Pia Valkonen

Eilisestä Aikataikasta vähäsen

Jonon kolmas kerta toden sanoo

la 3.9.2016

Eilen oli Lapinlahden Aikataika ja me, Suomen suuriruhtinas eiku Matti Pulkkisen muistoseura ry tuotimme kirjastolle kiuruvetisen kirjailijan Heidi Jaatisen alustamaan aiheesta Erilaisia ehdotuksia rakkausromaaniksi. Emme tosin muuta rakkausromaania käsitelleet kuin Jaatisen Jonoa.

Väkeä ei kirjaston Iisakissa ollut paljon, mutta paikalla olivat juuri he, joiden pitikin olla. Tilaisuuden fiilis oli lämmin ja turvallinen ja minäkin uskalsin avata suuni. Tosin varmaan höperehdin jotain pornogenrestä ikään kuin kaikki läsnäolijat surffailisivat päivät pitkät Suomi-pornosivuilla ja tietäsivät, mitkä ovat olleet Lapinlahden taidelukiosta about vuonna 1998 kirjoittaneen Tiina-Rakel Koposen elämänvaiheet ja taidepornoprojekti.

Heidi Jaatinen kääri alustuksellaan tekstinsä päältä ainakin minun tajunnassani nyt muovikelmun. Luin Jonon äsken kolmanteen kertaan ja tein monta merkintää kirjan kanteen. Sain Jononi alkulehdille omistuskirjoituksen itse kirjailijalta. Ostin myös Kaksi viatonta päivää ja Ei saa katsoa aurinkoon.

Kahta viatonta päivää olen koettanut joskus kirjaston kirjana lukea, mutta eihän se vain onnistu. Pakko oli hankkia se itselleni, sillä joskus aloitan jonkun kirjan, kuten Anni Kytömäen Kultarinnan ja jättänyt kesken - en välttämättä sen takia, että kirja tökkisi, vaan, että vastaan on tullut jotain pakollista ja kiireellistä. Sitten yhtenä aamuna vain herään ja päätän, että nyt luen Kultarinnan tai Kaksi viatonta päivää loppuun. Ei siinä kirjastoon ehdi.

Karamazovin veljeksetkin me Ärräpäät-sähköpostilistan D-ryhmässä rykäisemme kollektiivikärsimyksellä loppuun vielä ennen eläkeikää. Sen vannon! Firman monitoiminen rakennusmies kertoi, että venäläiset klassikkokirjailijat kirjoittivat joutessaan pöytälaatikkoon esimerkiksi monisanaisia ja polveilevia luonto- sekä maisemakuvauksia ja sitten kun heiltä jatkokertomuksena tilattiin vaikka Sotaa ja rauhaa, he sirottelivat juonen väliin erilaisia kuvauksia, jotta saisivat pidempiä kirjoituspalkkioita.

Arvelen, että Dostojevski on kirjoittanut Karamazovin veljesten puuduttavat ihmissuhdemonologit krapulapäissään sunnuntaiaamuisin ennen jumalanpalvelukseen lähtöä ja sirotellut niitä sattumanvaraisesti huikean hienojen tekstien väliin - kuten luvun Suurinkvisiittori tai kuvauksien Venäjän ortodoksisesta kirkosta lomaan.

Nyt lakkaan parjaamasta isoa D.tä. Heppu saattaa nimittäin olla minulla Rikoksineen ja rangaistuksineen vastassa ensi keväänä, halusin tai en, vinguin ja vingahtelin tai en.

Pidin Heidi Jaatisesta ihmisenä heti, kun näin hänet selästä päin Lapinlahden kirjaston lehtisalissa. Kirjailijalla oli yllään värikäs isokukkakuosinen - ehkä Marimekkoa tai jotain sellaista kangasta - jakku ja farkut sekä jokin villatakin oloinen esitys. Tunnistin hänet Iisalmen Sanomissa joskus olleen kuvan perusteella.

Koska tykkäsin tyypistä, Jononkin sivujen päällä ollut elmukelmu kuoriutui heti pois. Tykkäsin myös Matti Pulkkisen muistoseura ry:n uudesta jäsenestä Gerry Birgit Ilvesheimosta, joka mutkattomasti ja konstailemattomasti tassutteli meille sisään seuran hallituskahveille ja ilmoitti, että ei ole kasvissyöjä ja on suklaansyöjä.

Kun vielä Lapinlahden kansalliskaartin turvapäällikkö Kauko Kokkonen veti minua kirjastolla letistä, näyttivät lapinlahtelaiset porvarisrouvatkin lehtisalissa kahveineen ja leivonnaisineen sangen sympaattisilta. Ja kun Tikkasen Taina silitti poskeani, ajattelin, että voin minä tällä paikkakunnalla hieman viihtyäkin.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi