
Onko mikään absoluuttisesti hyvää tai pahaa?
pe 1.4.2016
Olen tänään aina hetkittäin hilpeänä, kun Tikkisen Hannele onnistuu aprillaamaan ihmisiä ja raportoi minulle tekstarein. Muuten tympii niin tämä tietokoneen ääressä istuminen. Olisin mieluummin edistämässä verenkiertoa aivoihini kerrostalotyömaalla. Saisi ainakin heilutettua käsiään. Olen lukemassa kotona netistä peruspalvelulautakunnan pöytäkirjoja viime vuodelta tarkastuskertomusta varten. Olisi vielä kolmisen pöytäkirjaa lukematta.
Olen kuitenkin tässä välissä aivan hurmiossa Jonas Gardellin Jeesuksesta. Siinä on pohdintoja juuri niistä asioista, joita mietin täällä päivät pääksytysten. Esimerkiksi pahaa. Onko demoneita olemassa? Tai en minä oikeastaan sinänsä demoneihin usko, jotenkin vain paha pitää sanallistaa. Olkoon sitten vaikka demoni. Mutta onko absoluuttista puhdasta pahuutta olemassa? Minun demonini on ainakin vähän onneton tyyppi. Niin kuin juuri haisuli, joka koettaa ikään kuin olla mukana muumiyhteisössä, mutta sellaisella tavalla, joka ei herätä sympatiaa.
Jollain lailla pidän Haisulista. Pidän omasta henkilökohtaisesta Haisulistani myös.
En usko, että oikeasti on absoluuttista pahaa. Paha niin kuin hyväkin tuntuvat suhteellisilta käsitteiltä. Nyt tulee sitten vankkaa mutua. Nämä ovat vain mielipiteitä ja just sellaista, että musta nyt kovasti tuntuu tältä.
Johtamisen teorioiden opettaja Petri Ruotsalainen, "se burn out -baptistipastori", kuten hän itsensä meille Ysaossa opiskeleville johtajaopetuslapsilleen esitteli, asetti oppitunnilla kerran tehtävän. Ne, joiden mielestä ihminen on pohjimmiltaan paha, piti astua vasemmalle, ja ne, joiden mielestä ihminen on pohjimmiltaan hyvä, oikealle.
Kaikki loikkasivat salamannopeasti vasemmalle. Ehkä sen vuoksi, että olivat nielaisseet koukkuineen päivineen uusliberalistisen täkyn. Arvelen, että he ovat sitä mieltä, koska nyt kertakaikkiaan maailmassa vallitsee kilpailu. Eihän sitä yrittäjäkään voi olla, ellei ui, ui, ui ja vielä kerran juokse kovempaa. Sitähän uppoaa. Raakaa peliä. Tapa vastustaja, pahahan se pohjimmiltaan on, mutta minkäs sille voi, kun kerta kapitalismissa eletään. Tätähän meille johtamis- ja yrittäjyysopinnoissa koetettiin iskostaa.
Jostain OECD:ltä tulleiden ohjeiden mukaan.
(Tosin Petri Ruotsalainen ei koettanut iskostaa OECD-oppeja ainakaan ihan puhtaana.)
Joka tapauksessa jäin yksin. Astuin epäröivästi sinne, missä ei ollut ketään. En minä ihan täydelleen ollut sitä mieltä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Minusta ihminen on pohjimmiltaan inhimillinen. Ei oikeastaan sen enempää hyvä eikä pahakaan. Ei ole olemassa hyvää tai pahaa tietoa.
Erik Wahlströmin kirja Jumala alkaa raflaavasti. Jumalan himolla. Wahlströmin mielestä syntiinlankeemustarina on tarina siitä, miten alettiin lisääntyä ja täyttää maata. Jumala itse oli nuori ja täynnä testosteronia. Häntä otti aivoon Aadamin ja Eevan epäsukupuolisuus.
Kirjan alussa Jumala katsoo tympääntyneenä Aadamiin, sillä tämä ei paratiisissa vaivaudu yhtymään vaimoonsa Eevaan. Mitäs sitä nyt hikoilemaan ja puuhastelemaan jotain niin limaista ja vaivalloista, kun hedelmät tippuvat kypsinä suuhun ja masu on jatkuvasti täysi:
"Aadam haukottelee. Hänen katseensa osuu kiinnostavaan hedelmään. Se riippuu pensaan painuneesta oksasta hänen kätensä ulottumattomissa. Hän ei viitsi nousta, vaan kierähtää kyljelleen ja kurottaa sitä kohti. Pehmeä lieriö pyykäiseen Eevan kasvoja. Hän ei tunne inhoa eikä himoa, haukottelee vain somasti täysin välinpitämättömänä."
"Jumala on raivoissaan." (Erik Wahlström Jumala s. 13)
Jonas Gardell kirjoittaa kirjassaan Jeesuksesta, että Vanhan Testamentin Jumalassa oli sekä hyvää että pahaa: "Saatanasta - Jumalan pahasta ominaisuudesta - tuli vähitellen oma persoonansa, aluksi Jumalan alamainen, mutta vähitellen oman vastavaltakuntansa, Jumalan valtakunnan kauhistuttavan peilikuvan hallitsija." (Jonas Gardell Jeesuksesta s. 102)
"Ensimmäisen vuosisadan juutalaisille maailma oli sotanäyttänö, jolla hyvä ja paha taistelivat, mutta tällainen käsitys maailmasta oli suhteellisen uusi. Ennen kaikkea siksi, että juutalaisuus oli useita vuosisatoja kosketuksissa hallitsevaan persialaiseen kulttuuriin, se kehitti uudenlaisen tavan suhtautua pahuuteen. Aiemmin Jumala oli lähettänyt sekä hyvän että pahan, eikä Saatana alun perin ollut persoona, vaan Jumalan ominaisuus. Toistuvasti Vanha testamentti kuvaa, kuinka Jumala lähettää pahoja henkiä toteuttamaan hänen tahtoansa. Herra nöyryyttää ja Herra ylentää." (Jonas Gardell Jeesuksesta s. 101-102)
Ortodoksiteologi Kallistos Ware kirjoittaa Ortodoksisessa tiessä, että Jumalalla on oma salattu suhteensa Saatanaan, pahaan, eikä meidän ihmisten tule panna siihen nokkaamme. Vaikka ei ehkä pitäisi, työnnän nenäni teemaan kuitenkin. Hyvä ja paha. Jin ja jan. Onhan se hyvä, että Aadam ja Eeva ovat rauhallisia ja hyväntahtoisia paratiisissa. Mutta sillä tavalla, ilman himoa (pahaa?), ei saa aikaan mitään, ei tule edes lapsia. Aloin aivan hervottomasti nauraa, kun kirjallisuustohtori Markku Soikkeli kyseli jokunen vuosi sitten Kulttuurivihkojen kolumnissaan, miksi mies ylipäätänsä tekee lapsia.
Hörötin ääneen huvittuneena. Hieman ovat akateemiset ihmiset vieraantuneet biologiasta.
Mies tekee lapsia sen vuoksi, että Jumala sääti hänen aivonsa erittämään lisääntymishormonia. Nainen tekee lapsia sen vuoksi, että Jumala sääti hänen munasarjansa tuottamaan joka kuukausi potentiaalisen elämän. Miten yksinkertaista ja helppoa, eikö vaikka? Mitäs ongelmallista tässä sitten on? Kaikki sinne makuuhuoneeseen rakastelemaan nyt!
Kröhöm. Huutakaa siellä vain, että väestöräjähdys. Jos on sitä mieltä, että maailmassa on liikaa ihmisiä eikä ruokaa riitä kaikille, kannattaa aloittaa itsensä ampumisesta. Minä olen sitä mieltä, että ruokaa riittää kaikille, jos resurssit jaetaan tasapuolisesti. En esimerkiksi ymmärrä sitä, mitä joku tekee kymppitonnin kuukausipalkalla, ellei joku sillä palkkaa itselleen vaikka sihteerin tai jonkin muun helpottajan. Näinhän Osmo Soininvaara vähän aikaa sitten Suomen Kuvalehdessä ehdotti. Työn jakamista, siinä oli järkeä.
Tyrskähdin myös eilisen Hesarin naisten vaihdevuosijuttua lukiessa. Meidät naiset (ja miehet) on koodattu niin, että 45 ikävuoden jälkeen elimistö itse koettaa saada meitä pois päiviltä lopettamalla hormonituotannon. Mutta kun nykyään on keksitty kolmas elämä ja onhan suurilla ikäluokilla ainakin työeläkkeensä - meillä 1960-luvulla syntyneillä ei sitten semmoista ihmettä kaikilla olekaan.
Meinasin olla kolmannessa elämässäni hyödyksi, se ensimmäinen elämä ennen lapsia tuli elettyä vain pelkille aisti-iloille, öh. Taustalla tietysti oli, että aisti-iloilla oli tarkoitus muodostaa toinen elämä, lapsia synnyttäneen elämä. Toivottavasti ehdin olla hyödyksi lapsenlapsilleni tai jotenkin. Sitten loppua kohti taas joutaa taantua itsekkääksi. Ajattelin olla kiukkuinen mummo pyörätuolissa ja pissata vittumaisuuksissani vaippojeni ohitse, ihan vain herättääkseni huomiota. Jossain vanhusyhteisössä voisi elellä, taustalla ortodoksista kirkkomusiikkia ja ikonien kauneutta, mutta siitä kirjoitin jo kauan sitten Tiedonantajan kolumnin.
Jonas Gardell ottaa kirjassaan Jeesuksesta esille myös naiset Jeesuksen opetuslapsina. Koska Jeesus sanoi, että myös miniän on noustava anoppiaan vastaan, tarkoittaa se ilmeisesti sitä, että Jeesuksen seuraajilla oli vaimo mukana. Ja voi olla, että Jeesuksen rakkain opetuslapsi oli Maria Magdalena. Apogryfisissä kirjoituksissa - apogryfiset kirjoitukset jätettiin varsinaisen Raamatun ulkopuolelle - kerrotaan valtataistelusta Pietarin ja Maria Magdalenan välillä.
Pietari uhkaili Maria Magdalenaa. Ajatelkaa, Pietari, Se Kallio mukamas, joka sittemmin kielsi Jeesuksen kolme kertaa.
Gnostilaisessa Pistis Sofia -tekstissä 200-luvulta Pietari sanoo: "Herra, me emme voi sietää tätä naista, sillä kaikilta meiltä hän tilaisuuden riistää sinun kanssasi puhua, mutta itse hän monta kertaa puhuu." (Jonas Gardell Jeesuksesta s. 135)
Maria Magdalena on ortodoksisessa traditiossa Mirhantuoja. Se ortodoksien kunniaksi sanottakoon. Katolisessa perinteessä hän on parannuksen tekijä. Parannuksen - niin mistä? Maria Magdalena on eri nainen, kun syntinen nainen, jonka Jeesus tapasi kaivolla ja joka pesi Jeesuksen jalat hiuksillaan. Maria Magdalena on myös eri Maria kuin Martan sisko, joka myös käytti hiuksiaan Jeesuksen jalkojen kuivaamiseksi.
Kristinusko oli varhaisvaiheessaan naisten uskonto, kirjoittaa Gardell. Kristityissä seurakunnissa - päinvastoin kuin Rooman valtakunnan yhteisöissä muutoin - alkoi pian olla enemmän naisia kuin miehiä. Mielenkiintoista oli lukea Helsingin Ortodoksiviestiä, jossa kaiken miehisen pönkötyksen sekaan oli viimeisimmässä numerossa ikään kuin vaivihkaa puikahtanut luterilainen piispa Irja Askola.
Veikkaisin, että melko monessa ortodoksisessa seurakunnassa valtaosa toimijoista on naisia. Ortodoksisen kirkollishallituksen kasvatusasiain johtajan Sirpa Okulovin mukaan Neuvostoliitossa ortodoksinen usko siirtyi nimenomaan eteenpäin vanhojen naisten välityksellä. Kun pappeja ei ollut, vanhat naiset pikku pyhäköissään jakoivat sakramentteja eikä siinä ollut mitään sen kummempaa ongelmaa.
Oli muuten työn takana, että sain edes yhden kirjoituksen Aamun Koiton naisnumeroon päätoimittajakaudeltani, joka kuulema sivumennen sanoen muuten romautti lehden levikin ja saattoi koko Pyhäin Sergein ja Hermanin veljeskunnan rappioon (näin ymmärsin päätoimittajain kurinpitotilaisuudessa päämajassa vuonna 2009, johon sain ripitettynä kunnian osallistua).
Nuoret teologinaiset eivät uskaltaneet kirjoittaa mitään, sillä pelkäsivät, että eivät sen jälkeen saa töitä Śuomen ortodoksisesta kirkosta.
Sirpa Okuloville artikkelista kiitos, se oli mielestäni eri hyvä ja tyynen pragmaattinen; Okulovhan kirjoitti artikkelissa, että mies- ja naiskysymys ortodoksisessa kirkossa ei ole oikestaan sen kummempi kuin työnjakokysymys; miehet palvelevat seurakunnan pappeina, naiset äiteinä. Traditio syntyi siitä, että yhteiskunnalliset asettelut Jeesuksen aikaan olivat sellaiset. Naisia ei ollut julkisissa tehtävissä. Heillä oli eri tehtävät. Ne olivat perhepiirissä.
(Tosin ortodoksinen perinne tunnistaa Maria Magdalenan, kuten edellä kirjoitin.)
Valamon kansanopiston silloinen rehtorisnainen mikähemmettisenytolikaan jemensi kuitenkin, että artikkeli loukkaa häntä lapsettomana naisena. Mietin siinä mielessäni, että rehtorittarelle ei pälähtänyt päähän, jotta äititehtävän voi ymmärtää laajemminkin. Jos ei ole omia lapsia, voi ryhtyä sellaiseksi yleisäidiksi.
Tämän kuulin Konevitsan kahvila-Tatjanan pieneltä Sergeiltä. Kerran Laatokan rannalla istuksiessamme, Sergei sanoi vastaansanomattomasti, että "teillä on aikaa minulle, kun teillä ei ole omia lapsia."
Ei ollut ja hetken olin asiasta sangen murheellinen, kunnes näin, että minua tarvittiin juuri silloin, sinä hetkenä, siinä Laatokan rannalla pienen pojan puolen tunnin äitinä edes.
Myös viimeisimmän Ortodoksiviestin kirjoitus Seurustelun sakramentista oli hyvä. Se oli naisen kirjoittama. Tuli ihan mieleen lempeät ja leppoisat kirkkokahvihetket Sukevan Pietarin ja Paavalin tsasounan palveluksen jälkeen Sukevan Nesteellä.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]