Kukat pihalle

la 21.5.2016

Tänään on päivä, jolloin kannan kukat - tai ainakin osan niistä - pihalle ja alan vaihtaa multia. Joudumme myös luopumaan Jatun tuomasta tuomenkukkakimpusta, sillä sen aika on ohi. Kimpusta on varissut pitkin tupaa mustia pallosia. Nyt on syytä imuroida. Mukava oli saada kukkia, vaikka ne eivät meille välttämättä olleetkaan alunperin tarkoitetut.

Teosta saattaa tulla rakkaudellinen, vaikka alkuperäiset motiivit olisivat mitä tahansa. Antti Kylliäinen sanoi kohutussa Kaikki pääsevät taivaaseen seuraavasti: "Epäitsekäs ja pyyteetön rakkaus ei ole sen aidompaa, oikeampaa tai puhtaampaa kuin itsekkäistä motiiveista nouseva toisen hyväksi toimiminenkaan. Jos rakkauden käskyn noudattamisesta koituu hyvää lähimmäisen lisäksi myös itselle, sen parempi kaikkien kannalta." (s.146-147)

Myös Jani Toivola sanoi uusimmassa Imagessa (Image 6/2016 s. 38-45) oivallisesti, että itsekäs halu olla vanhempana - eikä se, että uhrautuu ja auttaa lasta - on se juttu, joka kantaa pentujen kanssa vaikeiden aikojen yli. Sitä paitsi Jumala on ollut nerokas. Hän on sormeillut evoluutiota niin, että pienet lapset, kissan- sekä koiranpennut ja hevosen varsat ovat hellyttäviä. Näin vanhemmat eivät väsymyksen hetkessä tule tappaneeksi lapsiaan tai savannipedot tule syöneeksi omia pentujaan.

Akvaariokalathan muuten syövät omia poikasiaan. Jospa kalat akvaariossa käyttäytyvät tarkoituksenmukaisesti. Ruokaa ja tilaa ei riittäisi kaikille. Eiväthän kalat voi millään tietää, kuka heitä ruokkii tai sitä, että kalanpoikaset on tarkoitus ehkä siirtää toiseen akvaarioon.

Äitienpäiväruusu

Äitienpäiväruusunkin voisi istuttaa. Ja ruoho leikata, kuivat oksat kerätä nurmikolta ja aitan sekä rengasvarastosaunan välinen aita pönkittää. Sen verran voisi KonMaria harjoittaa, että veisi vanhat lehdet keräykseen. Keittiön kissanruokahyllyn takaosassa on paljon tarpeettomia vanhoja lehtiä. Pois, pois, pois!

Eilen oli hauska tutkiskelupäivä. Jehovan todistajasisaret tulivat Varpaisjärven kenttäkierrokselta silmät innostuksesta palaen. Heidän sisällään kupli ja porisi. Oli oikein energisoiva hetki. Ensin aina vaihdamme jokusen kymmenen minuutteja vinkkejä terveellisestä elämästä. Olen alkanut syödä aamupuuron kera siemeniä.

Tällaiset naisten keskiset höpötystuokiot ovat tärkeitä. On mukava saada avokadon laitto-ohjeita, kuten Puumalan-reissulla Toksen Maijalta. Maijalle ja Tokelle koetin kertoa, että kun keräämämme puolukat loppuivat, oli hetken aikaa epätoivoinen hetki, mutta sitten Matti keksi K-Marketin heviosastolta savonlinnalaista puolukkasurvosta.

Puolukkasurvos on Pirkka-merkkistä ja valmistajaksi on merkitty Marjamarkkinointi Kauko Pesonen Oy. Toivottavasti myös survoksen raaka-aine on Suomesta.

Jani Toivolaa Imageen haastatteli Maryam Abdulkarim, joka pani Toivolan, luterilaisesta seurakunnasta eroajan ja palaajan, vastaamaan kysymykseen siitä, uskooko Toivola Jeesuksen olevan Jumalan poika. Toivola vastasi, että asia on kyllä monimutkainen, mutta kyllä hän uskoo.

Oikeastaan aika ihana vastaus. Ilmeisesti johonkin seurakuntaan kuulumisen ei tarvitse tarkoittaa, että jokainen seurakunnan jäsen tunnustaisi edes keskeisiä dogmeja pilkuntarkasti. Minä muistan ortodoksipiireissä kuulleeni, että ortodoksin tulee rakastaa traditiota. Ajattelin, että en minä oikeasti rakasta ja siedänkin vain vaivoin. Ja sitten olin klikannut itseni irti Suomen ortodoksisen kirkon hallinnollisesta järjestelmästä.

Olenhan minä kirjoittanut alun toistakymmentä kertaa, että universaalista koko maailmankaikkeuden, kivet ja kaasutkin, käsittävästä ortodoksisesta Kirkosta ei voi erota. Se on Kristuksen ruumis. Olemme kaikki kovin yhtä. Pakko sanoa, vaikka haasteellistahan se on, että jopa veroparatiisiministeritkin ovat tätä samaa kokonaisuutta.

Lueskelen Kaija Juurikkalan kirjoja. Lainasin Varjojen taian kirjastosta siitäkin huolimatta, että Liken alaotsikko Matka edelliseen elämään jotenkin tökkäsi. Ensin ajattelin heivata Varjojen taian Erich Frommin pehmoisten rakkauslässytysten kanssa takaisin kunnanlainastoon, mutten sitten sitä tehnyt. Frommkin on vielä eteisen hyllyn reunalla värisemässä. Pelkää varmaan joutuvansa taas sateeseen.

Toistan itseäni. En voi sanoa, että sielunvaellusta ei ole olemassakaan, kun kerta MINULLA henkilökohtaisesti ei ole sellaisia kokemuksia. Nauroin kuitenkin vapautuneesti, kun sittenkin uskaltauduin avaamaan Varjojen taian. Kaija Juurikkalan kokemukset muistuttavat omiani. Minulla on aivan hillitön pimeän pelko, en uskalla olla yksin talossa, yläkertaan en uskaltaisi millään mennä, jos Matti ei ole kotona.

En uskon mihinkään yliluonnolliseen, mutta silti minulla on sellainen olo, että vaikka kuinka olisin yksin talossa, vierelläni on joku. Ehkä se Joku vain epätoivoisesti koettaa ottaa yhteyttä. Se ei ole näköaistimus, kuten Juurikkalalla, vaan tuntoaistissa. Jos se on se demoni, jota aina välillä koetan räkiä pois itsestäni.

Olen miettinyt, mistä pelkoni tulee. Ei minulla ole ollut mitenkään turvaton lapsuus. Virtahepo olohuoneessa ja Tommy Hellstenin jorinat eivät ole minuun koskaan kolahtaneet. Olen ajatellut, että uskonnollisuuskaan meidän perheessä ei ole ollut tarpeeksi jämyä aiheuttaakseen minulle jotain lapsuustraumoja eikä äidin ja isän raivoraittius ole ollut tarpeeksi raivokasta. 1930-lukulainen kasvatus on ollut kaltaiselleni vanhojen vanhepien hemmotellulle iltatähdelle ja ainoan lapsen asemassa kasvaneelle vain hyväksi!

Juurikkalan Äitikirja on kauneinta, mitä äitiydestä tai ylipäätänsä vanhemmuudesta olen koskaan lukenut. Varjojen taiassa oli myös kohta, joka kosketti. Juurikkalan kirjoittaa, että lapset tavallaan valitsevat vanhempansa. Minä ajattelin joskus, että voisin kertoa Marialle ja Annalle heidän syntymänsä tarinan niin, että kumpikin kurkisti pilven reunan yli äitiään 1990-luvulla, kun äiti oli naimisissa hyvän, rehdin, turvallisen ja kunnollisen aviomiehen kanssa.

Viisaampi tulevista tyttäristäni, saattoi olla Anna, sillä Maria on samanlainen sukupuoliviettiensä valtaan joutuva hourupää kuin äitinäsä, sanoi isosiskolleen, että tässä vaiheessa vielä ei ole turvallista tuon äidin lapseksi syntyä: äiti ei ole tarpeeksi kypsä ottamaan pentuja vastaan.

Miten olkapään tuntumassa elävän demonin kanssa tulee toimeen? Sitä mietin tämän viikonlopun.