Tamp, tamp, tamp

Anna polkee kantaa kävellessään pitkin käytävää

su 14.2.2016

Jahah, jotain on taas meneillään eteiskäytävässä. Todennäköisesti moppaus. Lapsi kulkee edestakaisin korostaen kanta-astumistaan. Pitää varoa, ettei jää jalkoihin. Käytävässä on nyt hengenvaarallista.

Tikkisen Hannele luki Romain Puértolasin Fakiirin. Hannele piti sitä parhaana kirjana pakolaisuudesta ja siirtolaisuudesta, jota olen hänelle tarjotellut. Tosin en minä Fakiireja sen takia ostanut Iisalmen Prismasta yllätyskirjana meille, vaan sen takia, että siinä on kuvauksia Ikeasta.

Intialainen fakiiri Ajatušatru Vašta Patelkin matkustaa Pariisiin käydäkseen Ikeassa hankkimassa itselleen edullisesti piikkimaton. Hän ottaa maton, jossa on 150 piikkiä 15 000 piikin maton sijaan, vaikka 15 000 piikin matto olisi selkänahalle parempi. Katsokaas, kun kotona on mukavampi ruuvata kiinni 150:ä piikkiä kuin 15 000:a piikkiä.

Ajatušatru Vašta Patelkin päättää rahapulassaan jäädä yöksi Ikeaan. Hän piiloutuu sängyn alle kaupan sulkemisaikaan ja sitten käy mutkattomasti Ikean ravintolakeittiön jääkaapilla etsimässä itselleen herkullisen lohivoileivän. Nyt on pakko myöntää, että Kuopion Matkuksen Ikea-käytäviä raahustaessa on monesti tullut mieleen panna maate joistakin valmiiksi iloisen värisillä Ikea-lakanoilla pedattuihin Ikea-sänkyihin.

Ikea on vaarallisen viihtyisä. En yhtään ihmettele niitä 30 000:a hollantilaista, jotka olivat Eindhovenin Ikeassa piilosilla. Mietin tästä otsikkoa merkintääni: Ikean pehmeänpetollinen syleily. Ikean pussilakanoissa on ongelma. Niissä ei ole yläpäässä käsille rakoa. Ikean pussilakanat pitää pujottaa täkin päälle sillä tavalla oudosti nurinpäin.

Ikeassa on muitakin ongelmia, kuten se, että kaupan perimmäisenä ideana on maksaa niin vähän veroja kuhunkin toimintamaahansa kuin mahdollista. Tämä ja moni muukin asia löytyy Johan Stenbon kirjasta Totuus Ikeasta.

Ikeassa Ajatušatru Vašta Patelkin joutuu teipatuksi kaapin sisälle ja kulkeutuu Englantiin. Englannista matka jatkuu Barceloonaan ja Libyaankin. Matkalla hän tapaa paperittomia siirtolaisia: sudanilaisia, pohjoisafrikkalaisia. Romain Puértolas pääsee veijarimaisen tarinan varjolla kertomaan siitä, että maahantuloviranomaiset saattavat päättää paperittoman siirtolaisen palauttamisosoitteen kevyin perustein. Esimerkiksi se, että siirtolaisen, joka on värjötellyt Euroopan läpi rahtikontissa kaalien välissä, taskusta löytyy espanjalainen tavaratalokuitti, riittää perusteeksi palauttaa siirtolainen Espanjaan.

Uusimmassa Parnassossa oli Nälkävuoden kirjailijan Aki Ollikaisen haastattelu. Haastattelija oli vetänyt linjat Suomen vuoden 1868-69 nälänhädästä nykyisiin kansainpakoihin. Nälkävuosina pitäjät pallottelivat irtaimella ja nälkää näkevällä väestöllä; todennäköisesti Rautavaaran suunnasta tuli joukko ryysyköyhälistöä Varpaisjärven Korpijärvelle. Heistä parisenkymmentä kuoli ja tuli haudatuksi vailla nimeä tai edes kotipaikkaa Koiramäen nälkään kuolleiden hautausmaalle.

Nythän pakolaisia ja paperittomia siirtolaisia hukkuu Välimereen joka viikko. Meksikosta USA:han on junareitti, jota on sanottu maailman vaarallisimmaksi. Venäjän Karjalassa tammikuun pakkasilla paleltui kuoliaaksi ainakin yksi intialainen. Televisiossa sanoivat, että mies kuoli sydänkohtaukseen, mutta kuka sitäkin uskoo. Valtiot pompottelevat pakoon lähteneitä ihmisiä sinne tänne.

Heikki Hiilamo kuuluu kirjoittaneen tänään Hesarissa aiheesta otsikolla Muukalaisvihamielisyys kumpuaa keskiluokan ahdingosta ja alistetusta köyhälistöstä. Hiilamon kirjoitukseen viittasi persuksi sukeutunut Venäjä-tutkija Arto Luukainen. Hän sanoi www.uusisuomi.fi:ssä, että Hiilamon kirjoitus on oikeansuuntainen:

"... tyytyväisen keskiluokan tilalla on ahdistettu keskiluokka ja alistettu köyhälistö."

Doc Martin on kuvaava sarja. Se näyttää uusliberalismin raunioittaman brittiläisen pikku kylän. Pienyrittäjät vain yrittävät ja köyhtyvät, mutta yrittävät sitkeästi taas, kuten lihava Al. Tämä koetti palata putkiasentajaksi, mutta koki sen saman, minkä me suomalaiset pienyrittäjätkin; työn tilaaja maksaa, jos huvittaa, voi olla, että työn tilaajallakaan ei niin hirveästi rahaa ole. Kaikki uppoavat samassa deflatorisessa kierteessä.

Sampo Terho (nuori persuisä) tarkoitti tätä Pressiklubissa perjantaina, kun loi kuvan vihreästä, joka Kallion hienostokahvilassa imee luomulatteja kierrätyspillillä ja ihmettelee samalla, kuinka maalaiset eivät käytä metroa, vaan ajelevat ympäriinsä saastuttavilla autoillaan:

"Koulutetuille kaupunkilaisille globalisaatio on tuonut halpoja lentolippuja, uusia kulinaristisia nautintoja, opiskelu- ja työtilaisuuksia ulkomailla, jännittävän erilaisia ystäviä ja myös elämänkumppaneita. Monet näistä ovat kielitaidon, rahan ja verkostojen puutteiden vuoksi keskiluokan ja köyhälistön ulottumattomilla."

Tämä on niin totta niin totta Hiilamon kirjoituksessa: "....pitää huolta siitä, että myös keskiluokka ja köyhälistö pysyvät mukana."

Minä olen pettynyt, katkeroitunut ja vihainen, sillä yliopistosta valmistuessani luulin, että luokkayhteiskunta on jo hävinnyt. En halunnut mihinkään yhteiskuntaluokkaan - kaikkein vähiten pönöttämään teennäisesti keskiluokkaan. Inhosin asetelmaa omakotitalo, auto, koira, isä ja äiti sekä kiltit lapset.

Nyt on omakotitalo, autoja, joiden yhteenlaskettu ikä saattaa olla vuosisadan, koira, kissa ja kaikkea muuta kuin kiltit lapset eikä lainkaan sellaista oloa, että kuulun yhteiskuntaan.