Irstaat istukat kohta

ti 8.3.2016

Hyvää naisten päivää! Nyt on haisteltu koko aamupäivä saunasupia, joten päätä keikuttaa. Suojasin kasan listoja pommisuojassa ikkunattomassa tilassa ja ilmassa on migreenin merkit. Näen tähtiä. Istun Lapinlahden kirjaston konella ja selaan Martti Valkosen Sananvapautta kauppatavarana. Minun käskettiin se lukea. Niinpä luen.

Kohta laukkaan Irstaiden istukoiden ensimmäiseen kokoontumiseen. Kello 14 naistenpäivänä anno domini 2016 kokoonnumme Kahvila Emiliaan verkostuitumaan porukassa, jossa toivottavasti saa puhua ihan mitä tahansa ilman, että olisi joku Looserit vittuun -jakkurouva iskemässä keskiluokkaisella kassilla päähän.

Ehkä pitää hieman selittää, miksi verkostomme työnimeksi muodostui Irstaat ämmät ja istukat silmille. Muistaakseni Carol Shieldsin romaanissa Kaiken keskellä Mary Swann kirjailijoiden elämäkerturi päkisti jonkun sovinnaisen runoilijan elämäkertaa, josta ei kertakaikkiaan löytynyt yhtään murtumaa elämäkerturin tunkeutua sisälle. Kaikki oli sliipattua, kivaa ja rypytöntä ja äärimmäisen sovinnaista sekä myös tylsää. Muistaakseni romaanin kertoja, joka myöhemmin alkaa koota tietoja kansanrunoilija Mary Swannista, toivoi, että hänen keskiluokkainen elämäkerrottavansa kerrankin heittäisi istukat lukijan silmille.

Mary Swann oli kaikkea muuta kuin keskiluokkainen, mutta loppujen lopuksi hänen elämänsä jäi arvoitukseksi. Vähän samaan tapaan kuin historioitsija Teemu Keskisarja sanoi, että häneltä joskus toivotaan jonkun historian taviksen elämäkertaa. Ei onnistu, jos ei ole kirjeitä, päiväkirjamerkintöjä tai yhtään mitään. Taviksen elämäkerta onnistuu vasta meidän päiviltämme, kun kaikki löytyy somesta.

Tai blogista.

Älkää peljätkö. Eivät nämä kirjaimet mihinkään bittiavaruuteen katoa. Printtaan joka kuukausi tekstini ja kansioin. Jätän tyttärilleni perinnöksi sekä ne iljettävät päiväkirjamerkinnät kaikkine kammottavine vuosineen 1985 ja 1986 ja muu 1980-luvun loppu sekä 1990-luvulta, jolloin olin itsekeskeisimmilläni ja valhellisimmillani. Karmea totuus paljastuu päiväkirjoista, joita en mielelläni lue - saati sitten rekonstruoi blogiin, kuten kirjallisuusrosentti Markku Soikkeli tekee.

Päkistää... pahus pitää mennä... kello rientää

Karamazovin veljesten uusi suomentaja Martti Anhava ihastui noin sivulla 300 verbiin päkistää ja toisteli sitä ainakin viidessä toisiinsa sopimattomassa yhteydessä, lupasin itselleni tämän viikon loppuun mennessä selvittää, ovatko aiemmat jättiläisromaanin suomentajat V.K. Trast (iisalmelainen suojeluskuntahurmoshenki vuosina 1915-1926) ja Lea Pyykkö verbiä käyttäneet, yhden kerran sitä mielestäni voi käyttää, ei viittä kertaa.

Irstaat ämmät tuli taas siitä, että muistan kuulleeni valitusta Pohjois-Savon vasemmistonaisten lehden Ämmän Äänen nimestä narinaa. Ilmeisesti sen olisi pitänyt olla Valkoiset tahrattomat pitsisukat tai jotain tyyliin Korkealaatuinen Jakkupukunainen.

Ja Rosa Meriläinen kertoi ääriteoreettisen Hatun sivuilla siitä, että jopa vihreissä naisissa saattaa tulla käsilaukusta päähän.