Pia Valkonen

Vili, the scareface

to 6.1.2016, loppiainen

Olen olllut koko päivän niin tohkeissani, etten saanut edes joulukuusta heivattua pellolle. Herättyään Maria tsekkasi tapansa mukaan Pohjois-Savon eläinystävien sivut facebookissa, koska oli nähnyt unta, että minä olin käskenyt lopettaa sekä Pimun että Oskun. Eilen Maria oli pongannut eläinystävien palstalta, että Suonenjoella kotia etsii Vili, kuusivuotias suomen pystykorva.

Vili ei metsästä ja tarvitsee sellaisen loppuelämän, ettei tarvitse olla mitään erityistä. Meillä riittää, kun on vain kaunis ja pystykorva. Sanoin Marialle, että kysy siltä, onko koira jo mennyt. Ei ollut koira mennyt ja sitten sanoin Marialle, että anna sille mun puhelinnumero.

Puhelin soi jo jossain siinä samassa. Vaikka olin Marialle vasta sanonut, että soita mun puhelimeen, en tiedä, missä se on. Puheliln oli toppatakin taskussa. Sen punaisen, jonka isosisko Ulla oli joskus viitisentoista vuotta sitten minulle lähettänyt.

Sovimme puhelimessa, että haemme Vilin illalla, sillä ei meillä ole tänään mitään erityistä tekemistä. Siinä joulukuusen ulosvienti, imuroiminen, Marian pakkaaminen ja Fakiirista, joka juuttui Ikean kaappiin, blogimerkinnän kirjoittaminen, unohtuivat.

Muissa perheissä tällaiset päätökset punnitaan varmaan huolella. Tai huolellahan minä olin pystykorvasta unelmoinut. Yläkertaan portaiden yläpäähän kiinnitin nastalla lumessa kierineen suomen pystykorvan valokuvan. Olin sen joskus Maaseudun Tulevaisuudesta leikannut.

Lisäksi S-marketin heviosastolla teimme Teboilin sedän ja tämän vaimon kanssa lupauksen siitä, että seuraava koira tulee sitten olla pystykorva. Kerroin heille huolestuneena Maaseudun Tulevaisuudessa olleesta jutusta, että rekisteröityjä pystykorvia ei Suomessa enää ole kuin vähän yli 900. Rotu ei ole enää Suomen suosituin, kun kaikenmaailmlan pörröiset lapinkoirat ovat vieneet perinteisen pikinokan aseman suomalaisten sytämissä.

Tähän huomautuksena se, että Pimu on porokoira. Ei pörröinen lapinkoira. Sekä border. Tänä aamuna Pimu-poloisen piti taas miettiä, onko poris vai border. Pakkasta oli -27,7. Jänis oli muuten käynyt syömässä lentopallokentän nurnea viime yönä. Minä olin aluksi murheissani, että pihajänis ei ole löytänyt nyt lumikinosta, jossa olla pakkasta piilossa, mutta Matti sanoi, että ohuestaa lumikerroksesta on ollut se hyöty, että jänis on voinut illastaa pihalla - sekä siitäkin oli hyötyä pupulle, että emme kesällä leikanneet useinkaan nurmikkkoa.

Maria näytti facesta Vilin kuvan. Sillä on arpi päässä. Vili näyttää tyypilliseltä riidanhaastajalta. Mirollakin oli arpi keskellä kalloa, sillä teki Kuopiossa Pappilanpellolla tuttavuutta dobermannin kanssa. Toisin sanoen Miro pienenä juoksi päineen päivineen suoraan dobermannin avoimena ammottavaan kitaan.

Syksyllä minulle tuli niin ikävä Miroa, että etsin sen syntymäkodin Joroisten Palviaisten kylältä.Talossa ei ehkä enää kasvateta pystykorvia, mutta sellainen olo tuli, että kantaa tulee alkaa pelastaa.

Vili ei tullut meille

Vili-parka joutui panikkiin. Ei lähtenyt meille. Jäi Suonenjoelle.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi