Pia Valkonen

Parempaa kuin seksi

la 27.2.2016

Eilen Jehovan todistajasisar - meillä käy vain huumorintajuisia ja arjen absurdismia ymmärtäviä todistajia - kysyi virne kasvoilla, mikä on parempaa kuin seksi, kun näki Pekka Saurin kirjan keittiön työpöydälläni. Vastasin, että vihreiden perustaminen ja alkoi taas naurattaa.

Pekka Sauri onkin yllättävän hauska kuvatessaan vihreän liiton puolueeksi muodostumista. Jemmasin pitkään Parempaa kuin seksi lukemista, sillä jotenkin en halunnut tietää, miten Suomen meritokraattisin puolue synnytettiin.

Jossain vaiheessa olisin ollut tyyppivihreä - vähän yli nelikymppinen akateemisesti koulutettu nainen. Jokin tökki. Koko Vihreän Liiton olemassaolon ajan on tuntunut siltä, että puolueessa loppujen lopuksi saa käsilaukusta joltain espoolaiselta kierrätysrouvalta päähänsä, jos alkaa tilittää tai on jotenkin muuten alaluokkainen, chav, ripsivärit kasassa ja sukkahousut rikki.

Edellä yhdistelin Rosa Meriläisen lausumaa vihreästä naisliitosta. Meriläinenhän perusti radikaalifeministisen ja genitaaleihin rajoittumattoman Hattu-verkoston. Edellä kirjoittamassani on myös Ylä-Savon salaperäisen subcomandante Marcosin lausumaa.

En vielä ole kirjassa siinä kohtaa vihreiden historiaa, jossa ekovihreät julistetaan koirankuonolaisiksi. Silloin, kun oli Koijärvi-liikehdintä, minä olin Anna-Maija Heikinheimon ratsastusleirillä joko Messilässä, Heinolassa tai ratsastuksen opettajani kotona Lahdessa. Joka tapauksessa liian nuori. Kun Vihreä Liitto perustettiin, olin ylipäätänsä puoluevastainen. Kansanliike kutistui ennen kuin ehdin siihen mukaan ja sitten olinkin jo Vasemmistoliiton jäsen.

Shit happens, mutta eihän tässä auta kuin odotella uutta kansaliikettä.

Kirjassa Parempaa kuin seksi Pekka Haavistoa esittävä Jussi kehittää parhaimman argumentin periaateella toimiva ideologian. Sinänsä ihan hyvä ja kannatettava, mutta kun Vihreän Liiton sisäpiiri jäikin näköjään sitten vain ja ainoastaan sisäpiiriksi. Sisäpiiri jakoi vallan (ja rahat) keskenään.

Pyhä Perhe, Pekat Haavisto ja Sauri sekä Heidi Hautala (ja joku uusliberalistisesti ylisanaileva Tero, jossa Hesarin kriitikon mukaan yhdistyy Timo Harakka, Jari Sarasvuo ja Esa Saarinen), piti itseään vaistonvaraisesti vasemmistolaisena. Tero, joka Planeetta (Suomi) -lehden kirjoituksessaan äityi Tsernobylin onnettomuuden jälkeen neuvostovastaiseksi, keksii sloganin, joka saa ainakin minut yökkäämään: vihreät eivät ole oikealla eivätkä vasemmalla, vaan edellä.

Pyhä Perheen isä Pekka Haavisto hahmottelee jopa globaalidemokraattista puoluetta. Mikä ettei. Ensin kuitenkin pitäisi saattaa uusliberalistinen ideologia hautaan globaalitasolla ja vapauttaa jopa itse kokoomuslaiset siitä. Loikkauksia jo näkyy. Viimeisimmässä, uudistuneessa Vihreässä Langassa, jota päätoimittaa vanhan kansan kokoomuslaisen Ilkka Suomisen tytär Riikka Suominen, kerrotiin helsinkiläisen opettajattaren loikkaustarina.

Johanna Sydänmaa ei enää kehdannut sanoa opettajain huoneessa, että kuuluu kokoomukseen. Hän häpesi sitä. Sydänmaata ennen Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmästä vihreisiin loikkasi Jarmo Nieminen. Joko nyt alkaa hegemoninen siirtymä vasemmalle, sillä Niemistä ennen Helsingin vihreiden valtuustoryhmästä loikkasivat Vasemmistoliittoon Zahra Abdulla ja Sirkku Angervo?

Joko vihdoin alkaisi tapahtua jotain!

Zahra Abdullan vaalikampanjan takakätiseen rahoitukseen olen osallistunut minäkin. Vuonna 2007 hän kävi eduskunnassa, mutta putosi sitten tarkastuslaskennassa. Abdullan muistaakseni pudotti Outi Alanko-Kahiluoto (vihr. eduskuntaryhmän pj.). Korjatkaa, jos olen väärässä.

Uusiutunut aikakauslehtityyppinen Vihreä Lanka on ihan jees. Hieman epäillen suhtaudun Riikka Suomiseen päätoimittajana. Edellisessä Langan numerossa hän toisti saman kuin Pekka Haavisto joskus Suomi-lehdestä, että Hesari on nykyään (elettiin 1980-luvun loppua) niin radikaali, että se kirjoittaa samoista asioista kuin Suomi-lehti.

Niin kyllä. Identiteettipolitiikasta ja kotitalouksien kierrätyksestä. Hesari on myös hieman kulutuskriittinen. Ainakin Leo Straniuksen lausumien verran, mutta silloin vaihtoehtolehdissä on jotain vikaa, jos valtamedia kirjoittaa samoista teemoista. Ei se enää ole vaihtoehto, vaan samaa hegemonista paskaa.

Maaseudun Tulevaisuuden kohta entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen kirjoitti jäähyväispääkirjoituksensa eilisessä lehdessä. Siinä hän hahmottelee vastaansanomattomasti Maaseudun Tulevaisuuden kummallisen lumon. Lehti on oikeasti maaseudun puolesta ja haluaa rakentaa yhteisöä. Lehden lukeminen on yhteisöllinen kokemus.

Mutta taistelu maaseudun puolesta....? Mikael Pentikäinen tuntuu ajatelleen, että taistelu maaseudun puolesta on Elinkeinoelämän keskusliiton ajatuksia kirjoitettuna ympäripyöreäksi liirumlaarumiksi ja erilaisten entisten juoppojen Nato-Salomaiden raahaamista Nato-kirjoituksineen lehteen.

Ikävä tulee entisen päätoimittajan Lauri Kontron lyhyitä ja vittumaisia Kontrapunkteja. Hän nimitteli meitä vassuja kommunistien perillisiksi, mihin sanoisin minä, että olisimmepa edes sitä, ja joka käänteessä piikittelil vihreitä. Sen sanon, että ketä herra kurittaa, sitä hän sisimmässään rakastaa. Ihan niitä lukiessa tuntui, että on olemassa.

Mikael Pentikäinen on mies paikallaan Suomen yrittäjien keskusliiton toimitusjohtajana. Jospa hän Nato-mielisyydessään ei olisi vahingoksi isänmaalle sitä kautta.

Jahaps, eilisen Maaseudun Tulevaisuuden pääkkärisivulla on Petri Sarvamaan yliökolumni metsäenergiasta. Toivottavasti se tuo jotain konkreettista. Pitää lukea, kun eilen jäi lukematta.

Pressiklubilla oli Venäjä-seuran puheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk.kyky). Kun hänet valittiin seuran puheenjohtajaksi, sain hänestä hyväksyvän lausunnon suoraan Torniosta näköalapaikalta, mutta kovin oli televisiostudiossa mieto. Ehkä jännitti ja studiosedät suhtauivat häneen kuin johonkin suloiseen ja raikkaaseen sudenkorentoon, olentoon.

Kääphäse niinnii. Nihkeä suhtautuminen Natoon. Ihan jees -ilmaus. Ilo oli myös kuulla, kun Sakari Sirkkanen Ylen politiikkaradiosta oli soittanut Markus Mustajärvelle (vas.ry), kun studiossa oi niitänäitäkissanpäitä lasettelemassa puolustusministeri Jussi Niinistö (mau-Leena Sharman iskenyt persu). Sirkkasessa on ärsyttävää se, että hän kaikkien hegemonien edessä on ikään kuin tahtoisi istuutua heidän syliinsä.

Ilmaus ei ole omaani, mutta tosiaan kuvaa Sirkkasta.

Mustajärvi esitti kysymyksiä, joiihin puolustusministeri Niinistö sai vastata diibadaabadii.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi