Pia Valkonen

Kesä ilman miehiä (monta kesäähän
tässä on mennyt melko vähillä miehillä,
suorastaan melkein koko avioliitto!)

Paljon Hustvedtista, jatkoa joskus

ti 26.7.2016

Eilen kestin umpitylsän viitostien taipaleen Kuopion Päivärantaan asti sillä, että muistin K-Sittarissa myytävän Siri Hustvedtin Kesää ilman miehiä seitsemällä eurolla. Muistin väärin! Hinta oli jopa alle sen. 6,99!

Olen sen lukenut ja muistaakseni aika tuoreena, sillä minulla ei ollut sillon vielä blogia. Lisäksi vuodenaika oli talvi ja hiihtämästä tullessani onnistuin isoilla kala- ja hiihtosaappaillani ohjaamaan autoni Saviahontiellä ojaan. Kiikuin ojan penkalla, odottelin Mattia hinaamaan ja luin kirjaa.

Alitajuntani kieltäytyi muistamasta kirjan päätarinaa. Päätarinassa oli runoilija, jonka aviomies oli kolmikymmenvuotisen avioliiton päätteeksi kertonut ottavansa paussin. Paussi oli ranskatar, jolla oli ohut mutta kiiltävä, ruskea tukka. Hänellä oli huomattavan upeat rinnat, aidot, eivät silikonia, kapeat suorakulman muotoiset silmälasit ja järki joka leikkasi kun partaveitsi. (Siri Hustvedt Kesä ilman miehiä s. 10)

Muistin kyllä kirjan lukeneeni ja missä tilanteessa sitä luin. Muistin myös, että pidin valtavasti Hustvedtin tarkkuudesta ja terävyydestä. Kuitenkin muistin vain viiltävän, melkein kirurgisesti operoivan tai jopa obduktoivan katseen, jolla päähenkilö tarkasteli runokurssilaisiaan, nuoria tyttöjä ja heidän heräävää seksuaalisuuttaan. Vanheneva nainen tarkkaili nupullaan olevia naisia, mutta kuitenkin osasi sisällyttää hellyyttä huomioihinsa.

(Lainasin muuten äsken kirjastosta Jaan Kaplinskin Kirjeen isälle, vaikka ei pitänyt, en minä sitä mennyt hakemaan. Avasin kirjan satunnaisesti kohdasta, jossa Kaplinski kertoo vaimostaan Tiiasta ja siitä, kuinka monet aviokriisit olisi voinut selvittää puhumalla ja toinen kohta, jota vilkaisin kertoi syistä, jotka johtivat Kaplinskin ensimmäisen avioliiton kariutumiseen. Heräävästä seksuaalisuudestakin Kaplinski olisi isältään tahtonut kysyä. Isä hävisi Stalinin vankileirille. Viime kesänä luin kaikki Jaan Kaplinskit, jotka käsiini sain. Kirje isälle jäi jostain syystä vastaan tulematta. Jaan Krossin elämäkertaa luin tiettyyn pisteeseen asti ja Keisarin hullua aloitin. Vaikka olen kätellyt Jaan Krossia ja hänen vaimostaan Ellen Niitistä tehnyt pienen haastattelun, Jaan Kross ei minua vain sytyttyänyt. Nyt vähän kiroilen. Miksi Kirje isälle osui silmääni juuri nyt? Perhana, olisi tässä muutakin lukemista, mutta kun se suorastaan vaati itseään luettavaksi.)

Joskus vielä tarkastelen sitä, miksi muistini leikkasi Kesän ilman miehiä päätarinan kokonaan mielestäni pois. Se, miksi ryntäsin kirjastoon, oli se, kun huomasin, että kirjasto on nopein tapa saada luettavaksi Laura Doylen Heikko, vahva vaimo. Naimisissa olevat naiset kuulema pitävät sitä hyvänä ja oivana ja naimattomissa nuorissa naisissa se herättää oksetusta.

Kirjan alaotsikko on lupaava: "Kuinka löytää läheisyys, intoho... (apua, Freud, mene pois näppiksiltä!)... siis...intohimo ja harmonia ihmissuhteeseen."

Ensinnäkin kun kuulin kirjasta, luulin, että Doyle on kirjoittanut työläiskuvauksen Voiton puolella. Luulin, että Voiton puolella kirjoittaja-Doyle on nainen, sillä niin hyvin kirjailija oli naisen pään sisään päässyt tai sitten tosiaan pääni sisältö ei ole naisen pään sisältöä. No, ei ollut. Voiton puolella -Doyle on Roddy ja irlantilainen työläiskuvausmieskirjailija.

Äsken selasin Heikon, vahvan vaimon sisällysluettelon. Hyppäsin kohtaan Omaksu seksiin naisellinen lähestymistapa. Tietenkin! Seksiseksiseksi. Aloin nauraa niin, että teki mieli tenoja. Kirjassa oli ohje: "Sen sijaan, että sanoisit ´mennään sänkyyn´ tai ´meillä ei ole ollut seksiä kahteen viikkoon´, viettele miehesi käytökselläsi, tuoksuillasi, vartalollasi ja äänelläsi." (Laura Doyle Heikko, vahva nainen s. 206)

Voi saasta, tässä nyt on se ongelma, että meillä on kaksi alfaurosta samassa perheessä. Sen kunniaksi purin ennen kirjastoon lähtemistä lettini, annoin tuulen tuivertaa tukkaani, puin ylleni kuudentoista euron Makasiini-hameen, työnsin jalkani mukaviin crocseihin. Jos näytinkin vanhalta huoralta ja siten säälittävältä, antaa olla! Tunsin vapautta!

Olen mitä olen. Törkeä vanheneva nainen. Ottakaa tai jättäkää. Jatkan Heikon, vahvan naisen lukemista ja herkuttelen kuvotuksen tunteella. Tämähän on ihan hupikirja. Kohta valmistan Marialle, herkkusuulle, wokkikanaa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi