Pia Valkonen

Länsimaisen yhteiskunnan juurilla

su 24.4.2016

Tein jättiläismäisen lihamurekkeen. Tämän jälkeen en tee ruokaa ainakaan viikkoon. Siivosin myös talon. Koko talon. Yläkerrankin. Vitutti nimittäin niin. On mahataudin neljäs päivä. En mene yksityiskohtiin, mutta olo on voimaton. Olen kaiken muun lisäksi pessyt ehkä kymmenen koneellista pyykkiä ja tyhjentänyt sekä täyttänyt astianpesukoneen: tyhjentänyt ja täyttänyt, tyhjentänyt ja täyttänyt.

Tämä näissä kotitöissä on kamalinta. Kun olet päässyt pyyhkimästä keittiön pöydän ja käännät selkäsi sekä käännät sen takaisin, on keittiön pöytä tai tiskipöydän taso täynnään likaisia astioita. Kotityöt eivät lopu ikinä. Vihaan niitä.

Mahataudin ilkeys on ruokahaluttomuus. Ja jos ei ole ruokahalua, on elämän loppu, sanoi aina meidän isä. Kaijakin kuoli neljä kuukautta sen jälkeen, kun olimme ennen joulua 2003 retkellä Uudessa Valamossa ja minä sekä Anna kauhean, melkein tappavan influenssan jälkeen, päivittelimme, että kun ei ruoka maistu.

Kaija sanoi samaa. Ei maistunut edes paksu mustaherukkamehu. Minä ja Anna käytiin itsenäisyyspäivän 2003 aikaan niin kovassa kuumeessa, että jopa Leonid säikähti, vaikka oli neuvostoajan terveysalan ammattilainen. Leonid pyysi Rogozovit apuun ja muistan, kuinka Ljuba-täti vaikutti huolestuneelta. Maria ei sillä kertaa tullut kipeäksi.

Luulin, että minä olin influenssan jälkeisessä tilassa, kun jotenkin emme päässeet keskusteluissa syvälle, kuten yleensä Kaijan kanssa päästiin. Haroimme ikään kuin tyhjää kumpikin. Valamon-reissun jälkeen tuli joulu, Kaija oli tyttärensä luona Tuusniemellä ja joulunpyhien jälkeen oli ajanut suoraan omalla autolla Kysille kovien vatsakipujen vuoksi.

Kaija kyyti minut, Leonidin - ja omat lapsenlapsensa - samaisella sillä pikku Micrallaan samaiseen ensiapuun, kun Maria oli heikossa hapessa istukan irtoamisen takia. Kaijalla oli lapsenlapset käymässä ja hän komensi pennut takapenkille yhteen kasaan, Leonidin viereen sekä minut etuistuimelle voihkimaan. Hätä oli kova ja kipukin, sillä minulla oli sisäinen verenvuoto. Olisi meilläkin ollut pikku Micra - Purhosen Lassen vanha -, mutta kun en kyennyt ajamaan eikä Leonidilla ollut ajokorttia.

Samalla Micralla toimme Marian kotiin Linnanpellonkadulle huhtikuussa 1999 vastasyntyneiden teho-osastolta lasketun ajan jälkeen. Kaija kuoli syöpään toukokuussa 2004. Purhosen Lasse kuoli 16. lokakuuta 2009. Leonid kuoli 7. elokuuta 2012. Ketäs meidän piiristä nyt enää onkaan elossa? Ainakin varmaan on perheineen Emma, jonka vanha pyykinpesukone palveli meillä Alapitkälle vuoteen 2002 asti.

Parit aivoinfarktit on käyty tässä ystävyysporukassa läpi ja paljon muuta. Alpo on edelleen samalla sairaala reissulla, kun Leonidin kuoleman aikaan pötkötti Kysin seitsemännessä kerroksessa. Tuulalle välillä soittelen. Leonidin hautajaisissa vitsailin, että aivohäiriöistäni huolimatta minulla on ajokortti kuitenkin säilynyt. Eikä mennyt kuin muutama kuukausi, kun ajokortti oli aivoverenkiertohäiriöiden takia hyllyllä.

Annakin sai näemmä siivouskohtauksen. Heitti ulos tuulettumaan patjansa.

Ilmestyskirjan seitsenpäinen peto

Perjantaina oli tuttuun tapaan Raamatun tutkiskelu. Puhuttiin Danielin kirjasta sekä Johanneksen ilmestyksestä ja seitsenpäisestä kymmensarvisesta pedosta. Seitsenpäisen pedon ensimmäinen pää on muinainen Egyptin imperiumi ja seuraavat Assyyria, Meedo-Persia, Kreikka, Rooma ja lopulta Britannia sekä Yhdysvallat yhdessä. Viimeinen imperiumi ennen Harmageddonia olisi YK.

YK:n rooliin en ota kantaa, sillä kukapa enää uskoo, että YK:sta olisi yhtään mihinkään. Lähinnä tällä hetkellä tuntuu siltä, että viimeinen juttu, mikä vie meidät ympäristö-Harmageddoniin, olisi globaalikapitalismi.

Kuinka sattuikaan lukuohjelmassani odotti Jukka Korpelan Länsimaisen yhteiskunnan juurilla - Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn. Oli pakko lukea se eilen loppuun, vaikka iltaa kohti päässä alkoi ilmeisesti mahatautiin liittyvä sirityspäänsärky. Ikään kuin vasemmassa otsaontelossa joku pikku sirkka sanoisi: sir, sir, sir.

Minullahan on nyt ilmiriita Nikealais-konstantinopolisen uskontunnustuksen kanssa. Riitani uskontunnustuksen kanssa alkoi Kuopion kesäyliopiston dogmatiikan luennolta syys-talvella 1998, kun kävimme läpi, mitä uskontunnustuksessa todella lausumme ääneen. Teki mieleni alkaa kiljua, kuten oikeasti ääneen kiljahteli muuan eläkkeellä oleva rouvashenkilö vieressäni: "Miksei meille tätä ole ennen kerrottu??? Miksi papit eivät ole meille opettaneet tätä???"

Tyynen viileästi filosofian tohtori Korpela, Itä-Suomen yliopiston historian dosentti, kumoaa joitain arkiväitteitä. Ainahan, kun Kreikasta tulee puhe, sanon, että nehän keksivät demokratian. Kun Persiasta tulee puhe, tulee mieleen, että nehän persialaiset vasta kamalia olivat.

Kumpikin väite on joskus tullut luetuksi jostain ja nyt vasta viime vuosina tultuani tekemisiin lapinlahtelaisen Farzad Khodabinin kanssa olen alkanut miettiä ja googlata, mitä on esimerkiksi zarahustralaisuus ja miksi Farzad ei sanonut, että on Iranista, vaan sanoi olevansa persialainen. Jotain hän tarkoitti.

Enkä sitäkään ollut tullut ajatelleeksi, mitä muslimit ovat olleet ennen profeetta Mohamedia. Arvelin, että jotain toistensa kanssa sotivia arabiheimoja heimouskontoineen - ei mitään mielenkiintoista. Mutta zarahustralaisuus se vasta mielenkiintoista onkin, sillä sieltä on peräisin ajatus hyvästä ja pahasta.

Ymmärsin myös näin, että gnostilaisuudella oli Kristinuskon alkuaikoina merkitystä ja gnostilaisuus itse asiassa on monimuotoinen filosofiaan ja ennen muuta platonilaisuuden eri muotoihin perustuvia uskonnollisia (synkretistisiä) oppeja ja liikkeitä. Siis huom! Monikko. Oppeja ja liikkeitä! Ja synkretistisiä. Gnostilaisuudella oli suuri merkitys sekä kristinuskon sekä islamin synnyssä. Enkä sitäkään ole tullut ajatelleeksi, että islaminuskoisten näkemys jumalasta ei ole samalla tavalla ihmisenkaltainen kuin kristityiden. Allah ei ole erisnimi.

Toki ymmärrän sen, miksi on ajateltu, että Jumalalla on oltava nimi: Jehova tai Jahve. Muistaakseni - tätä en voi tarkistaa, sillä kirja piti palauttaa kirjastoon - Karen Armstrongin Jumalan historiassa oli, että heprealaiset olisivat olleet henoteisteja, eli tunnustaneet monien jumalten olemassaolon, mutta valinneet niistä yhden omakseen ja palvoneet häntä. Ilmeisesti Jahve tai Jehova valittiin Jumalaksi vasta Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeen.

(Keskittymistä häiritsee nyt, että pitää Marian kanssa toisella suupielellä keskustella nopeimmasta ajoreitistä Ilmajoelle.)

Korpelan mukaan kristinusko itsekin on synkretistinen liike, joka yhdisteli Jeesuksen oppiin vallitsevia kultteja. Hyvä niin! Amen, amen, amen. Esimerkiksi ehtoollinen ja ylösnousemus on lainattu Mithra-kultista, rakastava äiti, Maria, Isis-kultista. Itse asiassa ristin alkuperä on tuntematon, sillä kukaan ei todellisuudessa tiedä, millaiseen puuhun Jeesus naulattiin. Evankeliumien alkuperäinen teksti puhuu seipäästä ja seivästämisestä. (Jukka Korpela Länsimaisen yhteiskunnan juurilla - Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn s. 115)

Luin Korpelan historiankirjoitusta henkeäni pidätellen. Tätä en tiennyt enkä tätä. Tätä en ainakaan tiennyt kristittyjen vainoista: "Roomalaisten kristinuskonvastaisuus eli kristittyjen vainot on monitahoinen asia. Ensinnäkin kristityt opettajat riitelivät keskenään ja vainosivat toisiaan. Kun juutalaiset ja Paavali yrittivät vaatia viranomaisia ratkaisemaan riitansa, Akhaian käskynhaltija Gallion sanoi; ´Juutalaiset! Jos kyseessä olisi rikos tai törkeä ilkityö, olisi oikein ja kohtuullista, että kärsivällisesti kuuntelisimme teitä. Mutta kun te riitelette sanoista ja nimistä ja omasta laistanne, se on teidän asianne. Siinä minä en rupea tuomariksi." (Jukka Korpela Länsimaisen yhteiskunnan juurilla - Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn s. 116)

Korpela lainaa muutamassa kohdassa Reza Aslanin Kapinallista - Jeesus Nasaretilaisen aika ja elämä. Täytyy tässä muistuttaa itseä senkin lukemisesta. Heikkisen Aarohan on tietenkin Kapinallisen lukenut ja siitä on ollut puhe sekä Juha Drufvan juttu Kansan Uutisissa.

Olen aivan innostunut. Tahdon tietää! Tahdon tietää, miten asiat sanotaan Raamatussa ja samalla tahdon tietää, mikä oli Raamatun aikojen todellinen historiallinen ja yhteiskunnallinen tilanne. Eikä tieto millään lailla vähennä uskoa. Helpotus on, että ei tarvitse uskoa höpöpöpöön.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi