Pia Valkonen

Ruuhkaa, ruuhkaa, ruuhkaa

ma 4.7.2016

Talo tyhjeni tänään anivarhain. Kaikki lähtivät töilleen superaikaisin. Minä olen vain lapioinut eteenpäin viime viikolla ruuhkautuneita töitä. Verottajan urakkailmoituksia ei onneksi tarvitse tehdä kuin heinäkuusta elokuun puolella seuraavaksi. Tilitoimistoonkin sain vähän taas tavaraa tilinpäätöstä varten.

Huomenna ja keskiviikkona on luvassa vielä tällainen vähän hikisempi ja kireämpi päivä. On tas-ilmoituksia ja uuden tilinkauden avaus. Sitten aloitan muiden kuin raksaliikkeen tekemättömien töiden hiljaisen ajattelun.

Tänä aamuna luin siivun Päivi Lipposen Miten ihmeellinen tapahtuu -omaelämäkertaa. Päivi Lipponen nuorena neitinä oloi aamuisessa kohdassani sekä Intiassa että vähän vanhempana Iranissa. Intiassa hän oli tiedostanut sen, että on länsimaisen kristillisen kulttuurin kasvatti läpikotaisin. Hindulaisuuden pyhät kuvat eivät jättäneet häneen jälkeä.

Jotain samaa oli tänään, kun koetin Youtubelta kuunnella jälleen suomalaista ortodoksista kirkkomusiikkia. Youtube soitteli alkuun kuuliaisesti suomalaisia kirkkoveisuja ja sitten alkoi tuottaa intialaista meditaatiomusiikkia. Ärsyynnyin, sillä tämänpäiväisiin korviini intialainen meditaatiomusiikki tuntui lähinnä mölinältä.

Tämä ei ole statement intialaista meditaatiomusiikkia vastaan, vaan sitä, että mieleni ei nyt sille auennut, kuten ei auennut Päivi Lipposenkaan -  mikä lienee tuolloin ollut sukunimensä, savolainen Hiltunen ehkä - mieli vuonna 1987 Intiassa. Pääministerin nyxä oli vuonna 1987 etsimässä elämänkatsomustaan Intiassa. Löysi itsestään länsimaisen ja kristityn.

Missähän minä olin vuonna 1987? Ainakin svonlinnalaisten kanssa Provinssirockissa epätoivoilemassa muudatta silloista ihmissuhdetta ja kesän päätteeksi jossain päin Itä-Eurooppaa. Olisimmekohan olleet Unkarissa? En sentään bylsinyt Prahassa puolen punkbändin kanssa, kuten kesällä 1989. Voi Kiesus tätä myöhään kypsymistäni.

Miksi kirkkomusiikkia?

Kirkkomusiikin valitsin taustalle, sillä ajattelin, että verottajan ilmoituksia tehdessä olen niin kiukkuinen ja raivoisa - ilmoitin.fi tiputtaa joka vitun ilmoituksen jälkeen ilmoittajapoloisen alkutilaan, pitää jokaisen ripsauksen jälkeen naputtaa sadat salasanat ja koodinumerot ja ottaa niin aivoon, että kohta pitää taas tilata uusi tunnistelukulista, kun yhden kuukauden ilmoituksissa kuluvat puolen liuskan Katso-tunnisteet - että sytytin jopa tuohuksen.

En minä nyt ihan rukouksessa töitäni tehnyt, mutta en sentään ääneen kironnut. Luin välissä myös uskon sisareni vinkistä psalmin 27 lohduttavat sanat.

Päivi Lipposen mietteet intialaisesta kulttuurista toivat mieleen sen, että kaikki kyllä on opeteltavissa. Ortodoksisen kirkkomusiikin kuuntelu ja Jehovan todistajien estetiikka. Vuonna 1994, kun hankin kasettina ortodoksista kirkkomusiikkia, se tuntui pitkäveteiseltä. Nyt opettelen näkemään ideaa Jehovan todistajien estetiikassa. Sehän on sellaista - miten sen nyt sanoisi -kansallisista erityispiirteistä riisuttua.

Kuvissa on erirotuisia ihmisiä, mutta tietty paikallinen tunnistaminen puuttuu. Vähän amerikkalaisiltahan kuvat tuntuvat, mutta se ei liene mikään ihme, sillä Amerikassahan ne tehdään.

Nai(mi)skeskustelu

Palautan Ihanan kiihkon kirjastoon. Vaikka luin loppujen lopuksi sen kokonaan, en pitänyt kirjasta. Jokin syvyys puuttui ja se sai kärttyisäksi, että erotiikka kirjassa kilpistyi mielenkiinnottomaan, toisteiseen hinkkaamiseen. Tosiaankin - seksin ilo, syvyys ja kahden ihmisen mystinen yhteys puuttui! Ikään kuin kirjoittajat olisivat kirjoittaneet kirjan legitimoidakseen sitä, että seksi onnistuu vain ja ainoastaan täydellisessä vapaudessa ja vain henkisesti kehittymättömät pösilöt tuntevat mustasukkaisuuden tunteita.

Hesarin kriitikkokaan, joku nuori tsimuli, ei ollut Ihanasta kiihkosta pitänyt. Tätä tuntui lähinnä kaivelevan se, että kirjassa oli ikääntyneiden seksuaalisuudesta. Oli kuitenkin pannut merkille, että Erica Jongilta on tullut Elä ja uneksi, kirja, jossa kirjaiija käsittelee kuolemanpelkoa. Jongin käänteen tekevä kirjahan oli lentopelko, joka oli käännetty suomaksi Lennä, uneksi.

Viidenkympin kauhussa Jong tunnusti, että oli ollut päihdekoukussakin. Mälsää.

Luin ajatuksella Rosa Meriläisen kolumin Miehiä tulee ja menee, mutta naiset pysyvät. En löytänyt siitä miesten vähättelyä juuri kuin otsikon verran. Ei tätä nyt minusta oikein vähättelyksi voi sanoa: "Miesystäville (naisten ystävyyden) kupla voi olla suorastaan sietämätön. Muuan exäni meni ja sanoikin kerran: ´Ystävättäresi tai minä.´ Valinta oli helppo, sillä miehiä tulee ja menee, mutta ystävättäret pysyvät."

Tai sitten olen menettänyt kykyni lukea rivien välistä. Harimoin lukea myös Suvi Aholan arvostelua Erica Jongin uusimmasta kirjasta. Lukeminen jäi kesken. Koetan jatkaa nyt, jos vielä saan lukea yhden maksuttoman artikkelin Hesarin netistä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi