Pia Valkonen

Maan tapa ja Lapinlahden

su 17.1.2016

Eilen kävi mieluisia vieraita, jotka eivät säikähtäneet koiran- ja kissankarvoja. Toivat terveisiä maailmasta, jonka olin jo mielessäni unohtamassa ja hautaamassa. Hyvä niin. Uusia näkökulmia menneeseen. Tosin ainahan minä Savon Mediat Oyj:n asioista jaksan jauhaa, vaikka minulla ei ole siihen todellisuuteen muuta kiinnityskohtaa kuin Matti ja Liisa -lehden tilaus ja Iisalmen Sanomien satunnainen lukeminen jossain huoltsikalla tai kahvilassa.

Matti ja Liisa -lehdessä oli viime torstaina aivan loistava Anne Moilasen juttu varpaisjärveläisestä Olli Hartikasesta, joka kuntoutui aivovammastaan Varpaisjärven yömaratonjuoksijaksi kymmenelle kilometrille. Olen samaa mieltä kuin muudan Suomi24h-kirjoittaja, että osin Matti ja Liisa keskittyy enimmin päätoimittajan tukan näyttävyyteen ja siihen, näkyykö kello, mutta jostain kumman syystä äitiysvapaalla ollut lehden kakkosnainen toi teksteihin lämpöä palattuaan töihin. Myös avustajat ovat alkaneet kirjoittaa lämpimämmin.

Räväkkyyttä ja myös ikäviin sekä monimutkaisiin asioihin puuttumista toivon paikallislehdeltä minäkin.

Esimerkiksi Lapinlahden kunnan hallinnon uudistus olisi nyt oiva paikka tutkiskennella lähidemokratiaa laajemminkin Matti ja Liisa -lehdessä. Oikein odotan asiantuntevia ja analyyttisia Matti ja Liisa -lehden juttuja siitä. Thihhihhii!

Tuntuu siltä, että organisaatiotyöryhmässä eivät ole olleet asialla penaalin terävimmät kynät - tai sitten juuri niin! Penaalin terävimmät ja samalla myös häikäilemättömimmät kynät (ehkä kunnanhallituksen puheenjohtaja laahustelijoineen) ovat kusseet mennen tullen vähän yksinkertaisempien organisaatiotyöryhmän jäsenten muroihin.

Mikään Lapinlahden kunnassa ei muutu. Valta keskittyy kepulle entisestään. Kepu ottaa aina kainaloonsa täällä apupuolueen. Pitkä perinne on ollut demareiden ryvettyminen kepun ja kristillisten valtaklikkien siunaajana - nyt ehkä samaan suunnattoman lämpimään syleilyyn ovat matkalla kokoomuslaiset.

Maan tapa

Joka tapauksessa Lapinlahden organisaatiotyöryhmä on päättänyt niin, että valtaa keskitetään. Tekisi mieli sanoa, että aivan vitun sama, mutten sano. Kunnanhallituksen jäsenten ja varajäsenten tulee olla valtuutettuja ja tarkastuslalutakunnan jäsenten tulee olla valtuutettuja. Eihän tästä puutu enää kuin se, että organisaatiotyöryhmä olisi niitannut monistenippuun pienellä tekstillä, että by the way - valta on saatava takaisin kepulle skeä pikkuisen armopaloja jollekin kepulle mieluisalle ryhmälle hinnalla millä hyvänsä.

Muutenhan kunnallispolitiikka menee ihan lapasesta. Ai niin! Entinen kepun puoluesihteeri Jarmo Korhonen mainitsee Lapinlahden kunnanhallituksen puheenjohtajankin kirjassaan Maan tapa. Vaalirahaa Kehittyvien maakuntien Suomi oli näköjään luvannut Ossi Martikaisenkin Vastuu Ylä-Savosta ry:lle (Maan tapa taulukko kirjan lopussa), mutta taulukon mukaan vaikuttaa siltä, että sitä ei olisi kuitenkaan maksettu. Maan tavan lukemisen jälkeen kaikki, mikä liittyy nykyiseen niin hyvään demokratiaan kuin rahalla saa, maistuu lähinnä paskalta.

Eikä asiasta käy nyt viestintuojan, Jarmo Korhosen, teloittaminen. Maan tapa on mikä on ja varmaan muutkin poliitikot rahoituksineen pysyvät koossa ainoastaan lihasmassansa ansiosta kuin Iisalmen arkkikepuliini Seppo Kääriäinen. Mutta paskalta maistuu. Ei voi mitään. Pitää vain odottaa sitä kuuluisaa uutta poliittista liikettä, joka kuulema on tulossa perinteisten poliittisten rakenteiden ulkopuolelta.

Jarmo Korhonen mainitsee Maan tavassa myös ISS-palvelut ja veroparatiisirakennusyhtiö SRV:n. ISS-palvelut on antanut 15 000 euroa Matti Vanhasen pressanvaalikampanjaan vuonna 2005 (Jarmo Korhonen Maan tapa s. 588) ja SRV Oy liponut Sauli Niinistöä ja kokoomusta 5 000 eurolla samoissa vaaleissa (Jarmo Korhonen Maan tapa s. 595).

ISS-palvelut Oy on tanskalaislähtöinen ylikansallinen yritys, joka tarjosi Ylä-Savon soten uusliberaaleista uusliberaaleimmalla toimitusjohtajalle Leila Pekkaselle takavuosina ilmaista selvitystä soten tukipalvelujen tarpeesta. Voi hyvät hyssyrät, eihän ilmaisia lounaita ole. Pikkuisen haiskahti siinä korruption makea tuoksu.

Onneksi Ylä-Savon sotesta löytyi jokunen nohevan terävä kepulainen, joka otti torpatakseen asian. Onneksi heitäkin on. Jokunen. En nyt tässä kerro suoraan, mutta vassut huomasivat kuvion ja uittivat asian tahoille, joille on todellista vaikutusvaltaa.

Jos ISS-palvelut Oy olisi päässyt luikertelemaan Ylä-Savoon, olisimme saaneet osaksemme samat epämiellyttävät ja laaduttomat kumiperunat kuin muinoin Talvivaaran kaivoksen ruokalassa, jossa ruokahuolto oli ISS-palveluiden, ja samalla se olisi ollut täkäläisten pienyritysten loppu.

SRV Oy puolestaan tuli kansan tietoisuuteen MOT-ohjelmasta , jossa SRV- ja elinkeinotteluelämävaltuuskuntajohtaja Ilpo Kokkila mussutti mussuttamistaan. Lainaan tähän sanasta sanaan itseäni blogissa toissa joulukuulta (ti 23.12.2014):

"MOT-ohjelmassa on käyty seuraava kiintoista puhelinkeskustelu, kun toimittaja kysyi veroparasiiteista, SRV:stä ja lastensairaalakytköksistä:

Puhelimessa:
Ilpo Kokkila:
"En lähde kommentoimaan näitä asioita. "

MOT:
"Minkä takia et?"

Ilpo Kokkila:
"Siitä syystä että olen EK:n puh johtaja ja SRVn puheenjohtaja."

Rakennusteollisuus rakentaa yhteiskunnalle vaivattomia vuokratiloja. Ideana on, että valtio ei saa omistaa mitään eikä harjoittaa  liiketoimintaa. Valtion tulee olla suuryhtiöiden vuokralaisia, jotta suuryhtiöt voivat lappaa ihmisiltä kerättyjä äyrejä paikkoihin, joihin verottaja ei pääse niitä tasaamaan."

Eipä nyt ihme olekaan, että SSS-hallitus on järjestelemässä meille ns. sote-itsehallintoalueita, joiden tarkoituksena on, että sotealueet voivat ihan itse myydä palvelunsa ylikansallisille yhtiöille. Sylkäisin, kun luin Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Mikael Pentikäisen alioartikkelin perjantain lehdestä otsikolla Valinnanvapaus on iso mahdollisuus (MT pe 15.1.2016 s. 2)

Uusliberaalinlirputtavaa ja supernaiivia höpötystä koko kirjoitus. Fy fan.

En usko, että MT:n hyperuusyksityistäjälinja siitä muuttuu, kun saamme lehteen "kilpailuhenkisen" päätoimittajan Jouni Kemppaisen Pentikäisen jälkeen. Odotan jännityksellä, kuinka Kemppainen alkaa kilpailuttaa maaseudun terveyskeskuksia ylikansallisille palvelumarkkinoille.

Voi, että on ikävä Jutta Urpilaista (sdp-pulunen) valtionvarainministerinä. En olisi ikinä uskonut, että joskus kirjoitan näin. Urpilainen kuitenkin sisäisti, että EU:ssa pitäisi alkaa yhdessä tukkia veroparatiiseja ja lyödä kapulaa globaaliin yhtiövaltaan. Sitä nämä Bilderberg-kepupösilöt eivät näytä tajuavan.

Poliittiset broilerit

Vaikka olen valittanut maailman sivu sitä, että Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ei ole ollut kiinnostunut siitä, mitä minä, varavaltuutettu, tarkastuslautakunnan jäsenenä saan tietää, se on kyseisen valtuustoryhmän huonoutta. Jos Vasemmistoliiton valtuustoryhmässä olisi ollut havaittavissa palavaa tiedonjanoa tarkastuslautakunnassa saamiani tietoja kohtaan....

Jatkan tästä. Nyt on Marian herätys ja pukeminen. Menköön tähän astinen nettiin kaikkine krjoitusvihreineen ja vittuiluineen.

Jatkan väliotsikon jälkeen kirjoituksen loppuun. Jos Vasemmistoliiton valtuustotyhmä ei kun valtuustoryhmä vain olisi halunnut minulta tietoja siitä, mistä tarkastuslautakunnassa puhuttiin, olisi se sitä saanut. Mutta ei halunnut. En tiedä, miksi tieto tai asioista keskustelu niin vähän sitä porukkaa kiinnostaa. Raportoin ihan toisen porukan tyypille välillä kirjallisesti.

Mutta jos tiedonkulun ongelmia ratkotaan yleisellä tasolla niin, että tietoa ei tarvitsekaan levittää kuin juuri ja juuri pienelle klikille, kuten nyt on käymässä Lapinlahden kunnan organisaatiouudistuksessa, antaa vittu olla koko kunnallispolitiikka ja perinteiset puolueet.

Odotellaan sitä uutta systeemiä. Sitä jotain, jotain jossa saattaa vielä vierähtää jokunen tovi. Parisataa vuotta meni keskiajan ja valistuksen välimaastossa ja Immanuel Wallerstein puhui paristakymmenestä karusta vuodesta kapitalismin murrosvaiheessa.

Matti lykkäsi minulle kopioimansa slaidit Lapinlahden organisaatiomuutoksesta ja tuumasi, että siinä se vallankavennuspaperi nyt on. Kun olin tässä koneen äärellä aikani, Matti sanoi, että organisaatiomuutoksen jälkeen Lapinlahden kunnallispolitiikassa mellastavat vain poliittiset broilerit.

Ei paljoa pääse veri vaihtumaan, mutta jos on ajateltu hyväksi noin, on meidän kansalaisten syytä miettiä ihan tosissamme suoraa demokratiaa. Mihin me edustuksellisia päättäjiä edes tarvitsemme? Tätä nykyäkin ovat asiat valitettavasti juuri niin, että edustukselliset päättäjät päättävät asiat samoin kuin virkamiehet ovat ne ajatelleet ja esityslistat laatineet.

Arvelen, että suora demokratia on jonkinlaista kansalaisten oikeusvalvontaa. Vähän niin kuin rakastamani vammaisneuvosto. Vammaisneuvoston jäsenten on oltava lakitietoisia ja uskallettava huomauttaa silloin virkamiesvaltaa, kun virkamiesvalta olisi tekemässä jotain lain vastaisesti, lain henkeä noudattamatta tai muuten vain huonosti.

Invalidiliiton koulutuksessa kävi tosiaan esittäytymässä entinen vammaisvirkamies Pohjois-Karjalasta ja tämä tosiaan sanoi, että joskus virkamiesten taktiikka esimerkiksi vammaispalveluasioissa on väsytys; ajatellaan, että kansalainen vain ei jaksa ajaa omia asioitaan.

Vammaisneuvosto ajaa kylmästi omia asioitaan eikä sen tehtävänä todellakaan ole ajatella rikkaita, hyvinvoivia ja parempiosaisia. Ne kyllä ajattelevat itse itseään ihan tarpeeksi. 

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi