Pia Valkonen

Radio Tuupovaara 3

Kommenttiosa 2

la 16.4.2016

Kirjailija Teppo Kulmala on herkkä. Minä olen pitänyt itseäni herkkänä, mutta kirjailjaan verrattuna muistutan sielulliselta rakenteeltani eniten ehkä raastinrautaa. Olen edennyt Radio Tuupovaara 3:sta kohtaan, jossa Kulmala siteeraa itseään. Radiolähetyksessä otsikolla Tuupovaarasta, vähän vielä psykologiaa (s. 183) hän ottaa jälleen esille ihmisen (miehen) animan.

Käsite on jungilainen. Vaikea. Ihan päätä kivistää. Mutta koetan ymmärtää. Anima on kaikkin syvimmällä meissä. Tai kait se naisessakin on. Kulmala kirjoittaa, että anima on feminiini miehessä. Ahaa, ja kun vähän selaa googlella, käy ilmi, että naisen miehellinen puoli on animus.

Ahaa!

Minulla on voimakas animus. Sen vuoksi John Irvingin Minä olen monta tuntui niin vapauttavalta kirjalta ja sen takia olin kriitikko Teppo Kulmalalle harmissani siitä, että tämä suhtautui nuivasti ja nyreästi Irvingiin.

http://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/John-Irving-Min%C3%A4-olen-monta/420006

Projisoin oman animukseni miehiin. Sen vuoksi joskus virkkuukoukulla kaivan miespoloisistani esiin aggressiota. Leonidin animus oli tosin suurempi ja voimakkaampi, energisempi ja tulisempi kuin minun ja niinpä opin joissain tilanteissa olemaan hiljaa kuin hiiri. Ihan karmaisevuuteen asti.

Vastapainoksi Leonidissa - ristiriitaista kyllä - oli feminiininen puoli: hoivaava, siivoava ja ruokaa laittava.

Kun kuopus napsauttaa päälle isältään saamansa ydinreaktorin, sauvat sulavat ja lattia tutisee. Minä äitinä litistyn jonnekin seinäsauman väliin piipittämään Peppi Pitkätossun sanoin: "Kun on vahva, tulee olla äärimmäisen kiltti!" (Tämäkin Astrid Lindgren -lainaus on Teppo Kulmalan ja kuntokomppanian Tuupovaara 3:sta.)

Se, mitä kohdalleni osuvista miesparoista, toivon, on energia. Sitä myös imen itseeni ja sen vuoksi aviomieheni ovat kanssani väsyneitä. Olen jonkinlainen vampyyri, elinvoiman imeskentelijä. Tänäkin aamuna oma animani lähti ennen kukon pieraisua katselemaan meriharakoita. Tai ennen kuin ehdin vuoteessa kylkeä kääntää. Jäin taas kotiin vähän orpona. Minua ei kaivattu mukaan. Tällä kertaa se ei haittaa, sillä saanpa istua rauhassa ja pohtia näitä mies-naispuolia.

Minun kait pitäisi olla viaton neitsyt ja kodin hengetär. Enemmän ei voisi mennä pieleen tämä homma ja avioliitto ylipäätänsä. Kaikki avioliitothan ovat minulla enemmän tai vähemmän menneet pieleen. Mutta jotenkin sitä pitäisi vain eteenpäin klonksutella. Carl Jung ei kirjoittanut naisen animuksesta paljoakaan, koska oli mies. Niinpä.

http://jukihong.mbnet.fi/filosofia/ff4/arkkityyppinen.htm#Yleisiä arkkityyppipareja

Tässä kohtaa nettisivua repesin (riemusta): "Todellinen ratkaisu näihin ongelmiin on syvästi oivaltaa, että elämäsi mies/nainen löytyy sisältäsi ja päästä tämän kanssa tasapainoon. Tämä on munkin yksin olon salaisuus, mutta se on myös todellisen kestävän parisuhteen perusta."

Aivan, aivan! Koetan tulla toimeen raastinrautamaisuuteni kanssa ja koetan ymmärtää toisinajattelijoita, herkkiä mimosamiehiä.

Nimittäin huusin eilen melkein ääneen keittiön sohvalla siitä, kuinka Teppo Kulmala saattaa! Kuinka hän voi sanoa, ettei hyväksy tasa-arvoista avioliittolakia. Lailla kun vietäisiin avioliitolta satua, mystiikkaa ja hengellisyyttä. Olin eilen aivan raivona tässä kohtaa kirjaa ja hyvä, etten heittänyt koko opusta nurkkaan.

Nyt naurattaa. Ensinnäkin miksi ihmeessä juuri tämä asia on minulle tärkeä? Se vain on, kun sattuu itse joka toinen päivä olemaan nainen ja joka toinen päivä mies. Joka toinen päivä olen tasa-arvoisessa aviolitossa ja joka toinen päivä perinteisessä. Tämä saattaa vaihdella jopa tunneittain tai minuuteittain.

Sitten avioliiton satu, mystiikka ja hengellisyys. Voi hyvän tähden sentään. Ilmeisesti Teppo Kulmala on onnistunut avioliitoissaan säilyttämään sadun, mystiikan ja hengellisyyden sekä jättänyt arjen näiden sankarillisten ja pragmaattisten Sinikoidensa, Riittojensa ja Anitoidensa käsiin. Kirjailija - varmaankin vedoten kirjailijuuteensa - on saattanut laistaa roskisten viennin, tiskauksen ja siivouksen sun muun semmoisen.

Täytyy kyllä myöntää, että minäkin olisin laistanut ihan mielelläni. Ja paljon laistoinkin Leonidin kanssa. Kävin töissä ja vein lapset päivähoitoon sekä hain heidät sieltä. Ei muuta. Lopun ajan sain viettää lasten kanssa. Leonid lappoi meille lihapullia, perunamusia, rosollia, salaatteja pöytään ja siivosi. Täytyy nyt muistaa, että Leonid työskenteli samaan aikaan lomittajana.

Hän lähti aamulla viideltä tai neljältä töihin ja kävi päivällä kotona. Lähti taas iltanavetalle ja tuli myöhään kotiin. Jotenkin roolimme vain loksahti semmoiseen. Minä vetosin siihen sanattomasti, että kävin töissä ja työmatka oli pitkä. Ihan kuin Leonidilla ei olisi ollut. Sentään pesin pyykin. Ja pesukoneella! Vastoin Leonidin tahtoa. Sillä Neuvostoliitossakin kaikki pesivät pyykkinsä käsin.

En ole Teppo Kulmalan kirjoista havainnut, että arki olisi missään tämän elämänvaiheessa päässyt kirjailijaa rasittamaan.

Taidan tunnustautua pragmaatikoksi, kuten Mattikin. Matti on sanonut avioliitosta, että se on konstruktio, jolla kasvatetaan lapset aikuisiksi - tai tässä meidän tapauksessamme jonkun muun miehen lapset aikuisiksi. Tämän kohdan Matti on sanonut itselleen niin tyypillisellä vähän kuivahkolla lakonisuudella, jonka tunnistan hänestä.

Avioliitto on mielestäni yhteiskunnan tapa järjestää hoiva. Ei lapsia aina tarvitse olla. Puolisot voivat vuoroin hoivata toisiaan. Tai koiria tai kissoja. Voisihan niitä olla muitakin konstruktioita, kuten kibbutsilla, mutta näin on hyväksi havaittu. Ehkä ongelma on siinä, että en näe avioliitossa sinänsä mitään erityisen pyhää. Kaikki ihmisten väliset suhteet ovat pyhiä. Elämä on pyhä. Siunaus avioliittoon pitää saada, se on selvä.

Siksi en oikein osaa sanoa mitään niihin Teppo Kulmalan väittämiin, että tasa-arvoinen avioliittolaki murentaisi moraalin ja johtaisi seksuaalisiin hyväksikäyttöihin, jopa luonnottomuuksiin (s. 103). Eipä johda, herrajumala sentään, onko kirjailija oikeasti nyt tuon kirjoittaessaan ollut tolkuissaan? Kari Levola hänelle vastasi sopuisasti ja ymmärtävästi (s. 108). Minä kykenen sanomaan oikeastaan vain hyvin epärakentavasti, että voe vidu, kirjailija!

Mitä luonnottomuuksiin tulee, olen taipuvainen ajattelemaan, että kun kerta Jumala on meidät miesnaiset ja muut erikoiset luonut, kommaritkin, kaitpa me ihan luonnollisia olemme.

Jostain kumman syystä ajauduin eilen iltasella vielä lukemaan ort.fi -sivuja, etsin tietoja siitä, mitä palveluksia Iisalmen ortodoksisessa seurakunnassa on, olisi joskus mukava käydä jossain Pohjanmaalla palveluksessa, kun kerta entinen Kiuruveden seurakunta kuuluu nyt Iisalmeen.

Osuin kuin vahingossa ort.fi-sivuilla paikalliskirkkojen johtajien kokouksessa Chambésyssa hyväksyttyyn ”Avioliiton sakramentti ja sen esteet” –asiakirjaan: "Avioliiton järjestystä uhkaavat nykyajan sekularisaatio ja moraalinen relativismi. Ortodoksinen kirkko opettaa ja pitää tiukasti kiinni avioliiton pyhyyden doktriinistaan, jonka välttämätön edellytys on miehen ja naisen vapaaehtoinen liitto." https://www.ort.fi/uutiset/avioliiton-sakramentti-ja-sen-esteet

Se siitä. Enpä taida nyt sen enempää selata ort.fi -sivuja. Kun kerta Pyhä Synodikin on kokoontumassa ja omistaa totuuden:

"Synodaalisuus oli se tie, joka johti tähän suureen ja pelastavaan totuuteen. Siihen, jota vastaan pyhien ikonien kunnioittamisen vastustajat taistelivat. Tie totuuden voittoon valheesta oli tälläkin kertaa sama synodaalisuuden tie, jota kirkko historiansa alusta saakka on kulkenut."

"Valheen ja totuuden, heresian ja ortodoksian erottaminen toisistaan ei ole aina helppoa. Myös hereetikot uskoivat ja uskovat edelleen, että heillä on totuus, ja aina on myös niitä, jotka luonnehtivat hereetikoiksi niitä, jotka eivät ole samaa mieltä heidän näkemystensä kanssa."

Se, että joku sanoo omistavansa totuuden, on vieroittavaa. Mielestäni alituiseen pitää opiskella, miettiä ja etsiä. Silloin homma on pysähdyksissä, jos totuus on hanskassa. Toisaalta. Voihan pysähtyneisyyden tunne olla mukavakin. Ettei ole enää mitään ihmettelemistä. Tosin en itse tiedä, kuinka kauan jaksaisin sellaista. Ihmettelemättömyyttä.

Onneksi satuin myös Helsingin metropoliitta Ambrosiuksen ja piispa Irja Askolan yhteiseen kannanottoon siitä, että muslimeille on saatava Helsinkiin toimitiloja. Syy siihen, miksi islamilaiset pakolaiset eivät kovin kauaa pienillä paikkakunnilla pysy, on varmaankin se, että pieniltä paikkakunnilta ei löydy yhteisöä.

Uskonyhteisö nyt tulee ensimmäisenä mieleen ja niinpä koetin puuhata Lapinlahden pakolaisille kontaktia Pohjois-Savon islamilaiseen yhdistykseen. Jotenkin se vain ei ottanut tulta eikä mennyt aikaakaan, kun ensimmäiset kiintiöpakolaisperheet olivat muuttaneet Vantaalle.

Kirjailija Teppo Kulmalan kunniaksi on sanottava, että hän pohtii kirjassaan yhdessä muun Kuntokomppanian kanssa animea ja animustakin ja sitä, miten autoritaarinen ja arvaamaton isä on ehkä vaikuttanut hänen auktoriteettikaipuuseensa. Eihän kirjailija oikein satunnaisia suuttumuksia lukuun ottamatta tunnu kiukkuuntuvan tai kyseenalaistavan.

Kohdat, joissa Kulmala kertoo tapuliortodoksiavaiheestaan, pitää lukea uudestaan ja tarkkaan.

Kuntokomppania huolestui jossain vaiheessa siitä, että komppanian jäsen Irja Sinivaara oli vetäytynyt omiin oloihinsa. He kuitenkin rahoittuivat, kun saivat tietää, että Sinivaaralla vain on erakkokautensa, ei sen dramaattisempaa.

Tuijotin luomoutuneena Annan maantiedon kirjassa ollutta grafiikkaa siitä, kuinka kivet maapallolla kiertävät. Äsken lukaisin teosofisia sivuja ja vanhan indo-arjalaisen ajatuksen mukaan kivi muuttuu kasviksi, kasvi eläimeksi ja eläin ihmiseksi. Me olemme, niin kuin olen itsekseni uumoillut, samaa olemusta kuin kivet. Ja jos ihmisen ruumista puristetaan miljoonia vuosia sekä käsitellään kovassa lämpötilassa, ruumiin hiilestä tullee timantti.

Tosin varmaankin aivan pieni, mutta kuitenkin.

Haha, ruumiista puristettuun timanttiin ei tarvita miljoonia vuosia. Joku firma on kehittänyt muistotimantin. Se maksaa 3 500 - 12 500 euroa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi