Erilaisia ehdotuksia rakkausromaaniksi

Tänään Aikataikassa kirjastolla kello 18.15

pe 2.9.2016

Meinasin kuurata kaikki neljä vessanpyttyäkin Matti Pulkkisen muistoseuran hallituksen kokouksen kunniaksi. Tänään kello 15 meillä kokoontuu muistoseura hallitus. Jos meitä on kaksi, puheenjohtaja Raili ja minä sihteeri, hyvä. Jos mukana on muita hallituksen jäseniä, erittäin hyvä. Kirjailija Simo Hämäläinen lupasi tulla, mikäli auto jaksaa Joensuusta tai Hankasalmen mökiltä Lapinlahdelle asti.

Pentti Straniuksesta ei ole tietoa, sillä meinasi huomenna Joukkovoima-mielenosoitukseen Helsinkiin. Koetin puhua miehelle, että on se joukkovoimakuljetus Kuopiostakin, mutta en tiedä, ottiko kuuleviin korviinsa. Katsotaan nyt, Matti on joka tapauksessa kokouksessa mukana, sillä asuu tässä osoitteessa.

(Koetan jatkossa muistaa, että Matti ei ole Matti Pulkkisen muistoseuran varapuheenjohtaja, vaan Lapinlahden Venäjä-seuran.)

Kello 18.15 alkaen Lapinlahden kirjastolla osana Aikataikaa alustaa kiuruvetinen kirjailija Heidi Jaatinen Jonollaan ja otsikkona on Erilaisia ehdotuksia rakkausromaaniksi. Luojan kiitos, ei tarvitse jännittää tilaisuuden vetämistä, sillä teemme sen varmaankin tupuluputekniikalla puheenjohtajan kanssa. Hupukin olisi kiva, jos tulisi, mutta jos Hupu ei - joukkovoiman vetäessä puoleensa - tule, ollaan ilman.

Piti tähän kopioimani sekä puheenjohtaja Raili Miettisen että kirjailija Panu Rajalan blogiversiot Puumalan Kirjakemmakoista, joiden palautepalaveri olisi ollut maanantaina kello 9.30 Puumalassa. Mutta enhän minä sinne muistanut edes sähköisesti palautetta panna. Eikä minulla nyt niin paljon olisikaan ollut arvosteltavaa. Sen vain olisin sanonut, että Puumalan keskuskoululla monen suu napsui kahvin puutetta.

Seuraaviin Kirjakemmakoihin pitää saada Marttojen kahvipöytä. Ei siinä sen kummempaa tarvita kuin pumpputermoskannu, pahvimukikahvia ja jokunen pullapitko. Oma pumpputermarini meni kesän aikana homeeseen, mikä tarkoittanee sitä, että en järjestä enää mitään sellaista, missä olen sekä yleisö, puheenjohtaja, sihteeri että kahvinkeittäjä. Seuraavat Lapinlahden Venäjä-seuran tapaamiset järjestetään vaikka Matin ja Liisan asemalla, jossa tilaisuuteen tulijat saavat ostaa omat kahvinsa.

Tämäniltapäiväisen kahvin keitän kyllä ihan ilolla. Emme varmaan pumpputermareittain sitä kahvia juo.

En nyt kopioi tähän Raili Miettisen blogikirjoitusta Anteeksi Panu Rajala, sillä jäin lumoutuneena lukemaan hänen merkintäänsä körttiseuroista Sonkajärven Sukevan Pajusenmäen pikku kyläsessä. Pakko ilmaista näin, sillä en tiedä, onko oikea muoto Pajusenmäellä vai Pajusenmäessä.

Hitsi, että meidän seuran puheenjohtajalla, julkaissut kirjailijahan hän kohta on, kun kirja lokakuussa ilmestyy, on taito kuljettaa lukijansa keskelle jotain miljöötä. Körttiseuramiesten kuvaukset pilliklubitupakoineen veivät minut ihan toiseen todellisuuteen kuin missä nyt olen.

En istunutkaan enää Lapinlahden Tuottolassa keittiön pöydän ääressä puoliksi tärähtäneen läppärin äärellä - siksi tässä on kopisevat irtonäppäimet - vaan silmäni olivat kiinni kiuruvetisen papin kädessä, kun tämä leikkaa Railin äidin huolehtimaa kakkua:

"Pappihan sen ensimmäisen palan otti ja naisten silmät olivat lautasella, että tuliko sitä kosteutta tarpeeksi, viilsikö veitsi kevyesti ja valuiko nestettä lautaselle." http://railimiettinen.blogspot.fi/2016/08/korttiseuroissa-viime-yona.html

Muistan elävästi itse, kuinka Kärkölän luterilainen seurakunta järjesti Järvelän Nummenkulmalla ompeluseuroja. En tosin muista, että niissä kukaan olisi mitään ommellut tai edes neulonut, mutta jostain syystä kyläläisten kahvikutsuja, joissa mielestäni laulettiin virsiä - vai muistanko ihan kokonaan väärin tämän virsipuolen ja papinkin muistan seuroissa käyneen - äiti sanoi ompeluseuroiksi.

Äiti varmaan kaipasi nuoruutensa körttiseuroja. Me kävimme kyllä kylässä äidin nuoruuden ystävän Martta Vatajan luona Lahdessa. Juurikaan mitään kummankaan heränneisyydestä ei tainnut Etelä-Hämeessä jäädä jäljelle. Täydellinen diaspora vallitsi! En tiedä, mikä Martta Vataja oli omalta sukunimeltään ja miten hän oli päätynyt emännäksi Lahteen, mutta entiseksi körtiksi olin Martta Vatajan asemoinut pienessä tytön mielessäni.

Nummenkulmalla meidän perheen yhteiskunnallinen asema oli sama kuin kirvulaissiirtolaisten Ollikoiden. Sekä Väinö Ollikka että meidän isä ihailivat Johannes Virolaista. SMP-läisiähän molempien olisi pitänyt olla, mutta isä oli vuonna 1956 yleislakon aikaan - näin perhelegenda kertoo - liftannut ostotilalta Juvan Luhjus Hyytelästä, joka oli menossa täydelliseen konkkaan, hakemaan asutustilalainaa itse Veikko Vennamolta.

Eipä isä saanut. Ehkä peruste oli se, että hänellä olisi ollut mahdollisuus rintamalta hengissä pääsemisen jälkeen jäädä jatkamaan Sorjosten sukutilaa Puumalan Kaipaalan kylässä. Mutta kun isä ja äiti halusivat Vyyhtilästä pois. Olen arvellut, että äiti halusi enemmän kuin isä. Äiti saattoi haluta elämältä enemmän kuin pelkän sukutilan. Hänhän oli ollut virkanainen sodan aikana, Puumalan kansahuollon varajohtaja.

Ei äiti maatyöstä elämässään mihinkään päässyt. Näkivätpä kuitenkin Suomea eri kanteilta ja juurruttivat ainakin minuun, pahnan pohjimmaiseen, tuhollisen levottomuuden. Nyt meinaan helpottaa muuttovimmaani muuttamalla firman konttorin yläkerrasta alakertaan.

Apua! Olivatko ne ollenkaan Nummenkulmalla seurakunnan kylätilaisuuksia? Kylätilaisuuksia kylläkin, mutta olenko kuvitellut virret ja papit? Minähän tosiasiassa oikeasti muistan vain Pellervot ja sen sellaiset. Yhdet kinkerit kylältä muistan, mutta pääasiassa ompeluseuroissa istuin jossain taka-alalla hiirenhiljaa ja luin kaikki aikakauslehdet, joita sain seurapaikasta käsiini. Mikäli seurat olivat Rauhamailla Mörttisten naapurissa, kokoonnuimme me kakarat Rauhamaiden joihinkin lukuisista saleista - en kyllä käsitä, missä varsinainen seuraväki sitten istui - pöydän alle kertomaan kammoittavia kummitusjuttuja.

Ehkä Rauhamaiden talossa oli useampia juhlasaleja.

Ja mikäli Ollikat eivät olleet Johannes Virolaisen ihailjoita, voisi joku oikaista. Ehkä siirtolaiset Kirvusta ja muualta Viipurin läheltä olivat lähtökohtaisesti vauraampia kuin vaikkapa siirtolaiset, jotka tulivat ortodoksisesta Karjalasta Laatokan toiselta puolelta, rannoilta ja saarilta. Lapinlahden ortodoksisiirtolaiset olivat voittopuolisesti vennamolaisia, jos olen oikein ymmärtänyt.

Karamazovin veljekset

Eteninpä kauas Aikataikasta ja vielä piti tähän kopioimani Sotamies Švejkistä, joka alkoi soida päässäni Aikataikasta kello kuusi puhuttaessa.

Siivu netistä tähän: http://www.kysy.fi/kysymys/mika-oli-sen-prahalaisen-kapakan-nimi-johon-sotamies-sveijk-sanoi-menevansa

Näin Švejk sopi toverinsa kanssa:

- Siis sodan jälkeen kello kuusi illalla! Vodicka karjui jostain etäältä.
- Tule mieluummin puoli seitsemältä, jos minä sattuisin myöhästymään, Švejk
vastasi.
Viimein kuului Vodickan ääni jostain hyvin kaukaa:
- Etkö voisi tulla kuudelta?
- No, olkoon menneeksi, kuului yhä etääntyvän toverin ääni.
(Hašek, Jaroslav : Kunnon sotamies Svejkin seikkailut maailmansodassa. 1-2 . suom. Marja Helin ja Tuure Lehén. 7. p. Kansankulttuuri, 1968, s. 511)

Kirja on ilmestynyt myös Eero Balkin suomentamana (Orient Express 1991).
Vastaava kohta Balkin suomennoksessa:

-Siis sodan jälkeen iltakuudelta, huhuili pioneeri Vodicka alhaalta.
-Tule mieluummin puoli seitsemältä, jos satun vaikka myöhästymään, Švejk vastasi.
Sitten Vodicka huikkasi vielä hyvin kaukaa:
-Etkö pääse kuudelta?
-No kuudelta sitten, Vodicka kuuli loittonevan toverinsa vastauksen.

Otin tähän kysy.fistä myös Eero Balkin käännöksen, sillä käsittääkseni Eero Balk on Sonkajärveltä. Sain tiristettyä Ärräpäissä lupauksen siitä, että emme jätä Karamazovin veljeksiä kesken. Siirrämme urakan lopetusta hieman. Vastain näin ja nyt rauhoitun koko Dostojevskin kanssa:

"Juu, ei pilata hyvää kärsimystä kiireellä!!!!

Mullakin on jonossa vaikka mitä. Anni Kytömäen Kultarinta pitäisi saattaa loppuun ja Emmi Itärannan Teemestarin kirja lukea myös. Toiseen kertaan ajattelin lukea Ranya ElRamlyn Auringon aseman, sillä se on kirja, joka käsittelee lapsen silmin monikulttuuriavioliittoa, kröhöm, ja luulin, että olin lukenut sen jo ennen Marian ja Annan syntymää, mikä ei pidä paikkansa, sillä kirja on ilmestynyt vasta vuonna 2002.

Ja ja ja ja. Sit pitäis lukee Asta Lepän Sinä et kuollut. Asta Leppä on toimittaja, jonka lasten biologinen isä on kuollut. Juu, minä itseterapiaksi näitä lueskentelen.

Ja mitäs vielä tarttis lukee. NIIN. Lainasin kirjastosta Jaan Kaplinskin Kirjeen isälle. Se töksähtelee ja ärsyttää, että Kaplinski juuttuu sellaiseen asiaan, että isä oli polygaami. Ilmeisesti Kaplinski itsekin on polygaami, kun on sivulle 30 mennessä todennut isästään polygamiataipumuksen kahteen kertaan. TOTTA HELVETISSÄ minä tahdon tietää sekä Kaplinskin itsensä että tämän isän polygamiasta, en tarkoita sitä, vaan tarkoitan, että Kaplinski vain toistelee ainakin kirjan alussa samoja juttuja vähän eri sanakääntein. Ilmeisesti aineistoa isästä on niin vähän, että parempaan ei kirjailijapoika taivu.

Kaplinskin isä oli puolalainen ja polygaami niin siis hävisi Stalinin vainoissa.

Pia"