Laps´ Suomen

Der Himmel über Berlin on vuosituhansien paras elokuva

ti 30.8.2016

Tänä aamuna tuli hyvä kirjallisuuskeskustelu meidän tuulikaapissa. Kirjoitin iltapäivällä tällaisen sähköpostiviestin:

"Höh, jäi edellisestä viestistä, että sekä Daniil Harmsin että Mihail Zoštšenkon kääntäjä on Katja Losowitch. Zoštšenkon Kireähermoista väkeä löytyi mun kirjahyllystä, joten olen sen kait joskus 1990-luvun alussa lukenut, kun Losowitchia haastattelin. Varmaankin lehti oli Kodin Kuvalehti, sillä muistan tehneeni haastattelun Helsingissä Kahvila Sociksessa rautatieasemaa vastapäätä.
 
Joo. Niin. Ja Daniil Harmsiakin luin sitä samaa haastattelua varten. Olin sellainen toimittaja, joka ei uskaltanut haastatella edes kääntäjää, jos ei ollut luettuna kirjoja taustalla. Kaikkein mielenkiintoisin haastateltava oli itsensä Milan Kunderan kääntäjä Kirsti Siraste, joka sitten kutsui minut samaisena kesänä 1989 Sippolaan luokseen Balta Balto -seminaariin - siellä oli Baltian maista runoilijoita, kirjailijoita ja kulttuuri-ihmisiä. Pääsin yöpymään Suvi Aholan kotitalon saunakamarissa, jonne Suvi Ahola minut käännytti ystävällisen tiukan lempeästi, kun olin koettanut iskea virolaista runoilijaa Aivo Lõhmusta. Uh, ja se heppu on nyt jo kuollut.
 
Samoilla Kodin Kuvalehden keikoilla sain kätellä Jaan Krossia, mutta varsinaisesti haastattelin hänen ihanaisen hauskaa vaimoaan Ellen Niitiä. Jaan Krossista en koskaan innostunut, mutta Jaan Kaplinski on ihan must ja mun idoli. Kesällä 2015 luin kaikki Kaplinskin esseekirjat, mitkä kiinni sain - ja osan Johannes Salmisenkin esseekokoelmista, sillä esiintyivät yhteisesseekirjekirjassa Vieläkö Tartossa laulaa satakieli. Kaplinski ja Salminen ovat NIIN henkeviä, että heidän tekstiensä lukemisen jälkeen unohdan, missä olen (Lapinlahden pyllyrei´ässä keittiön pöydän ääressä suremassa sitä, että olen täällä:D No ei vainenkaan, en minä tätä ihan joka päivä sure. Ehkä sen vuoksi, että olen kätellyt Ellen Niitiä ja hänen miestään Jaan Krossia, mulle on tässä firmassa ihan yx vitun maku, millaiset saunalaudepuut ovat luovan luokan perseen alla, sama, vaikka olisivat kultapellistä, perkele.)
 
Tänä kesänä lainasin kirjastosta Jaan Kaplinskin omaelämäkerrallisen Kirjeen isälle, mutta se tökkii, tökkii, tökkii. Jaan Kaplinski heti alkusivuilla ilmoittaa ainakin kaksi kertaa, että isänsä on ollut polygaami. Ihmeen kulmikasta ja töksähtelevää tekstiä, josta puuttuu sekä henkevyys että lämpö. Ehkä siksi, että isäsuhdettta Kaplinskilla, puolipuolalaisella, ei ole ollut, sillä isä hävisi Stalinin vainoissa.
 
NIIIIIN. Kun keväällä 1991 tulin Moskovasta opiskelemasta, oli Neuvostoliitto käytännössä hajonnut. Janajevin juntta koetti vielä vallankaappausta syksyllä 1991 ja kun yhtenä aamuna tulin Kodin Kuvalehden toimitukseen töihin, muijat siellä sanoivat, että Gorbatshov on syrjäytetty (tai ei sanojat olleet lehden toimittajia, vaan hirmu terävä toimituksen vahtimestari, joka oli alkuperäinen ET-lehden perustaja (itse asiassa jostain Iisalmen Pörsänmäestä lähtöisin). Minä sanoin, että älänyvviittimussuttaasontaa. Mutta niin se oli ja päätoimittaja lähetti minut SILTÄ istumalta viikon reportaasimatkalle itsenäiseksi julistautuneeseen Viroon (Viro julistautui pikapikaa itsenäiseksi, kun Gorba lähti).
 
Haastattelin sillä reissulla muun muassa kirjailija Viivi Luikia ja Viron vihreiden puheenjohtajaa Tõnu Ojaa. Kanssani itsenäistä valtiota kiertänyt virolainen valokuvaaja Jüri Vendelin kuvasi Ojaa mökillä kaivamassa ... ojaa.
 
Kerroin sulle, että meitin perheessä ei ollut ongelmaa siitä, etteikö tiedossa olisi ollut Neuvostoliiton todellinen tila. Mietin, miksi sanoin sinulle niin. Haha, luin isän kirjahyllystä Taisto Huuskosen Laps´ Suomen varmaan heti, kun isä oli sen joululahjaksi saanut. Laps´ Suomen on ilmestynyt vuonna 1979. Olin silloin 14-vuotias.
 
Pikkuisen oudot oli mulla lapsuuden lukemiset:)
 
Anteeksi pitkä muistelus, mutta tämänaamuinen keskustelumme toi nämä mieleen.
 
Pia
PS. Kuten viestistä huomasit - pelastit päiväni, pelastit viikkoni, kun Matti on Suomenniemellä!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Mulla ovat vain muistot elämästä, ja tämä sanotaan KOLKOLLA äänellä dramaattisesti värisyttäen. Oikeasti tykkään pienistä paikkakunnista.
Melkein kaikista muista paitsi Lapinlahdesta.

Berliinin taivaan alla on tämän ja viime vuosituhannen paras leffa mun mielestä. Ärräpäiden Matti kysyi, mikä olisi ja mun mielestä se.

  • Als das Kind Kind war,
    ging es mit hängenden Armen,
    wollte der Bach sei ein Fluß,
    der Fluß sei ein Strom,
    und diese Pfütze das Meer.
    Als das Kind Kind war,
    wußte es nicht, daß es Kind war,
    alles war ihm beseelt,
    und alle Seelen waren eins.

    Als das Kind Kind war,
    hatte es von nichts eine Meinung,
    hatte keine Gewohnheit,
    saß oft im Schneidersitz,
    lief aus dem Stand,
    hatte einen Wirbel im Haar
    und machte kein Gesicht beim fotografieren.

  • Als das Kind Kind war,
    war es die Zeit der folgenden Fragen:
    Warum bin ich ich und warum nicht du?
    Warum bin ich hier und warum nicht dort?
    Wann begann die Zeit und wo endet der Raum?
    Ist das Leben unter der Sonne nicht bloß ein Traum?
    Ist was ich sehe und höre und rieche
    nicht bloß der Schein einer Welt vor der Welt?
    Gibt es tatsächlich das Böse und Leute,
    die wirklich die Bösen sind?

    Wie kann es sein, daß ich, der ich bin,
    bevor ich wurde, nicht war,
    und daß einmal ich, der ich bin,
    nicht mehr der ich bin, sein werde?

    • Lied Vom Kindsein (Song of Childhood) – Peter Handke.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi