Pia Valkonen

Muistista Merete Mazzarellalta

Hanko Tennis Café ja siitä eteenpäin

su 14.8.2016

Piti käydä muuttamassa eilisen merkinnän otsikko, sillä en minä eilen muistiin asti ehtinyt, kun Merete Mazzarellan Elämästä sanoiksi kirjoitin. Jostain nousi äärimmäinen ärsytys, vaikka aina olen Mazzarelloista pitänyt. Kaikki olen lukenut, vaikkakaan lähestulkoon kaikkia hänen teoksiaan en omista.

Ärsyyntyminen tuli juuri Mazzarellan porvarillisesta charmista. Ollaan pidättyväisiä ja viiltäviä, mutta ahhh, niin hillittyjä. Kontrolli ei mene missään kohtaa. Sisäinen ärsytys, joka varmaan sai minut ensimmäisellä Elämän sanoiksi lukukerralla vain yhtä kappaletta kirjasta siteeraamaan, purskahti sanoiksi, kun luin Hesarin kriitikon Antti Majanderin valitseman viipaleen Kaj Korkea-ahon Pahasta kirjasta.

Kaj Korkea-aho tulee pieneltä maalaiselta ruotsinkieliseltä paikkakunnalta, pimeältä Pohjanmaalta, Ähtävältä. Suomenruotsalaisuudessa on kerrostumia! Eläköön. Juha Ruusuvuori on oloutunut Taalintehtaan työläissuomenruotsalaisuuteen - tai no ainakin pieneläjäsuomenruotsalaisuuteen. Koin hänen Muukalainen Muumilaaksossa, eli, Asutko vieläkin Taalintehtaalla? tosin hieman liikuttavaksi ja aavistuksen verran jopa noloksi.

Muisti toimii miten saattuu, on Merete Mazzarellan päällimmäinen ajatus. Karl Ove Knausgårdin koko Taisteluni IV käsittelee samaa teemaa. Kirjailija joutui hankauksiin isänsä veljen kanssa siitä, että Taisteluni I likaa suvun maineen, koska kertoo suoraan kirjailijan isän alkoholismista ja surkeahkosta sekä sotkuisesta lopusta.

Maria haluaa herätä. Pitää tehdä aamutyöt. Kirjoitus keskeytyy. Toivottavasti tänään pääsen muistiin asti kirjotustani. Pitäisi tämänpäiväisessä merkinnässä käydä myös sauvolaisessa kahvila Kalle´s Backassa, jota epäloogisesti pitää muusikko Rami Tapper. Kun kirjoitin Kalle´s Backa 55, tajusin, mistä kahvilan nimi on peräisin. Kun Pepe Ahlqvistinkin kanssa näemmä soittanut Rami Tapper osti paikan, oli kahvilan tilalla täysvarusteltu leipomo.

(Ihan tulee sellainen olo, että sitä osaa ruotsia! Naurakaa nyt kaikki siellä, sillä backen tarkoittaa mäkeä eikä leipomoa. Nimi tulee Kallenmäestä. Kahvila tosin on tehty entiseen leipomoon.)

Hanko

Yhteinen reissu Annan kanssa Hankoon ja Länsi-Suomeen oli hyvä. Tyttö jopa nosti muutaman kerran nenänsä älypuhelimesta ja katsoi ulos auton ikkunasta. Jos minulla olisi valta ja rahaa, tekisin saman reissun uudestaan Annan kanssa kahden (Matin marmatus, vaikka kovasti naurattikin, häthätää kasaan hämpsitystä Hangosta saattoi enteillä sitä, että hänestä emme enää seuraa Hankoon saane.), mutta matka tehtäisiin hitaammalla vaihteella. Reissussa tulisi olla vähintään kolme yötä ja menomatka tulisi tehdä niin, että saisimme oikeasti nousta autosta ulos vaikkapa juuri Jämsässä.

Mutta ehkä joskus vielä sillä tavalla. Haluaisin myös kävellä tai pyöräillä pitkin Hangon merenrantaa. Villa Garbon rouva heti ensimmäisenä, kun saavuimme hieman pökerryksissä majapaikkaan sisään, otti esille kaupungin kartan ja esitteli pyöräilyreitin - pääkohteet - sekä hyvät ruokapaikat. Aivan mahtavaa palvelua. Annalla vain ei ollut mukana oikein mitään, mikä olisi ruokkinut ajatusta pyöräilystä ihanassa kesäkaupungissa. Vain mini- tai midihamosia.

Kiitän Kesäkavereiden ohjaajaa ja käsikirjoittajaa siitä, että tosiaan saimme lapsen kiinnostumaan fyysisestä ympäristöstä. Hangosta lähtiessämme pongasimme café Tenniksen, jossa elokuvan päähenkilöt olivat töissä. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin pakottanut Annan ja Matin kanssani etsimään vaikka jalan rannalta toisinajattelija Carl-Gustav Liliuksen ja lastenkirjailija Irmelin Sandman Liliuksen huvilan, mutta nyt vain jäi sellainen olo, että Hankoon pitää palata.

Liliuksien luona pääsin käymään Kodin Kuvalehden piikkiin kesällä 1989 (tai 1990 tai 1991). Se oli mieliinpainuvimpia juttukeikkoja ikinä. Liliuksilla oli jo tuolloin somalialainen vävypoika, minkä panin mielenkiinnolla korvani taakse.

Kapea hiekkaharjua pitkin kaupunkiin johtava maantie jäi mieleen jo edelliseltä - ainoalta - Hangon-reissultani. Teimme Tampereen yliopiston toimittajatutkintolaisten virkamiesruotsiryhmän ja open Vivi-Ann Hakalaxin kanssa ruotsinkieliseen Suomeen tutustumismatkan; kävimme Tammisaaressa sekä Hangossa. Hangosta muistan käynnin Antonia Ringbom luona. Siitä otin kuvankin. Nyt Ringbom vaikuttaa netin mukaan asuvan Korppoossa. Ringbomin Aurinko on keltainen kirahvi tarttui tajuntaani Marian syntymävuonna. En ole sitä onnistunut näkemään, mutta teema jotenkin iski sillä hetkellä, kun minulle alkoi ilmestyä venäläisiä lapsia.

Ringbomin animaatio kertoo tämän ajan lasten kokemuksista - mukana on runoja ja loruja eri puolilta maailmaa.

Solveig Mörn

Juuri Villa Garbon rouvan kosmopoliittisuuden takia oli niin mukava jutella. Ja hänen luomansa berliiniläinen tunnelma Villa Garbon ruokahuoneessa oli aivan mainio. Nyt pitääkin tsekata netistä. Villa Garbon rouvan, jonka nimeä en tullut tietämään, etunimi ehkä oli Leena, toi muiston kesästä 1996, äidin kuolinkesästä, jolloin olimme ensimmäisen aviomieheni kanssa Ahvenanmaalla.

Villa Garbon rouva muistutti kovin porvoolaislähtöistä Solveig Mörniä. Mörnin luona Nybondsissa vietimme lomaa ja kun tulimme kotiin Kuopioon Pitkäänlahteen, oli puhelinvastaajassa muistaakseni isosisko Ullan viesti; äiti on kuollut. Isä ja sisarukset eivät olleet ryhtyneet etsimään meitä lomamatkaltallemme, sillä eihän siinä vaiheessa ollut enää mitään tehtävissä. Kuollut kuin kuollut. Niinhän se oli.

Joka tapauksessa vuosi 1996 merkitsee minulle äidin kuolinvuotta, vaikka sainkin viettää hyvätunnelmaisen loman samana kesänä. Se, että sain kuolinviestin vasta palattuamme, ei vie äidin kuoleman merkitystä, ja se, että minulle ei reissuun ilmoitettu mitään, oli hyvä ratkaisu - kuka sen sitten tekikään.

Villa Garbon rouva oli myös Porvoosta, mutta suomenkielisiä. Solveig Mörn oli Porvoon ruotsinkielisiä ja naimisissa ahvenanmaalaisen miehen kanssa. En muista, olisivatko päätyneet Nybondsiin Luxenburgista - sellainen hämärä muistikuva jäi -, ainakin Afrikassa Solveig Mörn oli miehensä kanssa asunut.

Olisin istunut ja kuunnellut kumpaakin majapaikan emäntää ruoatta tuntisotalla. Solveig Mörnin kanssa taisimme vaihtaa pari kirjettäkin reissun jälkeen. (Siunattu internet; Solveig Mörn asui Norsunluurannikolla silloisen miehensä kanssa vuodet 1975-78).) Mörnin filosofia ruoanlaitosta oli se, että jokainen ruoka on tehtävä rakkaudella ja antaumuksella. Hänen kertomuksistaan tunnen ahvenanmaalaisen pannukakun, joka on tehty mannaryyneistä. Sitä en muista, söimmekö matkailupaikassamme aamiaiseksi ahvenanmaalaista pannukakkua: voihan se olla, että emme syöneet ja voikin olla, että matkailurouvamme kuvaus vain oli niin elävä, että tunnen suussani, miltä mannaryynnipannukakku maistuu.

Tätä tarkoitan otsikollani. Merete Mazzarella tuo kirjassaan Elämä sanoiksi

Hän myös värjäsi lankoja ja kertoi hauskoja juttuja siitä, kuinka kyläläiset pitivät häntä lähinnä jonain mantereelta tulleena noitana, kun langan värjäyksien aikaan piha oli täynnä myrkkymerkein varustettuja sammioita.

Villa Garbon rouvassa ja Solveig Mörnissä oli jotain niin samaa, että kun Villa Garbon rouva puhui ja mainitsi, että miehensä oli juuri silloin äidiltään Ahvenanmaalta perimässään mökissä, kysyin, onko hän mahdollisesti ollut matkailuyrittäjänä Ahvenanmaalla. Muististani ikään kuin alkoi tihkua jotain.

Siinä samassa pulpahti mieleeni, että rouva Villa Garbo oli lähinnä muistikuvieni Ahvenanmaan matkailuyrittäjärouvan tyttären ikäinen, ja sitten aivoni sanoivat raks, raks, ja mieleen tuli nimi jostain todella syvältä 20 vuoden kerrostumien takaa: Solveig Mörn.

(Miten paljon helpompaa onkaan kirjoittaa kesän 1996 matkallamme tapaamasta matkailuyrittäjästä kuin silloin viimeisiään piiputtavasta avioliitostani. En edes ole varma, haluaako ensimmäinen aviomieheni millään lailla enää muistaa sitä, että on koskaan kanssani naimisissa ollutkaan. Enkä häntä siitä arvostele. Syy on yksin minun. Ja puolustus se, että kypsyys minuun tuli vasta yli kolmikymppisenä. Enkä tiedä, mistä se tuli. Tuli ensin Maria ja sitten tuli Anna, mutta jos tytöt olisivat uskaltaneet syntyä minulle ensimmäisessä avioliitossa, ei sekään olisi pelastanut mitään. Olin levoton, mahdoton, hillitön, epäreilu ja epäkypsä. Kasvatukseeni auttaa vain katujyrä, jonka alle sitten itse asettauduin auliisti. Hyvin kuitenkin kävi ensimmäiselle aviomiehelle. Hänellä on hyvä perhe ja kolme ihanaa lasta. Minulla vain kaksi (+ bonuslapset).)

Sauvo, Uusikaupunki, Raumalle, Kristiinankaupunki

Hangosta ajoimme Sauvon kautta Kristiinankaupunkiin. Välissä oli kyllä paljon kaikkea kaunista, ihmeellistä, mielenkiintoista ja hauskaa - muun muassa länsisuomalaiset paikannimet, joille nauroimme estoitta: Anna väitti lukeneensa kartasta paikasta nimeltä Lieronperä. Taisi kuitenkin olla Liedonperä. Ajoimme myös Lemun lävitse.

Sauvossa meitä kahvitti. Ja kuin tilauksesta omakotitalon pihalla oli kyltti: Kalle´s Backa 55 öppna. Paikka oli siisti, kotoinen ja vessat hyvin varustettuja. Paikan pitäjältä ehdimme kysyä elämänkaaren, mutta sukuselvitystä en tiukannut, sillä en tiennyt tyypin sukunimen olevan Tapper.

Eikös niitä taiteilijoita ole sennimisiä? Ja kirjailijoita?

Kahvilan pihalla ollut omakotitalo on joskus aikojen alussa ollut Sillankorvan alakoulu.

Uudessakaupungissa kävimme automuseossa ja Vanhassa Raumassa syömässä. Automuseosta ostimme autotyynyn, jonka päällisen kuosi oli Alvar Aallon suunnittelema. Ostin sen kyllä Annalle, jonka nuokkumista pakun ahtaalla etupenkillä oli sydäntä riipivä katsoa sivusta. Tyyny pelasti seuraavana päivänä minun henkeni

Nyt menee vähän pikakelauksella. Matti tuli mustikasta ja Anna on tulossa keittiöön tekemään aamupalaa. Kello on 14.30. Kirjoitusrauha on mennyttä. Närästääkin.

Kristiinankaupungin yhteydessä meidän perheessä mainitaan aina Kaskinen. Molemmat ovat kokoaan kuuluisampia kaupunkeja. Kristiinankaupunkia ei voi millään ohittaa ilman stooria kaskislaisesta kengänpohjasta.....

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi