Pia Valkonen

Vähän karvas jälkimaku Kannuksen kirjastossa

to 30.6.2016

Viimeistä päivää viedään. Istun Kannuksen kirjastossa ja hymyilen itsekseni. Suoraan silmieni edessä on naurava pääkallosiluetti. Pääkallovarjokuva on kovin tuttu. Se on novellisti Pentti Straniuksen kirjan Vähän karvas jälkimaku kannessa.

Pentti Stranius, jonka tunnen kohta kymmenen vuoden ajalta, on Kannuksesta kotoisin. Jossakin täällä pitäisi olla hänen kotitalonsa. Oliko se nyt Parsialassa? Ainakin muistan, että Stranius on perustanut Parsialan intiimianarkistit.

Matti jätti minut Valtatien varteen numeron 27 kohdalle. Numero 27:ssä on kirjasto. Vastapäätä kirjastoa on myytävä talo. Matti käski olla sitä ostamatta. Puutalo, vanha ja varmaan laho. Postilaatikossa luki Keskijotain ja Laine. Kiva piha ja mukava tunnelma. Tunnelmiahan sitä ostetaan eikä seiniä tai kattoa.

Kartan mukaan Parsiala olisi kirkonkylällä. Kirkolla sijaitsee myös Lopotti, mistä tuli mieleen, että jos ei sataisi kuin saavista, menisin etsimään Tommi Kinnusen Lopottia Kannuksen kirjakaupasta. Jos täällä nyt sellainen on. Jos ei ole, pitää katsastaa S-marketista. Esimerkiksi Juuan S-marketissa on aivan mainio kirjaosasto, koska ilmeisesti kylällä ei ole kirjakauppaa.

Juuassa on myös Santeri Heikkisen vohvelikahvio, johon pikku sisko Venla leipoo pullat. Minulla on kunnia tuntea nuoren yrittäjän äiti!

Kannuksen kirjasto on auki joka arkipäivä kello 12-19. Matilla on aikaa nostella varaosa-Ladaa Volvon kyytiin. Viipyisi nyt, että saisin luettua Emilia Vuorisalmen Sekaisin Lovesta. Kirja sisältää asioita, jotka tiedän ja tiesin jo 1990-luvullakin, kun olin levottomimmillani ja naimisissa. Mutta en kovinkaan tukevasti. Kuitenkaan ilman piinallisia testosteroniryöppyjäni minulla ei olisi Annaa ja Mariaa.

Sekaisin lovesta oli persoonallisuuden psykologia -hyllyssä tyrkyllä.

Olen aloittamassa Chimamanda Ngozi Adichien Puolikasta keltaista aurinkoa. Pelkään kuitenkin, että kirjassa on jaksoja, joita en nyt jaksaisi kestää. Kirja kertoo Biafran sodasta ja kiinnostavaa on se, että alussa palveluspoika Ugwu kuuntelee sivusta, kuinka edistyksellinen, varmaankin vasemmistolainen isäntänsä, Odenigbo, puhuu pojalle ja ystäviensä kanssa muun muassa Patrica Lumumbasta - hänelle nimetyn yliopiston lähellä Moskovassa sijaitsi meidän instituutin opiskelija-asuntola.

Poikaparka on maalta eikä ymmärrä juuri mitään, mutta haluaa kovasti oppia. Ihan kuin minä.

Lopotista ei ollut Savon Sanomien kriitikko Pekka Jäntti juurikaan pitänyt. Hesarin Suvi Ahola sen sijaan kyllä. Luotan Suvi Aholaan ja marssin Lopotin toivossa ensimmäiseen kirjakauppaan, joka tulee vastaan.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi