Pia Valkonen

Blondi

la 9.4.2014

Kun aikaisin herää, ehtii paljon. Tai oikeastaan tänä aamuna en herännyt edes erityisen aikaisin, mutta kun en tullut nettiin roikkumaan, ehdin yli normin. Siivosin alakerran. Pesin keittiön lattian jopa kahteen kertaan. Hieman raaputin pesuhuoneen kaakeleitakin.

Heti ensimmäisenä aamulla täytin pyykkikoneet. Sen jälkeen r a u h a l l i s e s t i nostelin vaatekorit pois siivuoksen tieltä. Sitten vähitellen yksi kerrallaan keittiön tuolit pöydän päälle. Mariakaan ei jäänyt aamunälkään.

Lisäksi luin aika pitkälle Joyce Carol Oatesin Blondia. Blondin lukeminen on hidasta ja vähän vaivalloistakin, sillä pitää tuntea kaikkien romaanissa esiintyvien ihmisten tunteet. Blondin luen pakotettuna ja olen iloinen siitä, että minut siihen pakotettiin.

Aluksi perustelin kirjan lukemista sillä, että Norma Jean Bakerin ja hänen äitinsä Gladysin suhde oli vähintäänkin yhtä kuormittunut kuin minun ja toisen tyttäreni. Sitten hikoilin uupumuksesta, kun Norma Jeanin ensimmäinen aviomies tuskastuu nuorikkoonsa. Norma Jean on väsyttävä kuin vauva, joka kuolee, jos kukaan ei pidä sylissä. Tunnistin siinä itseni. Myös minä varmaankin vanhojen vanhempien viimeisenä lapsena, yksin kasvaneena, olen parisuhteissani ollut tarvitseva ja symbioosini kaipuussani etupäässä rasittava.

Sitten luin yhden jutun. Pitkän jutun. Aivan fantastinen oli se juttu.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi