Ekumenia

ti 31.5.2016

Palkat ovat nyt lasketut ja maksetutkin. Tänään Olavi Kares kirjoittaa 6. lokakuuta 1964 ekumeniasta päiväkirjamerkinnöissään Kallaveden rannalta. Kares oli ollut edellisenä vuonna Luterilaisen Maailmanliiton kokouksessa ja kuunnellut tarkkaan, mitä sosiaalipolitiikan professori Heikki Waris sanoi.

Heikki Waris oli listannut kolme syvää kuilua, jotka erottavat ihmiset eri leireihin ja ovat akuutteja ongelmia nykyisinkin. Waris oli maininnut kuilut kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välillä, idän ja lännen välillä sekä uskovien ja ei-uskovien välillä. Kares osoittautuu ekumenian kannattajaksi, mutta tietenkin vain kristillisten kirkkojen piirissä.

Tosin kaksi katolista tarkkailijaa Luterilaisen Maailmanliiton kokouksessa saa Kareksen murheelliseksi. Katoliset tarkkailijat eivät ottaneet luterilaisia oikein miksikään.

Miksei voisi olla kaikkien tunnustusten ekumeniaa, kun kerta kuilu on uskovien ja ei-uskovien välillä. Sekularisaatiohan se tässä uhkana on eivätkä muut uskonnot. Minusta islamilainen rukouskutsu Turkissa oli ihan tenhoava.

Kopioin tähän alle Seija Ronimuksen kysymykset Jehovan todistajia koskevassa väitöskirjassaan Vartiossa maailmaa vastaan. Olen sijoittanut Jehovan todistajien paikalle sanan ortodoksi. Iiris Ruohon Vartiotornin varjossa olen lukenut melkein kokonaan. En aloittanut sitä alusta ja nyt en ole ihan varma, mitä jäi välistä lukematta.

Marian kanssa Nelostelkkarilta Kuisma ja Pirjo Suopelan Kiellettyä rakkautta katsoessa tulivat mieleen karttamissäännöt. Minähän jossain vaiheessa tuhahdin blogissani, että eroni Suomen ortodoksisessa kirkosta ei aiheuttanut oikeastaan yhtään mitään Iisalmen ortodoksisessa seurakunnassa, eiväthän lapinlahtelaiset ortodoksit juurikaan minua siihenkään mennessä olleet tervehtineet tai minulle mitään puhuneet.

Toisaalta poistin puhelimestani kaikki Solea-lehteen liittyvät puhelinnumerot: piispat ja papit ja muut ortodoksiset työntekijät. Halusin kertalinttuulla etäisyyden miettiä asiaa. Paulon mammaa ja veli Johannes Mäntymäkeä kiitän siitä, että ottivat minuun kaikesta huolimatta yhteyttä.

Jehovan todistajista eronneet kuvasivat, että yhteydenotot yhteisöstä eroamisen tai erottamisen jälkeen ahdistivat. Jotkut puolestaan kuvasivat Ruohon kirjassa, että yhteyden ottamattomuus oli osa karttamissääntöä ja ahdistavaa. Ristiriitaista.

Googlailin ja löysin netti-Hesarista huhtikuussa 2015 olleen jutun siitä, kuinka arkkipiispa Leo oli vienyt piispa Irja Askolan alttaariinpääsemisen Konstantinopolin patriarkalle asti.

Kyse ei ollut ainoastaan naisen päästämisestä alttariin, vaan myös pappisvihkimyksistä:

"Leo kirjelmöi Istanbuliin paitsi Askolan katedraalivierailusta myös siitä, että Ambrosius on vuosien aikana vihkinyt papeiksi miehiä, jotka ovat eronneet vaimostaan, ja miehiä, joiden vaimot eivät ole ortodokseja. Kaanonien mukaan tällaiset miehet eivät kelpaa papeiksi."

http://www.hs.fi/kotimaa/a1428030896923

Pääsiäisen 2009 alla seurasin Helsingissä Uspenskin katedraalissa Suuren Viikon rukousöljypalvelusta. Palvelus kesti ja kesti ja kesti, mutten millään hennonnut lähteä kesken pois. Tein siitä juttua Aamun Koittoon ja kysyin jutussani, miksi rukousöljypalvelus on niin harvinainen maaseutuseurakunnissa. Vastaus oli luonnollinen. Palveluksessa pitää olla mukana seitsemän pappia. Ei onnistu sydänmailla semmoinen.

Uspenskin katedraalissa muun papiston jatkeena hiimaili vähän eksyneen oloinen vanha mies. Kysyin jälkikäteen eräältä Helsingin seurakuntalaiselta, kuka oli tämä joukon jatke, joka sinänsä oli ihan sympaattinen ilmestys, mutta ehkä noin viisi sekuntia kaikista jäljessä.

Seurakuntalainen huitaisi kädellään, että tyyppi oli eläkkeellä oleva luterilainen pappi, jonka piispa vihkaisi pahimpaan pappispulaan.

Metropoliitta Ambrosius perustelee papeiksi kelpaamattomien miesten papiksi vihkimistä sillä, että papeista yksinkertaisesti on pula. Mielestäni peruste on hyvä. Katsoin äsken Iisalmen ortodoksisen seurakunnan jumalanpalveluskalenteria ja aika karulta näyttää ensi kesä.

Onkohan seurakunnassa enää ketään edes töissä?

Minulla ei ole netti-Hesariin kuin viiden viikkojutun lukuoikeus, joten en ala nyt kaivella, mitä Pyhä Synodi sanoi tai jätti sanomatta. Asia varmaan löytyisi ort.fi-sivuilta, mutta Anna on taas menossa ottamaan aurinkoa ja minä lupasin runoilija-klovnille, että tänään aloitan 90 litran multaerän purkittamisen.

Runoilija-klovnilla on jo tillit ja salaatit kylvetty.

Tässä Ronimuksen kysymyspatteristo (nostin sen tähän, ettei tarvitse joka kerta etsiä viime maaliskuun merkinnöistä). Pohdin näitä kukkia mullittaessani:

• tausta, miten haastateltavasta oli tullut ortodoksi
• kuvauksia ajasta ortodoksina
• mikä sai haastateltavan eroamaan yhteisöstä ja miten ero oli tapahtunut
• eroprosessin kuvaus, mahdollinen harkintavaihe
• miten eropäätös syntyi, mikä oli eron ”syy”
• eron jälkeen, mahdollisia muutoksia, identiteetti, ihmissuhteet
• ajatuksia erosta ja ortodokseista nyt
• mahdollisia tulevaisuuden suunnitelmia: ... Se vain vilahti nyt mieleen, että ortodoksisessa kirkossa on rooli vanhoille naisille, jotka ovat synnytysiän ohittaneet. Vanhat naiset kelpaavat kirkkoleivän leipojiksi. Ei hassumpi palvelustehtävä! Ja pääasia, että naisilla vaihdevuosien jälkeen on jokin rooli!