Pia Valkonen

Irstaat ämmät ja istukat silmille -verkosto käynnistyy

Emme ole riippuvaisia genitaaleista

Alla myös se, miksi en pidä keskiluokasta

pe 4.3.30216

Voi, että nauratti eilen illalla puheenjohtaja Ulla Hannulan tekstari. Ulla kirjoitti, että meidän irstaiden ämmien perustavaan kahvikokoukseen haluaisi tulla kulkuriveljenikin. Ulla oli sanonut, että siitä vain, jos puet mekon tai hameen ja laitat letin.

Taisin kuitenkin Tiedonantajan kolumnissani tänään luvata, että Irstaat ämmät ja istukat silmille! -verkosto ei ole riippuvainen genitaaleista. Joten hm, mikä olisi oikeudenmukainen ratkaisu asiassa? Mieshän voi olla vaikka millainen feminsti ja itse asiassa kulkuriveljelläni on selvästi ollut feministisiä lausumia, joista olen ollut ällikällä lyöty.

Lapinlahden Vasemmistossa niitä ei nimittäin kovin taajaan kuulu. Itse asiassa Lapinlahden Vasemmistossa naisille on pedattu lähinnä kahvinkeittäjän roolia. Tai järjestelmä ei vain kestä muunlaisia naisia. Kahvinkeittäjiä sinänsä väheksymättä. Olisi vain niin mukava nähdä nykyisen puheenjohtajan tai peruspalvelulautakunnan puheenjohtajan kahvinkeittäjän roolissa.

Ja missä ovat Varpaisjärven vasemmistonaiset? Siellä ei ole kahvinkeittäjänaisiakaan.

Jospa me letittäisimme miesfeministin tukan tai parran, jos tällainen uskaltaa kansainvälisenä naisten päivänä, ensi tiistaina 8. maaliskuuta Kahvila Emiliaan kello 14. Ideoidaan sitten, mitä muuta tehdään (alla tänään ilmestynyt Tiekkarin kolumnini):

Ehkä lähdemme Varpaisjärvelle persujen pesään....

Inhoan keskiluokkaa siksikin, että keskiluokkainen ihminen on niin pihi omasta elämästään. Ei voi sanoa, että käydäänpä sitä meilläkin paskalla, kun se on jotenkin niin vulgaaria ja alaluokkaista. Jopa vasemmistolaisissa tai sinne päin kallellaan olevissa naisjärjestöissä saattaa tulla sovinnaisesta käsilaukusta otsaan.

Rosa Meriläisellä ja Saara Särmällä on ääriteoreettinen Hattunsa sekä meillä Lapinlahdella kohta Irstaat ämmät, jotka heittävät välittömästi istukat kanssakuulijan silmille – halusipa tämä sitä tai ei.

Puheenjohtajaksi lupasi Hannulan Ulla ja minä olen itseoikeutettu sihteeri. Henkilökohtainen on meillä ehdottoman poliittista, sanomme voihan vittu, jos siltä tuntuu ja usein tuntuu, haukumme jokaisessa kokouksessa poissaolijat ja aviomiehet sekä varmuuden vuoksi vielä muidenkin aviomiehet, käymme läpi munasolut, spermat, sikiöt, synnytykset, sairaudet ja kuolemat. Mikään inhimillinen ei meille ole vierasta eikä kukaan saa kokouksessa tulla sanomaan, että tästä ei sitten puhuta, tämä ei ole oikea areena, pidetään tämä nyt vain tällaisena asiallisena kuviona ja tämä teema pelottaa arimmat osallistujat keskustelusta.

Keskiluokan naiset keskustelkoot omissa kaunopiireissään.

Irstaat ämmät tapaavat kahviloissa tai mikä ettei vaikkapa perinteisessä miesympäristössä: Lapinlahden Teboilin baarissa tai Varpaisjärven persujen pesässä Esson parlamentissa. Tulisin tapaamisiin suoraan rakennustyömaalta heijastintakki yllä ja reisitaskuhousut jalassa kipsipölyä pölisten.

Voisin ottaa mukaan kutimet ja ikuisuusprojektin. Syksyllä 2012 ostin Puumalan Siwasta, joka muuten vähän aika sitten sulki ovensa, kutimet, virkkuukoukun ja lankaa. En oikein tiennyt, mitä aikoisin neuloa, mutta jotain teki mieli tehdä käsilläni.

Niinpä Saimaan marraskuisia aaltoja kuunnellen ja Vasemmistoliitossa möröksi muuttuneen Matti Viialaisen matkailumökissä istuen neuloin, neuloin ja neuloin.  Tai oikeammin matkailu on Viialaisen rouvan bisnes.

Minulla on nyt noin 20 senttimetriä korkea violetti neulomus, jonka tehtävä maailmakaikkeudessa on vielä avoin. Voisihan se olla näky, kun kahvilassa istuu raksatakkiin pukeutunut neuloja ja pari muuta yhtä sopimatonta naikkosta. Voisimme yhdessä ideoida, minkä funktion neulomukselleni luon ja vaikka opetella sukan kantapäitä jossain tulevassa tapaamisessamme.

Ensi kertaa elämässäni olenkin nyt tuntenut olevan oikeasti hyödyksi jollekulle, jos ei oteta lukuun sitä, että olen hoitanut kahta vauvaa – omiani – ja vammaista lasta sekä nuorta naista.  Olen ollut töissä meidän raksalla, koska vammainen nuori naiseni on kohta lähdössä maailmalle.

Kannan lautoja, vien roskia, lakaisen, imuroin, pyyhin, keitän kahvia, vien viestejä varsinaisilta substantikoilta toiselle – toisin sanoen kirvesmieheltä putkimiehelle ja putkimieheltä raksamestarille -  ja juttelen mummusten kanssa. Suurin osa kerrostalon asukkaista joutuu asumaan putkirempan keskellä ja osin tuntuu siltä kuin remontti katkaisisi puuduttavan yksinäisyyden rutiinin. Oikeastaan olen taas lajin hoivatyöläinen. Ja miehet saavat loistaa, pitää kahvitunnilla uuvuttavia monologeja sekä kerätä sankaruuspisteitään.

Pia Valkonen, joka 50 vuotta täytettyään alkoi etsiä elämältä jotain muuta kuin persiillään tietokoneen ääressä istumista.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi