tampereen yliopiston valokuvauksen opettajista sanoi, että valokuvassa tulee olla virhe, punctum, josta kuvan katsoja pääsee sisälle kuvaan. Vai oliko se taideteollisen korkeakoulun valokuvauksen opettaja, joka johti meidän Tampereen toimittajaopiskelijoiden kanssa juttuprojektin?

Tähän väliin kopioin viestini Ärräpäihin:

"Tervehdys toverit, eespäin. Minä lähen tietokoneen äärestä siivoamaan yläkertaan pissaa. Iljanniemen erökän kapitalismiteksti on tämänpäiväisen merkintäni lopussa. Rakastan tätä. Jos minulla nyt enää on blogissani yhtäänkään lukijaa, rakastan lukijan uuvuttamista. Enkä kirjoita eläessäni yhtään UUTISKÄRKEÄ, se on varma. Merkinnän ydin on lopussa, kestäkää, oi toverit, ja lukekaa myös sähköpostin (ei blogin) liitteenä oleva Asko Julkusen ja Viljo Heikkisen kääntämä Koko totuus Stalinista, kun kerta nyt oli puhe Leninistä:

Punctum siis

En ole varma, keneltä kuulin valokuvan punctumista, mutta siitä olen varma, että valokuvauksen opiskelijat olivat aivan supercool. Mukana oli Jouko Lehtola, valokuvaaja, jonka näin elonsa viimeisillä metreillä Uspenskin katedraalissa kevään 2009 suuren viikon superpitkässä palveluksessa. Palveluksessa toimitettiin yleinen sairaanvoitelun sakramentti ja aiheutin suurin piirtein paskahalvauksen muutamalle maalaisseurakunnalle kysymällä into pinkeänä päätoimittamani Aamun Koiton jutussa, eikö sellaisen super(pitkän)palveluksen saisi tänne maaseudullekin.

Miksei minulle kukaan sanonut lempeästi, että kuulepas hölmö luterilaislähtöinen päätoimittaja, mistäpä repäiset seitsemän pappia kyseiseen toimitukseen? Helsingissä pappisjoukon jatkoksi oli vihkaistu luterilainen eläkepappi, joka mitenkuten pysyi tahdissa, mutta oli osin jotenkin eksyksissä. Muistaakseni sain kirkkoherroilta vastaukseksi diipadaapa niitänäitä kissanpäitä.

Sanaa vihkaistu käytti muudan ystäväni, jolta kysyin, kuka se oli se eksynyt partaheebo, joka tuli aina puolisen askelta muuta papistoa jäljessä. Katsokaas, kun pappispula on hirmuinen eivätkä koulutetut teologinaiset kelpaa kuin hanttihommiin. (Ei sen väliä, vaikka ei nyt ihan kartalla seremonioissa olisikaan, pääasia, että on mies!)

Jouko Lehtolan habitus kertoi, ettei aikaa enää ole paljoakaan. Siksi en ihmetellyt ollenkaan, mitä hän kirkossa teki. Lehtola kuoli syyskuussa 2010 maksasyöpään. Sen luin jostain naistenlehtijutusta.

Joku valokuvaajaopiskelijoista oli naureskellut sille, että taideteollisen ja Tampereen yliopiston juttuprojektiin osallistui toimittajaopiskelija, joka yli-innokas. Se olin varmasti minä. Minusta oli ihana päästä tekemään töitä lahjakkaiden ja luovien ihmisten kanssa. Vieläkin hävettää oma innostumiseni. Se 1980-luvussa oli niin tympeää. Piti olla yksilöllinen ja viileä, ei saanut nauraa suu auki tai väännellä muuten naamaansa. Ainakaan innostuksesta. Toki naamaa saattoi väännellä coolisti halveksunnasta kaikkia alempiaan kohtaan. Alempiaan ja tyhmempiään. Pahinta oli tosiaan, jos leimautui yksinkertaiseksi ja naiiviksi.

Minäpä olin kaikkea niitä ja vielä innokaskin yksinkertainen supernaiivi.

Aasinsiltaan, aasinsiltaan siis. Tämän päivän Matti ja Liisa -lehdessä punctum oli Juha Heikkilä. Ihmettelin, miksi pastori pojottaa hieman oudosti erillään kuolinilmoituksen alla. Voi Matin ja Liisan pälliäiset, ajattelin, noin ei lehteä taiteta! Hirahdin tirskua ääneen Haukkuvan lenkkireitin alkupäässä seisaallani auton kyljen vieressä paikallislehteä lukiessa.

Koukkasin postin lenkille lähtiessä, koska muistin, että on Matti ja Liisa -päivä. Niin tärkeä lehti on, joudun minäkin myöntämään.

Tirskahdin siksi, että Heikkilä ei näytä liittyvän mitenkään juttuun Selvyyttä etsimässä Lapinlahdella marraskuussa, koska itse juttu alkaa pykälän ylempää kuin kuvan yläreuna on. Lisäksi Heikkilän kasvokuva sijaitsee seurakuntailmoitussivun vasemmassa kahden palstan osiossa, jonka rajaa alkamaan kahden palstan kuolinilmoitus.

Jos minä olisin taittanut sivun, olisin siirtänyt Heikki Ahosen hienon haikumaisen runon Polku hiljaisuuteen kahdelta massiivipalstalta yhdelle ja olisin vaalentanut taustarasteria. Runon taustalla oleva ainakin 50 prosentin värirasteri on ihan liian räikeä. Runon tekstiä eivät heikko- ja ikänäköiset näe lukea.

Varpaisjärven graniitin ilmoituksen olisin nostanut Juha Heikkilän kuvan tilalle kuolinilmoituksen alle. Taittopala Matti ja Liisa - paras lukijapeitto Lapinlahdella olisi saanut jäädä.

Kappasta vain! Taittopalathan joku ihan miettii. Paras lukijapeitto ei Lapinlahdella olekaan esimerkiksi Töllöttimellä, jolla on onnistuneesti sama päätoimittaja kuin Matti ja Liisa -lehdellä (perverssiä) eikä Yläsavolaisella (voi, kun tulisi edes jonkinlaista kilpailua eikä Yläsavolainen olisi sellainen hököstys kuin se nyt on. Ilmoitukset Yläsavolaisessa ovat tyylikkäitä. Lehden paperi on jotain muuta kuin keltaista kus´paperia, sen on ihanan valkoista ja paksuhkoa, kallista toisin sanoen, vain Yläsavolaisen juttujen taitto on anusaukosta, sori.)

Lapinlahden luterilaisen seurakunnan ja Iisalmen ortodoksisen seurakunnan ilmoitukset olisin siirtänyt lehden vasemman laidan kahden palstan blokkiin ja sijoittanut Lapinlahden helluntaiseurakunnan sekä Varpaisjärven luterilaisen seurakunnan ilmoitukset vierekkäin sivun neljän palstan levyisen osion alalaitaan.

Olisin myös priorisoinut jutut toisin. Mielestäni Selvyyttä etsimässä Lapinlahdella marraskuussa on pääjuttu. Olisin siirtänyt sen neljän palstan osion ylälaitaan ja suurentanut otsikon fonttikokoa. Olisin laatinut kahden palstan otsikon, joka olisi kertonut hieman enemmän siitä, mistä jutussa oli kyse.

Ja Juha Heikkilän olisin taittanut jutun kuvitukseksi - yhdelle palstalle kylläkin, mutta olisin värkännyt Heikkilälle edes jonkinmoisen kuvatekstin vaikka kolmelle riville. Kuvateksti olisi voinut olla:

Juha Heikkilä luennoi
keskiviikkoiltaisin
(seurakuntatalolla)

kristinuskon perusteista.

Ei haittaa, vaikka kuvatekstiin ei mahdu ihan kaikki informaatio, mutta jotain muutakin pitäisi kuvatekstissä olla kuin pelkkä nimi. Koetin kyllä survoa siihen, että marraskuussa keskiviikkoiltaisin tai keskiviikkoisin, mutta keskiviikossa on liikaa kirjaimia! Toinen vaihtoehto olisi ollut ilmaista, että seurakuntatalolla.

Mutta, mutta! Se punctum! Koska ihmettelin, mitä pastoripoloinen tekee yksikseen kuolinilmoituksen alla, piti etsiä kuvaan liittyvä juttu. Otsikko Selvyyttä etsimässä Lapinlahdella marraskuussa oli kyllä aika kryptinen, salaperäinen. Menköön nyt kiinnostuksen herättämisen piikkiin moinen epämääräisyys.

Ensimmäisenä hyppäsin jutun toiseen kappaleeseen: "Mikä on sellaista, josta luopuminen merkitsee kristinuskon ulkopuolelle astumista?" Jos reformaation merkkivuoden luentosarjassa mennään kysymykseen siitä, missä vaiheessa astutaan kristinuskon ulkopuolelle, tahdon ehdottomasti olla kuulemassa. 

Luentosarja kuulostaa juuri siltä, mitä olen kaivannut. Ilman outoon paikkaan vailla kuvatekstiä taitettua kuvaa en olisi kuunaan omituisesti otsikoitua juttua Selvyyttä etsimässä Lapinlahdella marraskuussa lukenut enkä luennoille löytänyt.

Jaan Kaplinski Kirje isälle

Jätin vähäksi aikaa Umberto Econ Ruusun nimen tauolle. Itse asiassa hätäpäissäni aloin lukea Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä. Meillä on se lukuläksynä ensi viikon torstain lukupiiriin Lapinlahden kirjastolla. Aloitin Kyung-sook Shinin romaanin Suurin Epäilyksin.

Ja poks, luin sen melkein yhdeltä istumalta. Se oli lumoava, se oli koskettava, se oli ihana. Se oli jotain niin ihastuttavan ilmavan painavaa. Kuy-sook Shinin teksti välkehti hopeaisina yöjärven laineina. Äh, onpa vaikeaa koettaa kiertää kuin-ilmausta, joita tässä merkinnässä oli jo yksi ennen kuin lisäsin mainesanani Kuy-sook Shinin romaanista. Minähän raipoin Antti Heikkistä Matkamies maassa liiasta kuinkuttelusta.

kuy-sook Shinistä hyppäsin takaisin Jaan Kaplinskin Kirjeeseen isälle. Luin sen yhteen kertaan kirjastolainana, mutta tilasin oman kappaleen Huuto.netistä Sangi-sukunimiseltä naiselta. Sangilta oli pakko kysyä, onko hän virolainen. Ei ollut, sillä oli naimisissa utajärveläisen Sanginkylältä kotoisin olevan herra Sangin kanssa. Nauratti, kun kirjan lähettäjä kertoi, että sukunimi käy kyllä vietnamilaisestakin.

Ensimmäisellä lukukerralla koko Kirjeen isälle alku meni minulta ohitse. Tunsin vain suunnatonta ärtymystä siitä, että Jaan Kaplinski kirjoittaa isäkirjaansa ikään kuin väkisin. Isä oli hävinnyt Stalinin leirillä, hän oli Puolan juutalainen henkevä ja koulutettu, älykkö ja mitä ilmeisemmin häntäheikki.

Jaan Kaplinski ei tuntunut pitävän isästään. Hän oli märänneen hapan kuin pahvinkeräystä odottava piimäpurkki.

Ensimmäisellä lukukerralla aloin ymmärtää Kaplinskia vasta kirjan loppupuolella. Alusta jäi kuitenkin vaivaamaan moni asia. Siksi päätin lukea sen heti uudestaan ja alleviivauksin, kun saisin oman kappaleen postista. Kirjastokappaleen palautin pikavauhtia tänään kirjastoon, etten vain vahingossa tulisi tehneeksi siihen merkintöjä.

Nyt onkin jo melkein yksi Kirjeen isälle tyhjistä alkusivuista täynnään sivunumeroita ja viittauksia. Kaikkein eniten kiinnostivat Kaplinskin viittaukset frankilaisiin. Hänen esi-isänsä Eliasz Adam oli viimeisiä aktiivisia frankilaisia. Mynämäkeläis-ortodoksinen Pauliina Grotenfelt, johon tutustuin ortodoksi.net -blogistina on kirjoittanut frankilaisista:

http://paulina.grotenfelt.net/vanhat-jutut/vaarat-messiaat-vaarat-kadet/

Hups, Grotenfelt onkin näköjään jo kesällä 2015 muuttanut pois Varsinais-Suomesta. Lisäksi tuntuu hieman siltä, että hän ei ole kovin tarkasti lukenut Jaan Kaplinskin Kirjettä isälle. Hm. Grotenfelt kirjoittaa, että poissaolevan tekee läsnäolevaksi rakkaus ja muistaminen.

Rakkaus? Niin paljon kuin pidänkin Kaplinskista ja melkein toivon, että olisin ennemmin kätellyt häntä kuin Jaan Krossia, tosin silloin lastenkirjailija Ellen Niitillä olisi pitänyt olla itseään kolmetoista vuotta nuorempi aviomies (v. 1941 miinus v. 1928 = 13), Kaplinski ei rakkautta juuri kirjoituksissaan perheenjäsenille jakele. Omaelämäkerrallisessa Samassa joessa ei ainakaan.

Frankilaiset ovat olleet juutalaisia, jotka ovat uskoneet Jakob Frankin olevan Messias. Kaiketi tosiaan sekoittivat juutalaisuutta ja kristinuskoa. Kuten Grotenfelt sanoo: Äärimmäisen mielenkiintoista. Miten ihmeessä frankilaisia on ollut Turkissakin - dönmeh? https://en.wikipedia.org/wiki/D%C3%B6nmeh

Mitä tarkoittaa termi crypto-juutalaiset? Salajuutalaisiako?

Kulttuuritutkijana Pauliina Grotenfelt kirjoittaa: "1600- ja 1700-luvuille osuu Euroopan juutalaisten historiassa kaksi merkittävää väärää messiasta: Sabbatai Zevi ja Jacob Frank. Kummallekin oli ominaista juutalaisen identiteetin kiertäminen, sen uudelleen määritteleminen tai laajentaminen: Sabbatai Zevi kääntyi pahojen assosiaatioiden vuonna 1666 pakon edessä islamiin ja frankilaisuus taas oli erikoislaatuinen sekoitus kristinuskon ja juutalaisuuden elementtejä."

Frankilaisina ja dönmehiläisinä (mehiläisinä?) juutalaiset selviytyivät vainoista ja antisemitismistä.

Nyt tulee tämän merkinnän antiklimaattinen loppu. Muistin yht'äkkiä, että yläkerrassa on viininpunainen paksu froteepyyhe jonkun kotieläimen pissalätäkössä marinoitumassa. Jos en nyt keitä pissapyyhettä, se jää ikuisiksi ajoiksi haisevaksi. Eilen illalla kävin kopaisemassa lämpöpatteria ja astuin johonkin märkään.

Voi olla, että Pimu teki källin ja kävi mielenosoituksellisesti yläkerrassa pissimässä lattialle, sillä jotain se tuossa vöyhkäsi vieressä ja kun en vilkaissutkaan, luimuili portaat ylös. Kuului vain vaimea raps, raps, raps. Illalla olin kuitenkin niin poikki, että länttäsin lätäkön päälle pyyhkeeni. Omani tietenkin.

Pakko panna tähän loppuun jotain kohottavaa. Olkoon se markkinatalouden ylistys Iljanniemen Leniniltä, Lieksan eräköltä Ärräpäihin:

"kapitalismi kaikissa muodoissaan on osoittautunut aivan kertakaikkisen ylivoimaiseksi talousjärjestelmäksi.  ylivoimainen kapitalismi luo ja tuottaa palveluja, joita ihminen ei edes tiedä tarvinneensa, hyvänä esimerkkinä ne pentille (Straniukselle) tulevat mainoslehtiset.  sinä itse vain, et ole tiennyt todellisia tarpeitasi, mutta sanon sinulle kapitalismin, mainoslehtisten ja myös meidän iljanniemeläisten puolesta ,että usko hyvä mies, että sinä tarvitset niitä postiluukusta tipahtelevia  informatiivisia tiedotteita.  ps. lähden tästä juuri postilaatikolle hakemaan omat lehtiseni. osaa niistä lippulappusista käytän biojätepussin kuivikkeena, osaa mökillä saunanuunuin, roskanuotion  ja kaminan sytykkeenä ja pehmeimmillä laaduilla ( citymarket laatu ) pyyhin persettäni. citymarket vaihtoi vuosi sitten paperilaatuaan paremmin pyyhkimisen kestäväksi, joka todistaa suuresti ihailemani nalle wahlroosin mietelauseen : " kapitalismi ja markkinavoimat lopulta aina korjaavat virheensä (tässä tapauksessa väärän paperilaadun) ja tyydyttävät aina lopulta markkinoiden tarpeet (paskantamisen välttämättömyys). rohkeasti vaan kayttämään niitä mainoksia pentti! terv: eräkkö (hyvin pyyhkii iljanniemessä)"

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi