Jehovan todistajat Seksissä ja matematiikassa

Lue Seija Ronimuksen tutkimus

ke 9.3.2016

Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta alkoi oikeasti syventyä sivun 173 jälkeen. Olen tästä iloissani. Turhaa ei ollut tylsien jaksojen kahlaaminen.

Kirjan puolenvälin jälkeen juonikuvioon tulee myös Tuovi, jota esitellään kahden siskon, höppänän, Siljan ja jonkun maailmalla supermenestyneen Sailan pikkuveljenä. Koska kirjailija vihjailee jotain, mistä sisarusten isä on aivan tolaltaan, korostetaan Tuovin parranajon tarvetta sekä mainitaan tämän odottavan testosteronin antavan jotain sellaista pulmanratkaisutaitoa, jossa ikään kuin mieheydellä on merkitystä, arvelen, että Tuovi on vaihtanut sukupuolta.

Anna muuten kysyi yhtenä päivänä, onko Suomessa unisex-nimiä. Muistin Tuovin ja Vienon. Tosin on vaikea kuvitella miestä, jonka etunimi olisi sama kuin oman äidin. Meidän äiti oli kaikkea muuta kuin unisex. En tiedä, mistä olen androgyniahakuisuuteni perinyt.

Harmi, että Hantta Krause vai mikä Vilma Schlizewski se nyt on ja kaapinkokoinen korsto Olli lähtivät Elämä pelissä -ohjelmasta. Vaikka Hantta Krause on melko turha julkkis - en edes muista, mistä tuli kuuluisaksi - olen aina häntä kuitenkin sisimmässäni fanittanut. Hantta Krause sanoi Hesarin 80-luvun Teema-lehdessä, että vaikka hän näyttääkin miltä näyttää, on kyllä ihan täysin hetero. Ai, että nauratti.

Aina välillä Iida Rauman kirjassa tulevat esiin Jehovan todistajat. Kirjan aivan alussa matematiikkanero Erika paljastuu Berliinissä kielitaidottomaksi. Vaikka hän on asunut Saksassa vuosia, hän ei osaa saksaa sen enempää kuin, että voi asioida kiinalaisessa ravintolassa.

Kaksi Jehovan todistajaa ikään kuin muodostaa tässä kohtaa tapetin Erikan kielitaidottomuudelle ja sille, että missään päin maailmaa hän ei kiinnity mihinkään yhteisöön. Sivulla 241 Tuovin somesta nappaama Janette-Leif selaa Tuovin pöydältä löytämäänsä Vartiotornia ja etsii siitä, mitä Jehovan todistajat sanovat homoista. Janette löytää vain jonkun "tylsän luomisjutun".

Ehkä Jehovan todistajat on kirjailijalle ikään kuin alusta tai juuri tapetti pohtia, mitä on, miksi on ja onko Jumala. Tähän taas sivuhuomautuksena se, että pitäsi lukea Seija Ronimuksen Turun yliopiston uskontotieteen laitoksen tekemä väitöskirjatutkimus Jehovan todistajien yhteisöstä ja siitä eronneiden kokemuksista.

Jehovan todistajiin liittyy paljon primitiivireaktioita. Olen minäkin saanut tekstareita valtaväestön ihmisiltä, että ne ovat sellaisia ja sellaisia ja sellaisia. Ovat varmaan sellaisiakin, mutta ovat sen lisäksi paljolti ulkoisesti koreilemattomia ja maallisesta mammonasta jotenkin erottuneita, yksinkertaista elämäntapaa viettäviä ihmisiä. Kyse ehkä myös Kollektiivisesta todellisuudesta yksilölliseen minuuteen liittyvästä konfliktista.

Kursivoitu on Seija Ronimuksen tutkimuksen viimeisiä lukuja. Pitää lukea, mutta ei nyt. Pitää tehdä kerrostalolle jokaisen jäljellä olevan asunnon prosessikaavio luettelonomaisesti. Siksi olen nyt tietokoneen äärellä ja Matti jo soitti, että tuo kotoa työmaalle kahvimaitoa.

Tämä oli mielenkiintoista Ronimuksen tutkimuksen johdannossa: "Yhteisö nähdään muista erottautuvan käyttäytymisen perusteella omaa erilaisuuttaan korostavana ja ympäristöön nähden torjuvana. Tämä saattaa osaltaan synnyttää kielteisiä mielikuvia ja näkemys Jehovan todistajista voi siten perustua jossain määrin tunteeseen pikemmin kuin olemassa olevaan tietoon. "

Nimenomaan. Minä tahdon oikeata tietoa enkä primitiivireaktioita.

Kielipelejä ja vapaata puhetta

Seksissä ja matematiikassa on paljolti kyse myös kielestä. Meidän toinen raksamestari sanoi tässä yhdessä kerrostalon pommisuojan kahvipöytäkeskustelussa, että matematiikka on kieli. Emme päässeet siihen pidemmälle, sillä tauko loppui ja kaikki laukkasivat tiehensä. Kielihän se varmaan on ja täydellisen yksiselitteinen. Siksi oli rauhoittavaa Suomen Demokraattisessa Nuorisoliitossa Kuopion Ruplalla työskennellessäni välillä harjoittaa kirjanpitoa. Aika alkeellista järjestökirjanpitoahan se oli - nyt ei saa nauraa minulle Rovaniemen uskon sisko - mutta todella rauhoittavaa.

Järjestötyö, jos mikä on abstraktia ja itse asiassa epäpalkitsevaa; valmista ei tule senkään vertaa kuin toimittajan työssä. Järjestökirjanpito sen sijaan oli meditatiivista. Ladoin tietokoneohjelmaan numeroita ja katsoin, onko lopputulos sama kuin pankin tiliotteessa.

(Aika monta yritystalouden ja johtamisen kurssia tuli muuten suoritettua ennen kuin Client´s-konsultti Roope Pietilä kertoi ymmärrettävästi, mikä on tase ja etenkin, mistä se muodostuu. Tästä olen kiitollinen. Eikä tämä liity tähän, mutta aika alkeellisilla eväillä sitä on yritystä lähdetty tässä firmassa johtamaan. Meikäläinen nimittäin. Heh.)

Olisin halunnut jatkaa keskustelua matematiikasta kielenä, mutta ehkä pitää sitä ennen lukea netistä äsken löytämäni Timo Tossavaisen artikkeli: Matematiikka ja kieli. Tämmöisen tenhoavan lauseen löysin sieltä: "Korkeamman matematiikan oppiminen on pikemminkin laajan ja monikerroksisen käsitteellisen informaation tietoista uudelleenjärjestämistä ja täydentämistä kuin yksittäisten käsitteiden tai laskukaavojen omaksumista."

On vaikea elää rationaalisessa maailmassa, kun minusta numerot ovat joko lämpimiä, kylmiä tai mukavia. Pyöreät numerot, kuten nolla ja kakkonen ovat lämpimiä, mutta ne ovat epämukavia, sillä niitä on vaikea muistaa. Viitonen ja ykkönen ovat kylmiä. Nelosesta ja seiskasta pidän. Ne ovat mukavia. Kolmonen ei ole ainoastaan sininen, vaan sitä kohtaan olen tyynen välinpitämätön. Ehkä kolmonen on kostea ja nihkeä numero.

Ei taida minusta olla korkeamman matematiikan oppijaksi. Eilen muuten oli aivan hirmuisen hauskaa Irstaiden istukoiden verkostotapaamisessa. Taidokkaiden kuvioneuleiden tekemistä taisin sanoa korkeammaksi matematiikaksi, johon en kyllä itse koskaan kykene. Puhuttiin koko tapaamisen ajan vapautuneesti ja melko kovalla äänellä eikä Kahvila Emilian omistaja heittänyt meitä pihalle. Otin esille neulomukseni eikä harmittanut, etten keksinyt, mitä siitä tulisi. Sen sijaan keksin, että alan neuloa kalenterilleni kuoria.

Minulla on sellainen kansiontapainen kalenteri, jonka sisään aina vuosittain voi asentaa sen varsinaisen kalenterin. Kalenterin kannet ovat kuitenkin aivan sikatylsät. Olen jo kauan sitten ostanut Ikeasta sellaisia teollisuusvirkattuja kukkia, jotka ompelen kohta neulomaani kalenterin kanteen.

Verkoston Ritva esitteli facebookista joltain sukkasivulta, miten taidokkaita ja ihania sukkia sekä lapasia ihmiset neulovat. Poirot-faneille lapasia, joissa on Poirot´n profiili ja lapsille junasukkia. Aivan upeata! Vastaisku ylikansalliselle shitille, jota pukkaa joka tuutista. Ihmiset tekevät asioita käsin ja persoonallisesti.

Niin. Tosiaan. Irstaat istukat on joukko, johon samaistun mieluummin kuin sovinnaisiin Punainen tupa ja tyylikäs jakkupuku -kampanjointeihin. Looserit vittuun -laukusta päähän saaminen oli oikeastaan huono kielikuva, sori siitä, sillä Louis Vuitton -merkki on ylempää keskiluokkaa. En tarkoita sitä, vaan ihan tavallisinta tavallista keskiluokkaa. Keskiluokan keskiluokkaa.

Hm. Mitäs vielä. En ole lähdössä lauantaina Joukkovoima-mielenosoitukseen. Minähän marssin silloin, kun marssijoita on vain minä, Ylä-Savon subcomandante Marcos ja Toveri Vanhempi Huoneenrakentaja:D Nojoo, outoa on, jos miekkarissa on enemmän väkeä. Jos on, jään kotiin.

Elinkeinoelämän keskusliiton jokutappi Matti Apupapunen onnistui olemaan hauska eilisessä Hesarin linjakirjoituksessaan: "Maaliskuulle viritellään uutta suurmielenosoitusta, jossa osa ay-liikettä, kirjavat punavihreät ryhmittymät, Psykologien sosiaalinen vastuu ry ja feministinen ajatushautomo Hattu sanovat vihdoin suorat sanat. Keskiajalla uskottiin, että paras keino taistella kulkutauteja vastaan on muodostaa kulkueita, vaeltaa katuja ja loitsia kovaäänisesti. Melko vähän tästä on edistytty." (HS ti 8.3.2016 s. A5, Nyrkkiä yhteen kroonikko-osastolla)

Mitä Apunen tässä itse asiassa sanoo? Apunen sanoo, että kansainvälinen riistokapitalismi on globaali kulkutauti, johon eivät loitsut auta. En voi olla muuta kuin samaa mieltä. Siis siitä, että kansainvälinen riistokapitalismi on kulkutauti.