Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Cirka 7 6

ma 18.7.2016

Alaotsikko on Matin minulle opettama todennäköisesti itäkoskelais-korpislainen seksivitsi. Suhteemme alussa ericjongilaisena ja anaisniniläisenä ajattelin nyreänä, että Matin suhtautuminen seksiin on vulgaari ja maalaismainen. Mutta sitten minua alkoi vähitellen huvittaa oma vähän teoreettinen ja kovin ryppyotsainen suhtautumiseni koko elämänalueeseen.

Opin myös nauramaan Matin vitseille.

Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksessa itse Harry Quebertin tapaus tai edes nabokov-lolitamainen rakkaustarina ei ole mielestäni tärkeä. Mielestäni tärkeää on se, kuinka Joël Dicker tuo esille amerikkalaista yhteiskuntaa. Purevasti ja hauskasti. Hihitän koko ajan kirjaa lukiessani. Eikä minua haittaa sellaiset pöljyydet ja latteudet, kun pidätettynä oleva menestyskirjailija sanoo kertoessaan kohtalokkaasta illasta, jolloin kaunis ja ihana 15-vuotias Nola Kellergan katosi, että surullisenkuuluisa ilta.

En oikein jaksa uskoa, että edes megamenestyskirjailija käyttää sellaista sanaa, kun on hädissään pidätettynä ja amerikkalaisen perversoituneen oikeusjärjestelmän myrkkyruiske odottaa. Surullisenkuuluisa? Sitä paitsi voihan se olla, että Twin Peaks -parodisoinnissaan Joël Dicker, sveitsiläinen oikeustieteilijä-kirjailija, kirjoittaa sanan tahallaan Harry Quebertin suuhun. Alleviivataksen, että tätä nyt ei ihan oikeana tragediana tarvitse ottaa.

Mutta se on ihan nannaa, kun kirjailija Harry Quebert vuonna 1998, joka oli Amerikassa Suuri Suihinoton Vuosi, luennoi nuorille pienen ja vaatimattoman yliopiston auditoriossa: "Amerikka rakastaa juttuja, joissa seksi näyttelee tärkeää osaa ja jotka liittyvät moraalikysymyksiin. Amerikka on pippeliparatiisi. Saatte nähdä, että parin vuoden kuluttua kukaan ei muista, että herra Clinton sai maan surkeaan tilaan vajonneen talouden jaloilleen, hoiti hallitusasiat taitavasti, vaikka republikaaneilla oli senaatissa enemmistö, ja sai Arafatin ja Rabinin kättelemään toisiaan. Sen sijaan kaikki muistavat Lewinskin skandaalin, sillä suihinotot, hyvät naiset ja herrat, piirtyvät muistiin ikiajoiksi." (Joël Dicker Totuus Harry Quebertin tapauksesa s. 100)

Dickerin romaanin päähenkilö, nuori kirjailijalupaus Marcus Goldman, nousee esikuvansa Quebertin tietoisuuteen viittaamalla luennoitsijan kysymykseen, kenen mielestä suuseksi on mukavaa. Amerikkalaisen kaksinaismoralistiseen tapaan kaikki Goldmania lukuun ottamatta tuijottavat kengänkärkiään. Goldman pitää ensin amerikkalaisia pyhiä arvoja rienaavan puheen ja sen jälkeen mainostaa novellejaan. Aivan huimaa vapaan markkinatalouden satiiria. Nauroin niin, että pissat meinasivat tulla housuun.

Luin Dickerin teoksesta Hesarin kritiikin. En ymmärrä, miksi kriitikot eivät huomaa kirjoissa tällaisia tasoja tai sitten kritiikkien merkkimäärä on rajattu. Dicker vie kohtauksen pidemmälle. Kohta Goldman joutuu yliopistonsa kirjallisuuden laitoksen johtajan, Dustin Pergalin, puhutteluun.

"Pergal pyöräytteli silmiään. ´Herra Goldman, myönnättekö käyttäneenne samassa samassa lauseessa sanoja Jumala, siunata, seksi, heteroseksuaali, homoseksuaali ja Amerikka?`" (Joël Dicker Totuus Harry Quebertin tapauksesa s. 103)

Goldman on vähällä saada potkut yliopistostaan rienaavan puheenvuoronsa vuoksi.

Wikipediatietojen mukaan kirjailija Joël Dicker on valmistunut Geneven yliopistosta oikeustieteen maisteriksi. Ehkä sen takia amerikkalainen oikeusjärjestelmä tuntuu häntä kiehtovan. Dicker panee Quebertin asianajajan Rothin sanomaan, että amerikkalainen oikeuskäsittely on tiimityötä, johon kaikki saavat osallistua (s. 60). Vähän vistostihan se oli sanottu, mutta varmaan vinha perä. Eikö tavallisista kansalaisista koostuva jury-järjestelmä olekin aika mainio?