Hihhuli

la 23.1.2016

Todella outoa, että Karamazovin veljesten uusi ja sinänsä mainiosävyinen käännös käyttää luostariin ohjaajavanhuksen luokse tulevista hurahtaneista termiä hihhuli.

"Hihhuli on alun perin (jyrkästä) lestadiolaisesta tai kiihkoilijasta, intoilijasta käytetty halventava nimitys, mutta nykyään sillä viitataan myös mitä tahansa uskontoa vahvasti kannattavaan henkilöön. Sanaa on käytetty 1800-luvulta asti. Sana muodostui lestadiolaisten tilaisuuksissa liikutuksissa olleiden hih huh -huudoista. Lestadiolaisuuden yleinen nimitys oli 1800-luvulla "hihhulilaisuus"."

Hihhulit on myös Tyko Sallisen uskonnollista hurmosta kuvaava maalaus vuodelta 1918. Lestadiolaisesta perinteestä Tyko Sallinenkin maalaa; hänen isänsä räätäli Antti Sallinen oli lestadiolainen käännyttäjäpappi. Wikipedia kertoo Sallisen syntyneen Nurmeksessa, mutta käyneen koulunsa Haaparannassa.

Kirjailija Matti Pulkkinenkin syntyi Nurmeksessa ja hänen taustastaan löytyy lestadiolaisuus. Oudosti lahkon sinne Nurmekseen Pulkkisen sukulaisissa kiemursi. Pitää tarkistaa omista muistiinpanoista, kuinka.

Jotenkin minun korvaani hihhuli on aivan liian lestadiolainen termi, jotta se voisi esiintyä ortodoksisessa yhteydessä - semminkin kun on olemassa ihan tarkka suomenkielinen nimitys: Kristuksen tähden houkka. Jotenkin koen Kristuksen tähden houkan tutuksi yleiskieliseksi, jonka ymmärtäminen ei ole sen vaikeampaa kuin ohjaajavanhuksenkaan. En usko, että täytyy olla Venäjän luostareissa pyörinyt, jotta sen ymmärtäisi.

Tämä nyt on aivan täysin subjektiivinen mielipide, mutta uskallan kysyä, onko hihhuli irronnut sen lestadiolaisesta taustasta. Jos on ja oikeasti ihmisten mielissä viittää mitä tahansa uskontoa vahvasti kannattavaan ihmiseen, hyvä on, tyydyn siihen.

Mut ku, mut ku. Jankkaan vielä.

Hihhuli ei täysin kuvaa ortodoksisia houkkia. Houkat itse asiassa eivät olleet lainkaan kiihkoilijoita, mikäli minä mitään ortodoksisuudesta ymmärrän, vaan nimenomaan äärimmäisen nöyriä ja Jumalalle kuuliaisia. He tahtoivat irrottautua kaikesta inhimillisestä arvostuksesta ja herättää uskovia. Heillä oli omanlaisensa profetiat.

Ei auta kuin kaivaa esille Kallistos Waren Sisäinen valtakunta ja luntata. Kristuksen tähden houkan nimitys on kreikaksi salos ja venäjäksi jurodivyi tai feminiinimuodossaan Хри­ста ра­ди юро­ди­вая. Houkkuutta ortodoksi.net sanoo yhdeksi vaikeimmaksi kilvoittelumuodoksi.

Maallisten ihmisten ja näennäisuskovien mielestä Kristuksen tähden houkat käyttäytyivät pöyristyttävän sopimattomasti, mutta heidän ajatuksensa oli, etteivät ihmiset olisi ihastuneet viestintuojaan, vaan olisivat kuunnelleet, mitä tämä sanoo. Houkka oli vapaa ja vieras. Hän eli ihmisten keskellä, pääsi ylhäisiin hoveihin vieraaksi, mutta liikkui yleensä alastomampana kuin ryysyläiset pukeutuen joihinkin riepuihin ja saattoi joskus jopa sitoa haisevan koiranraadon jalkaansa.

Kristuksen tähden houkat olivat ristiriitaisia, salaperäisiä hahmoja. Kallistos Ware käyttää sanaa apofaattinen. Apofaattisesta löysin seuraavan määritelmän: "Niin sanotun apofaattisen teologian isänä pidetään 400-luvulla elänyttä syyrialaista teologia Dionysiosta. Hän laati kirjoitel­man Mystinen teologia, jossa hän toi esiin ajatuksen, että kaikki inhimilliset käsitteet ovat liian suppeita kuvaamaan Ju­malaa."

Justiinsa. Minähän taidan olla apofaattisen, mystisen teologian kannattaja. Tosin aina kannattaa edes yrittää muodostaa jotain käsitystä Jumalasta ja tutkiskennella kirjoituksia. Siksi pyörin Jehovan todistajien kanssa. Tiedostan sen, että kaikki, ihan kaikki, inhimilliset käsitteet ovat liian suppeita tähän asiaan.

Myös hihhuli on liian suppea käsite Kristuksen tähden houkkiin. Saattoipa Kristuksen tähden houkkien joukossa olla ihan tyylipuhtaita, laskelmoivia työn vieroksujia, jotka pääsivät niin sanotusti minne vain teeskentelemällä Pyhää Hullua, mutta arvelen, että oli syytä ottaa kaikki houkat vakavasti - ei sitä koskaan tiedä millaisia asioita ihmisen sisimmässä tapahtuu.

Ehkä alan vähitellen tajuta Karamazovin veljesten syvyyksiä, kunhan en kompastelisi ärsyttävyyksiin: munkin huoneen nimestä kammiona eikä keljana, juuri nämä hihhulit tai veljesten Fjodor-isän korostunut irstailu ja vastenmielisyys sekä Miusovin ylemmyydentuntoinen tympeys.

No niin. Nyt olen syvällä Mikko Valjakan kesken jääneessä blogissa. Mikko Valjakasta paljastuu yhdellä pikagooglauksella, että tämä on it-alan yrittäjä ja tähtitieteen harrastaja sekä ilmeisesti uskoo vähän samaan tapaan kuin minä. Valjakka on kirjoittanut kirjan Jumala ja ääretön. Näin Valjakka pukee napakasti ajatuksiksi sen, mitä minä vasta koetan haroa kasaan:

"Pidän mahdollisena, että elämän synnylle ja kehitykselle löytyy lopulta luonnollinen, naturalistinen selitys. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Jumala ei olisi luonut maailmaa, vaan sitä, että Jumalan luomistyö on täydellinen ja yhtenäinen."

Niinpä menenkin opiskelemaan maallisia asioita. Isännöitsijäkurssin ensimmäinen varsinainen opiskelupäivä tänään. Karamazovin veljesten kahlaus jatkunee sunnuntaina.