Miksi en ole enää toimittaja?

ti 9.2.2016

Toisinajattelija Kaarina Davis vilahti 8 myytissä työstä -televisio-ohjelmassa. Pätkä vaikutti oudolta. Siitä ei saanut yhtään mitään selvää. Oikeastaan koko episodi oli ohjelmassa turha. Ainoa ilo siitä oli se, että me, Kaarina Davis -fanit, näimme hänet televisiossa.

Toimittaja piti jotenkin kovin varansa, ettei haastateltava päässyt sanomaan yhtään mitään.

Eilen kävin Davisin blogissa. Sieltä löytyi selitys omituiselle otokselle. Kuvausryhmä oli ensin vängännyt, että haastattelua pohjustetaan tapaamalla huoltoasemalla. Kun kaikki osapuolet olivat huoltoasemalla, kuvausryhmä kysyi, missä Davisin kotimetsä nyt sitten on.

Metsään oli kymmenen kilometriä, mutta eihän sitä kukaan haastattelun sopimisvaiheessa ollut kysynyt. Kuvausryhmässä tunnelma kiristyi. Aikaa oli 45 minuuttia. Siinä ajassa piti ehtiä metsään, puuteroida haastateltava, kiinnittää mikit ja toimittajan piti orientoitua kysymään edes jotain järkevää.

Toimittaja oli alkanut kaakottaa downsiftauksesta. Voi Jeesus, sanon minä.

Ilmeisesti 8 myyttiä työssä -ohjelman tekijät olivat sisäistäneen fordistisen tehokkuuden ajatuksen. Haastateltava sisään ja ulos. Jos minulta kysytään, sanon, että kiireessä ei tule kuin kusipäitä lapsia. Kaarina Davis kuvasi blogissaan, kuinka televisioryhmä oli puhunutkin nopeutetusti, jopa hysteerisesti.

Toimittajan olisi pitänyt käyttää aikaa Kaarina Davisin kanssa jutteluun sekä oikeasti pohtia, että voikin olla olemassa ihan oikeasti elonkehälle vahingollista työtä. Aika paljon sellaista on.

Tärkeät toimialat maailmassa ovat ruoan tuotanto (puutarhan hoito sisältyy tähän) ja rakentaminen (koska Suomessa on pakko suojautua kylmältä). Sattumalta osuin toiselle tärkeälle toimialalle. Kiitos Matin.

Toimittaminen ei ole tärkeä toimiala. Toistamalla papukaijamaisesti uusliberaliaa se voi kuulua jopa globaalisti vahingollisiin toimialoihin. 8 myyttiä työssä oli kuitenkin muilta osin hyvä ohjelma. Tuottajana oli Esko Naskali, jonka muistan Tampereen toimittajatehtaalta terävänä tyyppinä. Terävämpänä kuin keskimäärin.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi