Paljon ja kaikkea

pe 24.9.2016

Varpaisjärven kirjastoon pölähti parvi kolmasluokkalaisia. Jonkun pikku tytön nimi on Vieno! Meitin äiti oli Vieno Karoliina ja Leonid hyväksyi Marialle Karoliinan kolmanneksi nimeksi, sillä sen hän pystyi jotakuinkin lausumaan. Sen sijaan vaikea diftongi Vienossa ei istunut venäläiseen suuhun.

Kirjoitin meitin äiti. Huom. ilman possessiivisuffiksia. Meitin ja teitin sanottiin Kärkölässä. Min ja sin vain jotakuinkin ilmeisesti Kuusankoskella. Luen parhaillaan kolmen kielentutkijan kirjoittamaa Kielen tajua. Suomalainen kirjakieli ja kirjoitettu kieli ovat oikeastaan melkoisen keinotekoisia konstruktioita.

Mikael Agricola loi suomen kirjakielen Turun seudun murteiden perusteella, mutta 1800-luvulla alkoi kansallinen hämmennys ja samalla etenkin karjalaismurteiden kannattajat nostivat länsimurhteiden suosimisesta älämölön. 1800-luvulla kirjakieleksi vakiintui idän ja lännen välinen kompromissi, joka on vieras sekä länsi- että itäheimoisille.

Tätähän Matti on koettanut sanoa koko ajan. Hän on lisäksi sitä mieltä, että savo on oma kielensä ja että hän on joutunut koulussa opettelemaan ensimmäisenä toisen vieraan kielen, kirjakielen. Matin tulkkaus on mahdotonta venäjäksi venäläiselle tulkille. Natiivivenäläisen tulkin tulisi taitaa suomen kielen lisäksi koukeroinen savo.

Eilen olin Kuopion Kuvakukossa kuuntelemassa muun muassa Virpi Koskelaa, jonka väitöskirjan työelämässä tapahtuvien läsnäolon kokemusten ja innovatiivisuuden välisistä yhteyksistä haluan lukea. Kunhan se valmistuu. Koskela tekee sitä Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon.

Hm. Koskela oli vangitseva ja energisoiva puhuja, mutta hänen bloginsa ei vaikuta erityisen imaisevalta. Kirjoitettuna Koskela vaikuttaa höttöistä uusliberaliaa suoltavalta johtamistaidon opetuslapselta. Tusinatuotteelta. Pitää tässä selata muistiinpanoja Koskelan eilisestä hyvin omakohtaisesta alustuksesta. Olin vaikuttunut siitä.

Illalla meinasin jäädä vain istumaan ja istumaan Lapinlahden kirjastolle kirjallisuuspiiriin. Olisin voinut kuunnella piiriläisten lukemiskokemuksia aamuun asti syömättä. Taisin lisäksi luvata tehdä alustuksen Maria Jotunista seuraavalle kerralle, kun käsitellään Jotunin Arkielämää. Arkielämän töytyytin omasta kirjastostani kierrätykseen heti ensimmäisenä, kun aloin perata kirjahyllyjäni.

Arvelin, että en kirjasesta innostu. Lisäksi se oli kooltaan täysin mahdoton ja joutui sen takia hylätyksi. Tässä se taas tuli. Ei pitäisi päästää kirjoista irti. Nousiaisen Vadelmavenepakolainen sai lähdön viime puhdistuksessa ja tulee vastaan kirjallisuuspiirissä norjalaisen Erlend Loen kera. Loen Tosiasioita Suomesta vaikuttaisi olevan analoginen Vadelmavenepakolaisen kanssa:

"Tosiasioita Suomesta (Fakta om Finland) -kirjan päähenkilö on oslolainen nuori mies, joka palkataan tekemään Suomesta kertova matkailuesite. Hän saa tehtävän kerrottuaan suomalaisista sukujuuristaan ja laajasta Suomen tuntemuksestaan. Todellisuudessa hän ei ole koskaan edes käynyt Suomessa eikä muutenkaan tiedä maasta juuri mitään. Artikkelia varten hän tutustuu Suomeen kuuntelemalla Sibeliuksen musiikkia ja lukemalla National Geographissa vuonna 1981 julkaistua Suomesta kertovaa artikkelia."

Aamulla olin Ryhtin Pentin metsäkurssilla. Päätin nyt rynnäköllä paneutua Lapinlahteen. Metsiä myöten. Seuraavalla kurssikerralla pääsemme aamukahville kuuluisaan Puron taloon ja tutustumaan metsään. Metsäporukka vaikutti mukavalta ja samalla taisin rekrytoitua Arne Höltze (tarkoittaa pientä puuta, huom! sukunimen svaabilainen diminutiivipääte) saksan kielen ryhmään.

Saanpa aivoille rassuuta. Nyt tulin Varpaisjärvelle hakemaan Kari Tarkiaisen Maria Jotuni -elämäkertaa ja Jotunin Huojuvaa taloa. Pitää pissattaa vielä Pimu ja sitten iltapäivällä Raamatun tutkiskelu.