Laihia, Jurva, Kurikka

to 26.5.2016

Ärräpäät saivat tänään tällaisen epistolan:

"Hei, tekstaroin äsken Tikkisen Hannelelle, että jätin Laihian, sillä siellä kirjasto avautuu vasta kello 12. Ajoin Jurvaan. Ostin viehättävästä asusteliikkeestä kaksi paitaa ensi talveksi. Ne tekevät minusta suorastaan laihan. Laihialla olin vähän yli kymmeneltä. Tankkasin dieseliä ja etsin pissapaikkaa.

Jäin pissapaikkaan syömään lounasta. Se oli Laihian matkahuollon baari. Söin aurajuustolihasuikaleita, salaattia, punajuurta ja puolukkasurvosta. Pannaria en enää jaksanut. Nyt tekisi mieleni pullaa. Olen Juvan kirjastossa. Katsoin paikallisen valokuvausliikeen Fiinikuvan näyttelyn vastasyntyneistä vauvoista. Kauniita ja kummallisia kuvia.

Salissa, jossa kirjoitan, on myös hieno antiikkisen näköinen pöytä. Ei sovi ollenkaan kirjastosisustukseen, mutta on aivan rakastettava. Pöydän päällä on lasi ja lasilevyn alla pitsiliina. Pitsiliina on Annikki Rytikosken käsityö ja nimeltään Metsätähti.

Maria on ilmajokisen Joninsa kanssa Ilmajoella. Jonin avustaja voi avustaa Mariaakin. Minä karkasin Laihialle, sillä olen aina halunnut nähdä pitäjän, josta vanhempani olivat joskus tuoneet tai saaneet Laihian venytetyn markan. Se oli äidin ja isän aarteistossa, jossa oli Laihian markan lisäksi vanhoja kolikoita ja muuta sellaista sälää. Aarteiden alkuperästä minulla ei ole tietoa ja nyt harmittaa, kun en aikoinani kysynyt.

Tämä on kuin jostain sadusta Laihia, Jurva ja Kurikka. Tai ihan kuin ne olisivat jotain loitsusanoja, kirouksia. Jurrrrrrva, Kurrrrikkkkkkkka. Kuvitelkaa nyt.

Eilen illalla katsoin karttaa. Teki mieleni käydä meren rannalla. On sellainen äärikolkka, saari, jonne päässee Moikipäästä lossilla, kuin Bräckskäret. Mutten uskaltanut sinne. Marialla on vielä napanuora minuun ja Bräckskäret olisi ollut liian kaukana. Rakastan tällaista. Ettei ole kiire mihinkään. Voi katsoa kartasta, minne menee. Menee minne huvittaa ja ei mene, jos ei huvita. Eikä etenkään tarvitse neuvotella kenenkään kanssa. Kopion tämän kirjoituksen blogiini, joten tänään teidän ei tarvitse käydä siellä.

Kiteen punikki kirjoitti raksaliiton valtuuston kokouksesta ja mainitsi, että äänessä olivat, kuten tavallista hän itse ja Johanna Elonen. Johanna Elonen pompahti tietoisuuteeni tässä vähän aikaa sitten, kun etsiskentelin netistä Opus Dein Oskari Juurikkalan isää.

Oskari Juurikkala oli vast´ikään Perjantai-ajankohtaisohjelmassa haastateltavana uskonasioista, kuten Mikael Pentikäisen aivan upea, hieno, fiksu, viisas ja tyyni sisarensa pastori Mari Leppänen, jonka kirjan Maijan tarina ostin Marialle eikä tämä sitä pystynyt lukemaan. Maijan Tarina on niin rankka. On sillä toinenkin kirjoittaja. Johanna Konstig (korjaus Hurtig).

Oskari Juurikkalan biologinen isä on SAK-mies Matti Tukiainen. Matti Tukiainen oli mennyt aukomaan päätään jossain baaritiskillä Johanna Eloselle ja tämä oli nostanut asiasta keisin. Keisi oli päätynyt keltalehdistön sivuille.

En ota kantaa siihen, mikä on vallantäyteistä seksuaalista ahdistelua. Ehkä keski-iän jo ylittäneen vähän pullakan SAK-miehen puheet ovat. En tiedä, kun ei ole kokemusta. Ehkä räyhäkän työläishahmon baaritiskipuheet eivät ole. En tiedä, kun minulla ei ole niistä kokemusta.

Oskari Juurikkala alkoi kiinnostaa, kun luin tässä välilukemistonani paljon äitiään Kaija Juurikkalaa. Kaija Juurikkalan Äitikirja on kauneinta, tarkinta ja koskettavinta, mitä äitiydestä olen kuunaan lukenut.

Kaija Juurikkala todella tuntuu sekä kuuntelevan että kuulevan lapsiaan. Nyt hänellä on 12 vanha iltatähti, joka osaa nähdä ihmisissä näiden aurat. Lapsi, joka leikki-ikäisenä oli takuuvarma siitä, että kaikki rakastavat häntä.

Juurikkala meni joskus yksinhuoltajana jonkin aikaa olleesaan, kuten varmasti kaikki naistenlehtensä lukeneet tiedätte (ai niin! ettehän Te Sellaisia lue, möllipaavot!), yhteen rehtori Juurikkalan kanssa. Rehtori Juurikkalalla oli entisestä rikki menneestä avioliitostaan huollettavanaan kaksi sijaispoikaa ja Kaija Juurikkalalla kaksi biologista lasta - tehty demareiden strategin, kuten Kaija Juurikkala lastensa isää luonnehtii. Toisesta Kaija Juurikkalan biologisesta pojasta tuli rocktähtivalokuvaaja ja toisesta katolinen pappi.

Sijaispojille kävi huonommin. Olen viime aikoina miettinyt, miksi joidenkin on pakko kulkea sellainen elämänpolku kuin kulkevat. Periaatteessa kummallakin veljesparilla oli tarjolla samanlaiset lähtökohdat. Sijaispojat vain olivat varhaislapsuudessaan kokeneet todella kovia; hylkäämisen ja oikeasti heitä oli kohdeltu kaltoin.

Melkeinpä tekisi mieli - tai olisi kovin lohduttavaa - uskoa sellaiseen, että jotkut sielut ovat opetettavana. Että vain on jotenkin käytävä sillä tavalla kuin käy. Ettei ole oikeastaan mitään logiikkaa - kun lapsuus on tämä, on aikuisuus tämä tai tuo. Ei kaikista varhaislapsuudessa kaltoin kohdelluista tule narkomaaneja. Eikä kaikista varhaislapsuudessa rakastetuista tule eläjää.

En tiedä. Ehkä on parempi olla ajattelematta tai ainakin pelkäämättä. Pitäisi elää tässä ja nyt. Anna on luokkaretkellä Helsingissä ja kilvoittelee omia kilvoituksiaan Omena Hotellissa. Kuulema on sottainen täkki ja liian pieni kylpyhuone. Suihkusekoittaja on pääosin tukossa. Vettä kuulema tulee pienellä paineella kolmesta reiästä. Annan soitti minulle valittaakseen asiasta kello 23.38. Olin täydessä unessa.

Maria hehkuu nyt rakastumisen onnea. Ihan samanlainen kuin äitinsä. Maria puhuukin kohta pohjanmaata. Jos mies olisi muslimi, tyttö pukeutuisi tuotapikaa burkhaan.

Mitäs minun vielä piti. Niin. Pyöräillessä satula saa olla päin persettä. Se on hyvä. Amen. Amen. Amen.

Nyt lähden kohti Kurikkaa. Fiilistelen vielä sekunnin Jurvan kirjastoa. Tämä on hieno ja rauhallinen rakennus. Laihian kirjasto oli toisessa kerroksessa ja sinne pääsi ihan oven taakse, vaikka kirjasto itse ei ollut auki. Porraskerroksessa oli hyllyjä, jossa oli ilmaisia kirjoja jaossa.

Otin mukaani piispa Olavi Kareksen päiväkirjakirjan. Se ulottuu synnyinvuoteeni. Päiväkirjojen nimi oli Kallaveden rannalta. Kun siinä Laihian kirjaston porrahuoneen yläpäässä silmiini iski Kallaveden rannalta, tuli ihan outo olo. Olin mukamas siirtynyt johonkin toiseen maailmankaikkeuteen. Laihian matkahuollon baarissa torstain lounasruokaa söi kaksi Rateva tai Rakeva vai mikä hitto se firma nyt oli sähkömiestä, jotka puhuivat muinaisruotsia.

Ja sitten edessäni on kirja Kallaveden rannalta. Melkein huusin kivusta. Minähän olin jättänyt taakseni juuri Kallaveden rannat. Kares oli herännäispiispa ja kirjoittaa päiväkirjoissaan laajalti historiasta ja kulttuurista.

Päiväkirjamerkinnöissä Kares kertoo kaskuja Elina ja Pentti Karjalaisesta sekä näiden lapsikatraan sanomisista sekä mainitsee Mika Waltarin. Päiväkirjat on kirjoitettu kauniilla kielellä.

Kirjan oli lahjoittanut kummitäti, herännäinen ehkä, Lempi Yli-Jaskari vuonna 1971 Elmille.

Jurvaan Laihialta ajaessa näin kaksi tienviittaa vapaasta hautausmaasta. Ensimmäistä, se, joka oli lähinnä Laihiaa, kävin katsomassa. Ajattelin, kommunistejako sinne oli haudattu. Mutta ei. Vapaan hautausmaan kivissä oli ristejä. Ehkä haudat olivat helluntalaisten.

Ainakin Laihian paikallislehden Kyrönmaan kesänumerossa, joka ilmestyi myös lähikunnissa, oli kovasti paljon helluntaiseurakunnan ilmoituksia. Oli Vähänkyrön ja Isokyrön ja Laihian hellariseurakunnan ilmoituksia.

Jurvassa on muuten myös baptistiseurakunta ja Iisalmen Itikan Antti Sarvelan ukki on täältä kotoisin. Muistaakseni Sarvelat tulivat Iisalmeen täältä. Mutta nyt kohti Kurikkaa.

Pia"

Kurikassa on suuren maailman tuntua

Kurikka onkin Etelä-Pohjanmaan suurin kunta, kun on nielaissut sekä Jurvan että Jalasjärven. Pohjalaisissa on jotain kiehtovaa. He eivät tunnu pyytelevän anteeksi olemassaoloaan. Kurikassa asuu kuntaliitoksien jälkeen 22 000 asukasta. Täällä on liikennevalotkin. Kirjaston etupihalla on Samuli Paulaharjun pysti. Paulaharjuntietä tänne pääsikin. Tyypillä on ollut outo nenä. Ulospäinsuuntautuva ja huomiota herättävä.

Laihia on toista maata. Sieltä on kotoisin Santeri Alkio. Laihian venytetyn markan  tausta ei ole kovinkaan hauska. Kunnan sivuilla on arvelu, että Laihian markan selitys tulee nälkävuosista (1850-60-luku). Nälkävuosien aikaan naapuripitäjien nälkäänäkevien olisi vain käsketty tylysti jatkaa matkaa: "Painukaa tiähennä, me hoiramma omat köyhämmä”

Vapaiden hautausmaiden, joiden tienviittoja näin Laihia-Kylänpää -pikkutien varrella, taustalla ovat nettitiedon mukaan skutnabbilaiset. Nyt vapaita hautausmaita ylläpitävässä yhdistyksessä on hieman yli 160 jäsentä: baptisteja, vapaaevankelisia, vapaakirkkolaisia, helluntailaisia ja uskonnottomia.

Näköjään, kun liikkuu, peruuttaa, käy ihmettelemässä, oppii. Skutnabbilaiset liittyvät Vapaakirkon historiaan. Ovat jotain ultraevankelisia. Akseli Skutnabb, sukunimi herättää minussa vain muistumia hevosharrastukseeni, julisti Suomen Vapaakirkon historiasivun mukaan koko maailman autuutta Kristuksen sovitustyön pohjalta. Osa vapaakirkollisista liittyi Skutnabbiin tämän ajauduttua vuonna 1900 välirikkoon vapaakirkollisten johdon kanssa. Jahah.

Jehovan todistajia ei nettisivujen mukaan kyseisiin hautausmaihin haudattu.

Jeesukseen törmää Pohjanmaalla joka käänteessä. Sähkötolpassa Jurva-Kurikka -tien varrella oli A4-moniste: Jeesus tulee. Luin tosin sen, että Jeshua tulee. Lienee ollut perinteinen. Nyt eksyin One Way Missionin sivuille. Siinäkin liikkeessä on Suomessa 12 palkattua työntekijää. No jopas.

Kurikan kirjaston yleisöpäätteelle pääsee kirjautumaan, jos on Kurikan tai täkäläisen kirjastoverkon kirjastokortti. Olin äsken aivan epätoivoinen ja parkaisin, että mulla on vain Pielaveden kirjaston kortti. En hädässäni muistanut, että onhan minulla myös Siilinjärven kirjastokortti ja ehkä vielä Kuopionkin.

Kurikan kirjaston kierrätyshyllyssä oli Ain´ Elisabet Pennasen Kaksi raukkaa. Olen minä ennenkin Kahteen raukkaan törmännyt, mutta kirjan nimi on vieroittava. Nyt käänsin takakannen esiin. Ain´ Elisabet Pennanen on Jarno Pennasen äiti. Jarno Pennanen on taas oman lajinsa opportunisti, joka kirjailija-runoilija Helvi Hämäläisen mukaan jatkosodan loppuvaiheessa, kun oli päivänselvää, että Saksa häviää sodan, suorastaan juoksi turvasäilöön kommarina.

Paavo Haavikon lasten äiti Marja-Liisa Vartio puolestaan piti Jarno Pennasta rakkauden apostolina, muttei sittenkään bylsinyt tätä, sillä pelkäsi, että rakkauden julman valtikan seksiapostoli paljastuu vain aistillisuuden lihavaksi papiksi. Jotain sinne päin.

Kaksi raukkaa kertoo runoilija Juhani Siljon, joka tupsahtelee esiin tuon tuostakin, ja runoilija Ain´ Elisabet Pennasen rakkaustarinan. Kirjassa luvataan vilahtelevan kulttuurihahmoja Tyyne Tuuliosta lähtien. Takakansi luonnehtii rakastavaisia kahdeksi "hermoihmiseksi". Jarno Pennasen jälkisanoissa luvataan, että kirjassa esiintyy myös Elsa Heporauta-Hästesko ennen kirjailijaksi ryhtymistään. On kait nimellä Kaarola Thimen.

Elsa Heporauta-Hästeskon nimen lukeminen ja mainitseminen saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni. Kirjailija liittyy Sorjosten sukuun. Hänen isänsä Lauri Koposen sahan takuita maksoivat Puumalan Kaipaalan kylän talolliset. Häkkisen isännän meidän isä kertoi menneen hirteen. Sorjosten Vyyhtilä on pelastettu bulvaanin avulla. Ja sahan konkka takauksineen lienee ainakin osasyy siihen, miksi meidän isä jäi maattomaksi, tilattomaksi, vaikka oli sukutilan vanhin poika.