Pia Valkonen

Kannatan Antti Jokikokkoa
Lapinlahden kunnanjohtajaksi

pe 19.8.2016

Kalakeksit auttavat mahatautiflunssaan. MOT. Anna komensi meidät lenkiltä S-marketiin ostamaan kalakeksejä. On potenut kohta viikon samaa inhaa pää- ja mahatautia, jonka minä hankin Kristiinankaupungissa yöpyessä. Itse virus saattaa olla jostain muualta, en minä sitä sano.

Luin tarkkaan Matista ja Liisasta Lapinlahden kunnanjohtajahalukkaat. Onhan siellä sellaisia, joilla on kokemusta jonkun kunnan johtamisesta, mutta tuntuu siltä, että kuntia kiertävät johtajat ovat urahaukkoja. Olisipa mukava, jos nyt valittava kunnanjohtaja olisi jo valmiiksi sitoutunut Lapinlahteen.

Sitä paitsi Antti Jokikokko on matemaatikko. Logiikka ja matemaattinen ajattelu ovat hallussa, mutta ei hän mikään kylmäkkö ole. Vaikuttaa kuuntelevaiselta ja perustuslailliselta demokraatilta. Hieno yhdistelmä. Joskus kirjoitin, että ei Jokikokko kyllä mikään yritysasiantuntija ole, mutta onko aivan pakko yhdistää kunnan- ja elinkeinojohtajan tehtävät?

Mitäs tulisi jonkinlainen elinkeinopormestarimalli? Että kunnahallituksen puheenjohtajalle maksettaisiin jotain siitä, että hän houkuttelisi tänne yrityksiä?

On hakijoiden joukossa entisen yhteiskunnanjohtajan poikakin. Varmaan hänkin sitoutuisi Lapinlahdelle ja varmaan on älykäs, kuten isänsäkin, mutta toisaalta on nuori mies; kannattaako jäädä Savoon pyörimään?

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi