Risto Simonen - nuorten paralympiatiimiläinen

ke 7.9.2016

Ärräpäissä viritellään jälleen kirjallisuuskeskustelua. Toveri Oiva Hevonen kysyi - koska olen Karl Ove Knausgårdin Taisteluni osassa kuusi puolivälin kieppeillä, olenko lukenut ykkös-, kakkos-, kolmos-, nelos- ja vitososankin kanssa. En ole:

"Anna Kumparsita...? Hih. Nojoo, Taisteluni ykkös- ja kakkososan luin tarkkaan. Kolmososan luin silleen ja tälleen. Nelosta aloitin, mutta kyllästyin siihen, kun Knausgård vain käveli edestakaisin pitkin norjalaiskylää, joka oli kylläkin kaunis, mutta kun tyypiö ei tahtonut päästä edes ensimmäiselle opetustunnilleen kyläkouluopettajana. Eikä minua aikuisten oikeasti kiinnosta nuorten miesten seksihuolet - paitsi tietysti Jaan Kaplinskin, joka kirjassana Kirje isälle heilahtelee poikuutensa menettämisestä todella suuriin kysymyksiin kiinnostavasti. Knausgård ei sitä oikein tee.

Knausgårdin suuret kysymykset ovat pippelin päässä Taisteluni osassa neljä. Osa viisi on hankittuna siltä varuilta, että joskus vanhuudessa iskee into.

Taisteluni osassa kuusi kirjailija sivuaa onneksi suuriakin kysymyksiä ja kuvaa osuvasti vähävaraisen lapsiperheen, joka ei ole rutiköyhä, mutta pärjäilee, vaate- ja pyykki- sekä sukkavuoria. Ihan näen loputtomat sukkamytyt ja muodottomat lapsenpaidat, jotka ovat menettäneet värinsä liian useissa pesuissa. Nykyihminenhän pesee aivan liian usein vaatteitaan. Ja meillä kun oli kuivausrumpu, minun rakkaat paitani siirtyivät pehmeäksi nukkakerrostumaksi kuivausrummun ilmanottoaukkoon. Ilmanottoaukon sai vielä puhdistetuksi, mutta jotain sähkökoteloa ei - ja siihen kuivausrummun elämä meillä päättyi. Koko höskä alkoi kärytä ja uhkasi syttyä tuleen. Tuholta meidät pelasti paralympiavalmennettavan keihäänheittäjän Risto Simosen järkevä äiti Ritva, joka kertoi, mistä on kyse, kun kodinhoitohuoneesta taloon levisi sähköpalon haju.

https://www.youtube.com/watch?v=zkA3XJ8muPM

Ritva joutui ottamaan suojelukseensa juuri silloin meidän koko perheen, sillä perheemme ruoanlaittaja makasi Kysillä koomassa ja heräsi vain hetkeksi kuollakseen hereillä 7. elokuuta 2012. Muistan hetken, jolloin istuimme meillä keittiön pöydän ääressä kaikki: Risto, Maria, Riston keijumaisen suloinen isosisko Tea, Anna, Matti ja minä ja Ritva laittoi meille jauhelihapihvillä täytettyjä lihapiirakoita. Ritva kysyi kummissaan, kuka meillä oikein laittaa ruokaa.

Minä sanoin, että ei Matti ainakaan. Matti sanoi, ettei Pia ainakaan. Ja sitten olimme hetken hiljaa. Ristolla oli seuraavana päivänä Iisalmessa vammaisyleisurheilun SM-kisat.

Kiteen punikkihan Simoset tuntee. Ja tunsi Ritvan veljen. Kait armeijakavereita olivat. Ritvan velikin on kuollut. Riston, Tean, Jorman ja kahden kolmikkoa vähän vanhemman upean nuoren naisen, joiden nimiä en nyt tähän hätään muista, eno.

Pia"