Pia Valkonen

Seurakuntayhteydestä eronneen tunnustuksia

to 14.7.2016

Tämä on kirjoitettu jo keskiviikkona, kun taustalla soi Youtubesta Pian listalta suomeksi biisi: "Ой видить Бог" Kirjoittaminen mahdollistui, sillä Varpaisjärven vanhaluterilainen aviomies oli Suomenniemellä työkomennuksella. Mies on sekä ortodoksiselle kirkkomusiikille että koko aihepiirille vakavasti allergisoitunut:D

Käytän käsitellessäni omaa eroani Suomen ortodoksisen kirkon hallinnollisesta järjestelmästä Seija Ronimuksen kysymyspatteristoa Jehovan todistajista eronneille/erotetuille. Kysymykset poimin Ronimuksen uskontotieteen väitöskirjasta Vartiossa maailmaa vastaan ja sovelsin niitä itseeni – entiseen Suomen ortodoksisen kirkon jäseneen, joka ei kuitenkaan omasta mielestään eronnut universaalista ortodoksisesta Kirkosta, sillä eihän maailmankaikkeudesta, Kristuksen ruumiista, voi erota.

En ehtinyt vastata kaikkiin kysymyksiin kerralla. Tai jospa ykköskysymyksessä tuli jo kaikki. Rivien välissä. Käyn joskus kuitenkin loput kysymyksistä läpi.

1. Tausta, miten haastateltavasta oli tullut ortodoksi:

Minusta tuli ortodoksi virallisesti 8.12.2001 Pielavedellä Petrun kirkossa. Tarkistin päivämäärän tietokoneen vieressä olevasta rukouskirjasta, orologionista. Se oli voitelun sakramentin päiväni ja orologioni sain Jumalan palvelija, isä Jyrkiltä, rukoukselliseksi muistoksi.

Olimme vuodenvaihteessa muuttamassa Pielavedeltä Lapinlahden Alapitkälle ja Pielaveden ortodoksisen seurakunnan vt. kirkkoherralle, isä Jyrki Ojapellolle tuli jotenkin kiire saada minut ortodoksisen kirkon jäseneksi. Olimme asuneet vähän yli vuoden verran Pielavedellä ja lasteni biologinen isä Leonid oli toiminut seurakunnan ponomarina ts. alttaripalvelijana. Minä kannoin pieniä syntymäortodokseja, Mariaa ja Annaa, ehtoolliselle ja itse luterilaisena jäin ehtoollisyhteydettömäksi.

Ehtoollisyhteyden puuttumattomuus ei minua itse asiassa häirinnyt tai surettanut. Seurakuntayhteys oli muutenkin. Tunsin kuuluvani joukkoon lasteni kautta. Ainahan minä olen joka paikassa vähän ulkopuolinen, ulkopuolelle asettuva. Toimittaja luontojani kun olen.

Minut muuten isä Hannu Pyykkönen pyysi www.ortodoksi.net –kolumnistiksi juuri sillä perusteella , että vaikka olen ortodoksi, pystyn toimittajana katsomaan asioita ulkopuolelta. Taisin katsoa liian ulkopuolelta, sillä kun tein omilta tulipunaisen kommunistin (tai no anarkososialistin) sivuiltani linkin omiin kirjoituksiini, vips, merkintäni www.ortodoksi.netissä hävisivät!

Arvelen, että isä Jyrkin arvanneen meidän perheen seurakuntayhteyden katkeavan Iisalmen seurakunnan alueelle muutettuamme. Näin tapahtuikin. Iisalmen seurakunnassa oli outo ilmapiiri. Muistan, kuinka ortodoksisen kummitädikseni pyytämäni Paula-siskon, ja tyttärieni kanssa kesällä 2002 Kaikkien Pyhien juhlapäivänä osuimme vahingossa Lapinlahdelle ortodoksisen kirkon palvelukseen. Luulimme tulevamme tavalliseen jumalanpalvelukseen, mutta tupsahdimme keskelle pyhäkön suurinta juhlaa. Seurakuntaväki kääntyi katsomaan meitä kirkon ovella eikä katse ollut ystävällinen. Me molemmat koimme tunnelman jopa vihamieliseksi. Olimme outoja. Kukaan ei tervehtinyt eikä hymyillyt.

Olimme Pielavedellä ahkeria kirkossakävijöitä. Lapinlahdella aktiivisuutemme kuihtui, vaikka Alapitkällä asuimme tsasounan vastarannalla ja asuintalomme vintin ikkunasta saattoi nähdä tsasounan kellotornin, jos käänsi päätään oikeaan suuntaan.

Iisalmen ortodoksinen seurakunta vaali karjalaista perintöään niin ahkerasti, että me tunsimme, puoliksi venäläisenä perheenä itsemme eriseuraisiksi. Lisäksi seurakunnassa oli sisäisiä ongelmia jo tuolloin eivätkä seurakuntalaiset jaksaneet kohdata ketään uusia ihmisiä. Minä koko ajan mietin, olenko sittenkin liian protestantti ja mitä mahdollisesti vuonna 1996 kuollut körttiläinen äitini tähän sanoisi. Olin äidin tyttö. Körttiläiseen karuuteen tottuneena tunsin itseni jonkinlaiseksi hilipalista ja kiiltävästä kauneudesta innostuneeksi harakaksi.

Seurakuntayhteyttä Iisalmen ortodoksisessa seurakunnassa ei syntynyt missään vaiheessa. Kun muutimme syksyllä 2004 tyttöjen kanssa Siilinjärveltä takaisin Iisalmen ortodoksiseen seurakunnan alueelle, ei kukaan erityisesti toivottanut meitä tervetulleeksi. Kuka nyt hajonneesta mamuperheestä olisi välittänyt. Kun Iisalmen ortodoksinen seurakunta tuli mukaan päätoimittamaani Solea-lehteen, minulle laulettiin Kaikkien Pyhien kirkossa "Monia armorikkaita vuosia...". Jostain syystä silloin oksetti. Päätoimittajanako sitä vasta oli jotain.

Vuoden 2003 asuimme siis Kuopion seurakunnan alueella ja Marian sekä Annan kastanut isä Mikko Kärki oli edelleen Kuopion ortodoksinen kirkkoherra. Kävimme Siilinjärvellä Georgios Voittajan kirkossa. Joka päivä tyttöjä Harjamäkeen Pilvilinnan päiväkotiin viedessä ja sieltä heitä hakiessa ajoin Georgios Voittajan kirkon ohitse. Kirkon miljöö oli kuin toinen keidas muuten niin rumassa pitäjässä. Toinen oli entisen mielisairaalan ympäristö, jossa tyttöjen päiväkoti sijaitsi.

Tieni ortodoksiksi oli melko pitkä. Pidempi kuin sieltä pois. Ennen voitelun sakramentin päivää piti tietenkin säällisen harkinta-ajan alkajaisiksi – en muista, monta kuukautta ennen – erota luterilaisesta seurakunnasta En tahtonut tehdä sitä helposti enkä todellakaan tehnyt eroani helpoksi Pielaveden luterilaiselle kirkkoherralle. Eropapereita kirjoittaessani kävin luterilaisen kirkkoherran työhuoneessa. Olisin halunnut käydä jonkinlaisen keskustelun. Kirkkoherra ei halunnut.

Kiinnostuin ortodoksisuudesta Moskovan-opiskeluvuotenani 1990-luvun taitteessa. Moskovalainen ystäväni Aleksander Fedorenko oli turistioppaana moskovalaisessa luostarissa, en muista, missä niistä, mutta erään kerran veli Aleksander pyysi minut opaskierrokselleen. Hän naamioi minusta, suomalaisesta punkkarista, venäläisen ortodoksinaisen näköisen. Tunsin itseni vaaralliseksi vakoilijaksi. Veli Aleksanderin kanssa kävimme muissakin luostareissa ja kirkoissa. Instituuttimme venäjän kielen opiskelijoiden kanssa teimme syksyllä 1990 retken Zagorskin luostariin Moskovan ulkopuolelle.

Varsinainen ortodoksinen kouluni (ja myös venäjän kielen tulkkina harjoittelun paikka) oli Konevitsan luostari Laatokalla. Konevitsaan päädyin kuopiolaisten akateemisten työttömien talkooleirin aputulkkina kesällä 1993.

Se oli menoa.

.(Lopulta luostarista tuli Kouvolan rautatieasemalle Venäjän ortodoksi (tai no, zeniläinen ortodoksi, kuten muutkin niissä piireissä), luostarin kokki, ja minusta venäjän zeniläis-ortodoksisten lasten äiti. No, toinen lapsista on nyt helluntailainen ja toinen rakastunut eteläpohjalaiseen nuoreen mieheen.)

2. Kuvauksia ajasta ortodoksina

Vuonna 2004 Kuopion kirkkoherra isä Mikko Kärki pyysi minua kuuden seurakunnan, kuutosten, Kuopion, Pielaveden, Rautalammin, Jyväskylän, Varkauden ja Mikkelin yhteisen lehden Solean päätoimittajaksi. Seurakuntani oli nyt kuutoset, sillä minulla oli kunnia tutustua läpikotaisin kaikkiin Solea-seurakuntiin. Pakkohan minun oli, jos mielin saada kunkin seurakunnan aineiston lehteen. Lehden päätoimittaminen kävi perinteisin keinoin: lahjomalla, kiristämällä ja uhkailemalla.

Oikeasti se oli mukavaa, hermostuttavaa, raivostuttavaa, ihanaa ja äärimmäisen mielenkiintoista.

Tätä kirjoittaessa tajusin monta yksityiskohtaa ortodoksisesta tiestäni. 1990-luvulla seurakuntani oli pieni fraktio Kuopion ortodoksisessa seurakunnassa, jossa kirkkoherrana oli itselleni läheinen isä Mikko Kärki (häntä saan kiittää monesta asiasta – muun muassa siitä, että ortodoksiselle tielle koskaan tulin), mutta pikku fraktion johtajia olivat matushkat Mirja Paulo ja Kaija Pennanen. Olimme fraktiossa kaikki Konevitsan ystäviä ja Konevitsan kävijöitä, lukuun ottamatta Reitun Jalmaria, joka joutui joukkoomme sen vuoksi, että valkeassa parrassaan näytti Mirjan aviomieheltä Johannes Paulolta ja tulin pyytäneeksi Jalmaria talkoisiin – luulin, että pyysin Johannes Pauloa. Suurin osa meistä Kuopion ortodoksisen seurakunnan Konevitsa-aktiiveista ei ollut ortodokseja. Olimme myös peukalo keskellä kämmentä keittiössä hämmentäviä kirkkokahvin keittäjiä ja pääsiäisyön aterian laittajia. Moni meistä oli uusavuton akateeminen ja Paulon mamma marttajohtajana ruoski meistä pääsiäispashoja ja –baboja, lammaspaisteja, kaalipiirakoita ja satoja, jos ei tuhansia, kiloja joulumyyjäisissä myytävää hapankaalia.

Kun Venäjän ortodoksisen lasteni isän kanssa aloimme muutella ympäri Savoa eri ortodoksisten seurakuntien alueella ja pyysimme kodinsiunausta, emme tajunneet, että kodinsiunaus on samalla yhteydenotto kyseiseen seurakuntaan. Me raahasimme mukanamme Kuopion ortodoksisen seurakunnan Konevitsa-fraktiota Jusseineen, Susannoineen, Alpoineen, Kaijoneen, Mirjoineen, Lasseineen emmekä ymmärtäneet pyytää siunaustilaisuuteen uuden seurakunnan väkeä.

Sitten, kun olin Solean päätoimittaja, koin kuuluvani kaikkiin kuutosiin. Aamun Koiton päätoimittajana ilmeisesti olin henkisesti kaikkien Suomen ortodoksisten seurakuntien jäsen. Ainakin tulenpalavasti halusin tutustua kaikkiin Suomen seurakuntiin ja käydä niissä. En ihan kaikissa kuitenkaan ehtinyt vierailla tai juttua tehdä.

• mikä sai haastateltavan eroamaan yhteisöstä ja miten ero oli tapahtunut

• eroprosessin kuvaus, mahdollinen harkintavaihe

• miten eropäätös syntyi, mikä oli eron ”syy”

• eron jälkeen, mahdollisia muutoksia, identiteetti, ihmissuhteet

• ajatuksia erosta ja ortodokseista nyt

Yllä olevat kysymykset tulevat käsitellyiksi toivoakseni vielä joskus.

• mahdollisia tulevaisuuden suunnitelmia: ...

Alkajaisiksi ajattelin näin: Silloin, kun on otollinen mieli, aloitan työt rukouksessa (siis raksaliikkeen työt). Aloitan jo päivän lukemalla Jehovan todistajien Tutkimme Raamattua päivittäin –vihkosta. Rakastan Raamatun lukemista, kommentaarien tutkiskelua, Raamatusta keskustelemista. Jostain syystä olen kantanut yläkerran työtietokoneen viereen isä Jyrkin minulle lahjoittaman Orologionin ikoninurkkauksestani. Ikoniteline on muuten isäni minulle nikkaroima. Isä aina huokaisi, kun lapsiani kastettiin, että nämä menot ne kestävät, kestävät, kestävät ja kestävät.

Orologionista kun aina muistaisi työn alussa lukea troparin… Niin mikä on tropari. Se on:

”Tropari (kreikaksi tropárion) on historiallisesti ortodoksisen hymnografian peruselementtejä, säkeistön yleisnimi. Suppeasti ymmärrettynä tropari on lyhyt veisu, joka luonnehtii vietettävän juhlan sisältöä tai sinä päivänä muisteltavan pyhän elämää.”

Työn alkaessa (Orologion s. 110):

”Oi Jumala, kaiken Luoja ja Rakentaja, kiiruhda antamaan siunauksellasi menestys kättemme teoille, jotka olemme sinun kunniaksesi alulle panneet. Saata ne voimallasi pikaiseen päätökseen ja päästä meidät kaikesta pahasta, sinä ainoa kaikkivaltias ja ihmisiä rakastava.”

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi