Pia Valkonen

Ilolasta takaisin Etelä-Pohjanmaalle

"SKP:n Lapuan osaston Saarenkankaan itsenäinen puolueryhmä"

la 28.5.2016

On pitänyt oikaista ja tarkentaa Savonlinnan Ilolan talon tarinaa ja nyt muistin pyytää Miettisen Railia kertomaan stoorin niin kuin se meni. Minä koetin jokunen aika sitten blogissani muistella, mitä puhuimme asiasta puhelimessa, mutta tässä on talon tapahtumien oikea kulku:

"Ilola, työväentalo Savonlinnassa, on rakennettu 1926. Talo täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Se ryöstettiin ja pitäjät, ainakin osa, vangittiin epäisänmaalliisesta toiminnasta 1930-luvulla kommunistilakien aikaan. Talo joutui kaupungille. On toiminut päiväkotina ja ev.lut.rukoushuoneena. Alettiin joskus 1980-luvulla ajaa sen suojelemista ja onnistuttiin. Kaupunki vuokrasi sen SKDL:n Savonlinnan yhdistykselle. Pidettiin talkoita ja juhlia. Järjestöbyrokraatit eivät tykänneet moisesta oma-aloitteisuudesta. Pienestä kaupungista löytyi siloin vielä kahden sorttisia kommunsteja ja vielä kourallinen meitä sosialisteja. Kun meidän pojalta oli kaverit kysyneet, että ootteko työ kommunisteja niin poika oli vastannut, että ollaan me ehkä vähän. Hyvä analyysi! Ei ollut Ilola-asia piirikomiteassa eikä muussakaan toveri-istuimessa. Täytyy mainita kyllä kansanedustaja Unto Ruotsalainen. Hän oli Ilola-miehiä ja muutama taistolainen, Bilundin Julle, Karjalaisen Seppo.. ketä muita, en muista...Kun voimat ehtyivät ja väki väheni - me esimerkiksi lähdetttiin Oravikoskelle, toiminta hiipui ja kaupunki möi talon yksityiselle. Siitä tuli taidemajatalo. Kuulema oli hieno, mutta eivät riittäneet omistajan voimat ja nyt Ilola lienee yksityisen perheen koti."

Tultiin eilen Marian kanssa erikoissuperpikavauhtia Ilmajoelta Lapinlahdelle. Lapuan kautta Viitasaarelle ja Keiteleelle kulkee niin suora tie, että ihan tylsistytti, mutta sainpa miettiä matkan aikana omiani. Sammutin konkreettisesti virrat puhelimesta. Päätin, että kaikkea ei tarvitse ottaa vastaan.

Etelä-Pohjanmaan turneeni herätti Railissa muistoja:

"Onpa ollut hauska lukea sinun reissujasi Pohjanmaalla, siellä kun vilisee tuttuja nimiä nuoruudesta. Tätini mies jäi 45-vuotiaana eläkkeelle merivartijan hommista - vieläköhän ne pääsevät noin nuorena! - ja hankki pienen maatilan Jurvan Sarvijoen Murtoisista. Vietin siellä 60-luvulla mukavia kesiä serkkujen kanssa oikein tolstoilaisessa hengessä. Täti hoiteli paria lehmää ja kirnusi voin, kanat kaakattivat ja me pennut valvoimme heinäladossa kaikki yöt. Enomme oli tullut Ruotsista ja hörähteli tuvassa joko nousu -tai laskuhumalassa. Murtoinen on laitimmainen suomenkielinen kylä niillä nurkilla. Linja-autolle piti kävellä umpiruotsalaisen kylän läpi. Pelotti, että gossit tulevat antamaan turpiin, eivät ikinä tulleet. Kun tolstoilaisuus oli katsottu, perhe muutti Vaasan ydinkeskustaan.

Serkkuni perhe asui muutaman vuoden Närpiössä. Niiltä jäi siltä reissulta Närpiön Svartensin kylään, jossa todella puhutaan muinaisruotsia, mökkirähjä ja tilkku maata. Ostivat sen rajoja kiertämättä, kun tiesivät, että tilalla on muinainen uhrilehto. Nyt mökki on serkun ´riesoina´. Kerran kesässä käyvät pitämässä siellä skapat ja joku vuosi sitten polttivat savusaunan. Jouni sen sitten entisöi.

Olen kirjoittanut käsin kirjekuoreen sen tuhannen kertaa SKP:n Lapuan osaston Saarenkankaan itsenäinen puolueryhmä. Kun olin SKP:n Pietarsaaren piirissä toimistonhoitajana niin postia lähti kymmeniin osoitteisiin, oli niitä osastoja vaikka kuinka paljon silloin.

Vaasassa sitten olin hotellissa kerrossiivoojana minimipalkalla. Eihän se mihinkään riittänyt ja loppukuu nähtiin nälkää. Onneksi kerrossiivoojan tehtäviin kuului tarjoilla hotelliaamiainen, sai edes aamupalan napsittua siellä keittiössä. Siihen aikaan ei tunnettu mitään seisovaa pöytää, vaan kaikille kiikutettiin ruoka huoneeseen. Kerran itsensäpaljastaja näytti jumalattoman mulkun! Muuta ihmeellistä ei tapahtunut.

Kun väsyin näihin hommiin, lähdin Kälviän opistoon itseäni sivistämään."

Erityisesti viehätti mutkaton tokaisu: kun tolstoilaisuus oli katsottu. Ja sitten seuraavaan asiaan esityslistalla. Ilman sen suurempia murheita ja tragedioja. Asian sen kummempi mutustelemattomuus ihastutti sen vuoksi, että itselläni sekä tyttärilläni on vahvasti samanlainen olo: Lapinlahti ja nämä kulmat on nyt katsottu.

Minulla ei ehkä ole mahdollisuutta lähteä mihinkään, mutta ainahan voin lähettää lapseni maailmalle hengittämään raikasta ilmaa. Itsekin pääsen aina silloin tällöin ja osaan näköjään ottaa ilon irti. Turneellani Laihia-Jurva-Kurikka oli minulle sisäisesti suurempi merkitys kuin voi kuvitella.

Vaikka näennäisesti ei tapahtunut muuta kuin kiroilin paperikartan ja läppärin karttaohjelman kanssa. Enkä vaihtanut kenenkään aboriginaalin kanssa koko reissulla kahtakymmentä sanaa enempää. Sekin oli tärkeä havainto, että pelotti lähteä yksikseni ajelemaan Bräckskäretin läpi Svartnäsin saarelle.

Tutkiskentelin itseäni. Koska pelotti, en lähtenyt. Arvelin, että Ilmajoelta Laihian suuntaan ajamisen ahdistus - kun Maria jäi Ilmajoelle - on tarpeeksi. Oikeasti tunsin, kuinka napanuora kiristyi, kun olin ajamassa noin kymmenen kilometriä Ilmajoelta Laihian tietä. Se oli riittävä määrä äidin ahdistusta sillä kertaa.

Matin oli vähän vaika ymmärtää, miksi unelmoin uskalluksesta lähteä yksin ruotsinkielisen Pohjanmaan saarille. Hänen mielestään siellä ei ole mitään. Voi olla, että ei olekaan, mutta nyt vain on voimakas halu jonnekin äärirajalle. Sen vuoksi ryhdyn nyt fiilistelemään Utön nettikameran kuvaa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi