Anna mennä!

la 10.9.2016

Maria on käymässä kotona ja on jo hereillä. Kohta tulee puhelu. Puhelin tosin on kodinhoitohuoneessa. Eilen kävivät Jehovan todistajasisaret. Me nauroimme taas silmät vesissä. Nauru oli naisten naurua, hyväntahtoista ja vapauttavaa. Mietimme yhdessä keinoja ripustaa pyykkiä korrektisti ja ketään hämmentämättä.

Meillähän tässä kaikkien silmien alla, nimenomaan alla, sillä yllämme viistää Lapinlahden kirkonkylän pääraitti, pyykinripustaminen on nimenomaan ongelma. Se, että narulla roikkuu pikkuhousuja ei ole ongelma meille itsellemme, mutta joskus olen ajatellut, hämmentyvätkö ohikulkijat. Sitten olen ajatellut, että antaa olla. Kyllähän kaikki ihmiset pesevät alusvaatteensa. Sitä paitsi jos intercityt ja pendolinot jarruttavat meidän talon kohdalla, saavatpa junamatkustajat nauttia kivoista ja iloisista väreistä.

Kärkölän kirjaston pihalla muuten oli vielä sikäläisten nuorten tekemiä viirejä, joissa oli toiveita. Emme ehtineet niitä vilkaista kuin silmänurkasta, ne lipattivat syyskuun alun siroccotuulessa mukavasti; Anna oli toimitettava ruoan ääreen, sillä silmänaluset alkoivat mustua ja tyttö kävi vihaiseksi kuin lapsuuteni beagleuros, Nikke.

Järvelän taajama ikään kuin nuupahtaa keskustan liikenneympyrää kohti. Kirkonkylä näyttää hyvin hoidetulta ja siistiltä, mutta miksi Järvelä, jossa työpaikat ovat, on jätetty ikään kuin repsahtamaan sijoilleen. Pitää vielä käydä muutaman kerran ja miettiä, mitä taajamassa pitäisi tehdä. Ei oikeastaan välttämättä muuta kuin käyttää kunnan ruohonleikkuukonetta.

Liikenneympyrän taideteos Järvelässä on sata kertaa sympaattisempi kuin meidän superkallis Aurinkotuulemme, joka tosin on kuuluisampi kuin Järvelän liikenneympyrän taideteos. Järvelän liikenneympyrästä ei tainnut sukeutua päijäthämäläistä taidekeskustelua.

Raamatun tutkiskelun jälkeen eilen käpsyttelin postilaatikolle. Lapinlahtelainen käytännön feministiäiti oli pudottanut laatikkooni Rosa Meriläisen ja Saara Särmän Anna mennä. Sitä olen nyt illalla ja aamulla lukenut ja hihittänyt. Aivan upeaa, aivan loistavaa. Meillähän Lapinlahdellekin on jonkinlainen Hattu-ryhmä. Sehän voisi alkaa perehtyä vaikka amerikkalaiseen läskiaktivismiin.

Saara Särmä kirjoittaa esimerkiksi, että hän ihan periaatteessa meinaa alkaa ottaa itsestään selfien joka päivä. Ihan sen kunniaksi, että yhdysvaltalainen nettifeministi K. T. Bradford on huomannut, kuinka se, mitä nuoret naiset tekevät, kuten selfieiden ottaminen, muuttuu aina jotenkin paheksuttavaksi ja väheksyttäväksi ilmiöksi.

Saara Särmä ei tosin vielä ole aloittanut selfieilyä. Minä, mummopuhelimen omistaja, joka en selfieitä voi siksi ottaa, ajattelisin näin, että koska en mielelläni katso itseäni peilistä, en katso itseäni peilistä. Ehkä jopa poistan peilit koko talosta sitten, kun lapset muuttavat kotoa. En oikein usko, että Mattikaan niitä tarvitsee.

Rosa Meriläinen kirjoittaa monesta asiasta niin kauniisti, että tekisi mieli itkeä. Hän muistuttaa, kuinka teini-ikäisistä tytöistä puhutaan rumasti: "Hauraassa ja herkässä kasvuiässä olevat tytöt, jotka elävät ristiriitaisten sisäisten ja ulkoisten paineiden keskellä, ovatkin ulkopuolisten aikuisten silmissä massaa, jota voidaan ilkkua mielin määrin. Kun tytöt yrittävät sopeutua joukkoon tai ilmaista itseään - aina menee aikuisten mielestä väärin. Meikkiä on liikaa tai rumasti, vaatteet vääränlaisia, asenne, ilmeet ja tavat, harrastukset, arvostukset, puheääni, kynnet ripset, hiukset. Kaikki on pilkkaamisen arvoista, vaikka nuoret naiset ovat täynnä kykyä ja älyä! Tunteita ja toiveita. Täyttymätön ja täysinäinen maailma! Nykynuoret ovat sukupolvi sukupolvelta fiksumpia ja vapaampia kuin edelliset. Nuoria naisia pitäisi ihailla ja kuunnella, sillä he tietävät jotain, mitä vanhemmat eivät tiedä. Ylipäänsä jokaisella ihmisellä on tietoja, jota kannattaa kuunnella." (Rosa Meriläinen ja Saara Särmä Anna mennä! s. 211)

Tämän jos koettaisin muistaa kahden nuoren naisen äitinä.

Rosa Meriläinen kertoi myös ystävänsä Jarkko Lehtopellon järjestämästä nimikilpailusta, jossa pillulle annettiin erisnimi - onhan jormakin jorma. Meriläinen yritti kovasti saada sen nimeksi rosa, sillä hän on sitä mieltä, että rosa on sellainen osa naisessa, joka on aivan elämäntärkeä - elämän jatkumisen kannalta - ja muun muassa siksi ansaitsee osakseen palvontamenoja.

Mutta ilonakin on hyvä nimi! Ehkä vähän kapea, sillä ilon lisäksi korostaisin elimen tärkeyttä ja merkitystä elämän luomiseen ja vaikkapa Jumalan synnyttämiseen!