Pia Valkonen

Päivi Lipponen, Rosa Meriläinen ja Heli Vaaranen

su 3.7.2016

Löysin Lapinlahden kirjaston kierrätyksestä Päivi Lipposen omaelämäkerran Miten ihmeellinen tapahtuu. Takakannen terävä ja itseironinen tekstinpätkä houkutti. Pitkään säästelin muistaakseni Me Naiset -lehteä, jossa oli Päivi Lipposen haastattelu. Hitsi, ex-pääministerin rouvahan on hauska.

Omaelämäkerta alkaa Kuopiosta Päivi os. Hiltusen isovanhemmista. Hän on kokenut huiman sosiaalisen nousun, mutta toisin kuin aivan liian monet, hän antaa tunnustuksen vasemmistoradikaaleille yhteiskunnallisille uudistuksille. Uudistusten aikaan sosiaalidemokraatit olivat vielä oikeasti demokraattisen sosialismin kannattajia ja hyvinvointivaltio hyvä demarimainen tai maalaisliittolainen kompromissi väännössä, jossa oli Neuvostoliiton suunnalta kommunismin paine (bravo, SKP!) ja oikealla porvaristo.

Päivi Lipponen kiittää vielä kaiken lisäksi taistolaista alakoulun opettajaansa.

Miten ihmeellinen tapahtuu on kirjoitettu vuonna 2003. Päivi Lipponen on jo tuollon tunnistanut uusliberalismin. Hän oli ollut keskustelutilaisuudessa puhumassa uusliberalismista ja keskustelussa joku USA:ssa opiskellut Kontulan vuokratalokasvatti oli sitä mieltä, että Suomessa ei yksinkertaisesti ole varaa maksuttomaan koulutusjärjestelmään. Päivi Lipponen ystävällisesti muistutti, että uusliberaalikoulutetun kannattaa muistaa, että juuri hänen arvostelemansa sosiaalidemokraattinen maksuton koulujärjestelmä on mahdollistanut hänenkin puheenvuoronsa.

Eteisen hyllystä löytyy Päivi Lipposen aviomiehen kirja Järki voittaa. Se on kirjoitettu vuonna 2008. Aviomies lyttää monen sivun mittaisella paatoksella maailmanpolitiikan professorin Heikki Patomäen (Paavo Lipponen Järki voittaa s. 52-59). En voi käsittää sitä.

Mutta voihan se olla, että juuri nyt SSS-hallituksen aikana paljastuu, mitä tapahtuu todella, kun demarit ovat syrjässä. Jos kerta suomalaiset ovat niin ylen ja Ylen tyhmistämiä, että vannovat sote-"uudistuksen" nimiin ja tahtovat, että palvelumme myydään ylikansallisille veroparatiisiyrityksille, vittu aivan sama. En kyllä olisi loppujen lopuksi kepulaisista uskonut. Kepukin alkoi ylimieliseen kokoomukseen verrattuna vaikuttaa jo sympaattiselta poliittiselta ryhmittymältä.

Jotenkin koko poiittisen järjestelmän satunnaisuus, korruptoituneisuus ja sairas markkinamekanismi kilpistyivät viime eduskuntavaalien alla Varpaisjärven torilla, jossa oli Vasemmistoliiton vaalitilaisuus. Ipulainen tai missä Muutos 2011 -liikkeessä tämä nykyään onkaan, Ville Kuivalainen, kuiskasi minulle hihittäen, että ai, täällä on taas tällainen sisäpiirin tilaisuus: paikallla oli enemmän ehdokkaita kuin äänestäjiä. Ehkä puhtaasti äänestäjiä ei ollut yhtään, sillä torilla olivat varpaisjärveläiset vassarit, aktiivit.

Siinä me sitten poreilimme kevätauringon paahteessa ja äkkiä ohi lipuu jättiläismäinen demari, Kati Åhman-Kuosmanen. Åhman-Kuosmanen oli pannut paljon ilmeisesti ihan lainamassia massiiviseen kampanjaan ja linja-auto, jossa oli hervoton ehdokkaan naama, loi vahvan ehdokkaan läsnäolon tunnun sielläkin, missä hän ei itse ollut paikalla.

Bussi-Åhman-Kuosmanen oli jos mahdollista vieläkin irvokkaampi kuin kolmimetrinen metallidemari Timo Haverinen. Jotenkin muistuu mieleen vuoden 2011 eduskuntavaalien Mikko Mäntymäen pahvikuvat, joista joku lapinlahtelainen oli runnonut silmät puhki.

Ihmiset inhoavat sitä kaikkea paskaa, mitä kampanjointiin liittyy ja siinä kohtaa Varpaisjärven torilla tulin siihen tulokseen, että niin inhoan minäkin. Enkä halua olla jatkossa mukana.

Koska kukaan kolmesta, bussinkylkiehdokas, lakanademari tai pahvikokoomuslainen, ei päässyt eduskuntaan, peräsuoli pitkällä vaalimaratonien vetäminen tuntui todella turhalta. Tyhjän saa pyytämättäkin ja kansan vallan kannalta olisi melkein parempi, että eduskuntaan valittaisiin ihmiset arpaa vetämällä. Tai ehkä osa voitaisiin valta puoluelistoilta, mutta kansanosan, joka jättää äänestämättä, edustajat valittaisiin arvalla.

Rosa Meriläinen ja kirkon perhekeskus

Luettuani Salla Nazarenkon kokoamasta Ihanasta kiihkosta Rosa Meriläisen kirjoituksen Masturboiva nainen on seksikäs ja kaunis muistin yht´äkkiä kohun, jonka aloitti Rosa Meriläisen sinänsä kaunis ja naisasiaa tunnustava Hesarin blogikirjoitus:

http://www.hs.fi/elama/a1451875474058

Joka poiki luterilaisen kirkon perheasiain neuvottelukeskuksen Heli Vaarasen (tiedättehän - se raikas etelähämäläinen blondi, joka on tuntenut itse Andy Warholin) huolestuneen yleisönosastokirjoituksen:

http://www.hs.fi/mielipide/a1452576623366

Etenkin Heli Vaarasen päivittely ihmetyttää: "Ajatus ilmentää ajallemme ominaista menestyvien naisten tapaa puhua miehistä väheksyvästi ja naisystävistä ylistävästi."

Ehkä luin Rosa Meriläisen kirjoituksen huonosti, sillä luin siinä vain kauniisti ilmaistuja ajautuksia naisista ja äitiydestä. Näin puhuu äidin tyttö ja tunnistan sen, sillä olen itsekin äidin tyttö ja tunnen ärsyyntyvän todella, kun kuulen, että isän tytöt saavat vahvat siivet. Voihan se olla, mutta mikä estää äidin tyttöjä kasvattamasta siipiä?

En  minä Meriläisen kirjoituksessa huomannut mitään miestä väheksyvää. Ehkä olen sille sokea. Jos kirjotus miestä väheksyvää olikin, kysyisin mielelläni, miksi oli. Vähän samaan tapaan kuin Siri Hustvedtin Elää, ajatella, katsoa -esseekokoelmassa kirjailija kertoo tapauksesta, jossa jossain äitipiirissä naiset olivat saaneet käsiteltäväkseen kysymyksen: kumman pelastaisitte uppoavasta laivasta pelastusveneeseen - lapsenne vai miehenne?

Kaikki olivat valinnet lapsen, mutta Hustvedt yllättyi - erityisherkkä kun on - naisten miehiään kohtaan ilmaisemasta jopa pinnan päälle punkevasta vihamielisyydestä. Varmaan olivat vihamielisiä, mutta Hustvedt ei vaivautunut miettimään, miksi. Sen sijaan ainakin puoli esseekokoelmaa Hustvedt tuntui käsittelevän sitä, miten on koko elämänsä ajan hakenut ja odottanut isänsä hyväksyntää.

Hustvedtin isä oli amerikan-norjalainen akateemisesti koulutettu, varmaankin hyvin pohjoismainen, vähän pökkelö ja etäisyyttä pitävä.

Aviokilvoittelua

Ei isä minullekaan lapsuudessa ollut läheinen. Olin äidin tyttö, ikääntyneiden vanhempien viimeinen lapsi, joka luuli, että koko maailma on valmis palvelemaan. No, se sitten viimeistään karisi avoliitossa Juha Akkasen kanssa. Tai jos ei karissut silloin, tuli Venäjältä tataari, joka suorastaan survoi kallooni sen, että miestä ei oteta edes Venäjältä piikomaan. Siitä huolimatta kävi kuitenkin niin, että Leonid teki melllä kaiken. Kröhöm. Koska olin tsuhna nemyitaja! Tirskis.

Isä tuli läheiseksi minulle vasta, kun olin jo pois kotoa ja äiti sairastunut. Ei se minulle ole ongelma. Tämä ei ole minän puolustusta. Oikeasti. Koska olen kasvanut sekä ainoan lapsen asemassa (kun kasvoin, kukaan sisaruksistan ei enää asunut kotona) että sisarussarjan nuorimpana, menee koko elinikä - ei isän tunnustusen odottamiseen - vaan kilvoitteluun oman itsekkyyteni ja itsekeskeisyyteni kanssa. Kyllä minä sille jotain teenkin, kuten tänä aamuna, jolloin Matti toisella puolella keittiön pöytää teputti kuin pieni poika. Piti päästä lentokentälle katsomaan, toimiiko hänen virittämänsä tuulipussi.

Eilen illalla käytiin katsomassa sitä pahuksen punapussia monta kertaa, mutta tuuli ei ollut riittävä. Tänä aamuna oli win win -tilanne. Matti pääsi katsomaan rakasta lentokenttäänsä ja minä kirjoittamaan rauhassa. Nyt mies tuli. Pitää ehdottaa tälle Marian turvakahvan liimaamista sekä tomaattien tukikeppien kehittämistä, jotta saan kirjoittaa tämän loppuun.

Koska kirjoitusrauha meni, tyydyn vain kummastelemaan, miksi Rosa Meriläinen on niin yksineuvoinen tai jotenkin itselleen riittävä, että mies, Simo Frangén, puuttuu jopa Ihana kiihko -masturbaatiokirjoituksesta. Ei masturbaatiokirjotus ollut missään mielessä miesvihamielinen, mutta siitä puuttui mies aivan tyystin. Kummallista, kun Rosa Meriläisellä on kuitenkin avosuhde ja lapsen isä.

Ja ne miehet, jotka inisevät Heli Vaaraselle, että perheen koirakin on vaimolle rakkaampi kuin mies, voisivat kysyä itseltään, milloin viimeksi kertoivat vaimolleen, että tämä on haluttava ihan omansa itsenään, ihanana sellaisenaan? Voihan sitä tietenkin antaa tunnustusta kauneudesta, terävästä älystä tai juuri siitä, että on uuttera, jos vaimo on uuttera. Mutta että rakastaa tätä vailla erityisiä ehtoja.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi