Pia Valkonen

Ratkaisemattomien kysymysten kirja

to 18.2.2016

Pekka Saurin Ratkaisemattomien kysymysten kirja tuli eilen etanapostissa. Omistuskirjoituksen lisäksi kirjassa oli käsky jaksaa. Käsky tai kehotus, vaikkakin sarjatyönä tehty, oli mukava yllätys! Luin kirjan melkein siinä keittiön pöydän äärelle seisten, kun odotin, että Matti keittää Annalle kiemuraisia makaroneja,

Meillä on vakiintunut käytäntö. Matti tekee ruoan ja minä korjaan jäljet sekä pesen pyykin. Vakiintunut käytäntö näyttää olevan myös, että meillä ei siivoa kukaan. Viimeksi siivottiin joulun alla. Teemme osasiivouksia. Luuttuan aina silloin tällöin koiran ja kissan kuppien ympäristön ja imuroin silikaattimurut kissanlaatikon läheltä. Sunnuntaina lakaisin yläkerran portaat. Päätin, että tällä viikolla pesen pyykkiä sitä mukaa, kun sitä ilmestyy, mutta toistaiseksi asia on jymähtänyt siihen, että viikonlopun pyykit miehittävät narut. Ei jaksa, ei jaksa. Pitää rationalisoida.

Ratkaisemattomien kysymysten kirjan huono puoli oli se, että tekstiä olisi saanut olla enemmän. Isoa fonttiakin oli mokoma.

Äh, Matti pölpöttää kahvitauolla.

Talouden uudet muodot

Lounaalla olin täysin muissa maailmoissa. Kuuntelin kypärä päässä ja kuulosuojaimet korvilla korvanapeista Johanna Korhosen Valkoista valoa. Ohjelmassa oli lukupätkiä sitaateissa Talouden uusia muodoista. Se lojuu keittiön läppäripöydällä ja sohvalla. Jostain syystä minulta on jäänyt se lukematta, vaikka olen ollut kuuntelemassa niin Hanna Moilasta Tiedon janossa viime keväänä kuin kutsuimme Jaana Pirkkalaisenkin viime vuonna Kansantaloutta tasa kaikille -semppaan.

Ihan iltamyöhällä luin vielä puolitoista sivua Karamazovin veljeksiä. Kirjoitin pariin kohtaan, että tsekkaa, mitä alkuperäistekstissä sanotaan. Ja sitten väsyin. Luku-urakka kestää ärsyttävän pitkään. Jospa jonain viikonloppuna saisin vaikka 50 sivua luettua ja vertailtua käännöksiä. Tämän talven ja alkukevään jälkeen jos kuulenkin jonkun mainitsevan Dostojevskista, alan kirkua.

Eilisestä identiteetti, ei-valkoiset suomalaiset ja poliittisesti korrektit tavat puhua sekä kirjoittaa -teemasta vielä sen verran, että kirjailija Laura Honkasaloa oli erityisesti tympinyt keskustelussa se, että piti koko ajan varoa sitä, mitä sanoo ja mitä sanoja käyttää ja pelätä leimautuvansa ties miksi. Varmaan ei saisi enää sanoa mamukaan.

Minäpä sanon, kunnes toisin määrätään ja perustellaan. Leonid oli mumu ei kun mamu ja tytöt puolimamuja. Jos persuliinit ovat lianneet sanan maahanmuuttaja, mamu, pitää vallata sana takaisin. Valokuvaaja Sanni Seppo muuten sanoi, että olisi mieluusti pitänyt suomen lippua kunniassa ja ajatellut sen tarkoittavat sinistä taivasta ja valkoista lunta; Suomen luontoa (äh, tämä nyt kuulostaa ihan Suomen Luonto -lehden mainokselta), mutta persuliinipiinit ovat vallanneet kansallisest symbolit.

No, minä nyt olen aina saanut kylmiä väreitä minkä tahansa valtion lipusta.

Tarttis raahautua kolmanteen kerrokseen siivoamaan timanttiporauksen jälkiä ja sen jälkeen olisi vielä kakkoskerroksen piikkauspölyjen hallinta. Ei jaksa, ei jaksa. Aamulla korvakuumemittari näytti pientä lämpöä. Pakko mennä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi